sunnuntai 11. joulukuuta 2016

#kirjakuvapäivässä 1-10

#kirjakuvapäivässä on Emilie Rougen järjestämä kuvahaaste, jossa postataan joulukuun ajan joka päivä kirjakuva teeman mukaisesti. Olemme olleet mukana haasteessa instagramissa, mutta ajattelimme nyt tehdä koosteen blogin puolelle tästä kuvahaasteesta.














1. TOP 3 (tällä hetkellä)
Kuvaan valikoitui kolme Tiian valkkaamaa mahdollisimman-pian-luettavaa kirjaa, eli lukulistan kärjestä. No, Bukowskin Kirottujen nautinnot on meillä ollut iltasatuna jo ennen kuvan ottoa, mutta kuitenkin. Ihan hauska idea muuten lukea vuoroiltoina kirjasta yksi novelli. Viime aikoina on kyllä jäänyt iltalukeminen väliin, mutta ehkä skarppaamme taas asian suhteen.

2. Suosikkigenre
Tämä oli todella vaikea, Tommi valitsi beatin ja gonzon eli Tiian sanoin sekoilukirjallisuuden. Tiia taas valkkasi klassikot, koska klassikoista löytyy lukemista niin laajasti.

3-5. Kirjankansirakkautta, sukkasunnuntai ja talvinen kansikuva
Tässä niputimme muutaman päivän kuvat yhteen, sillä someaktivoituminen jokapäiväisesti ei aina tuota haluttua tulosta. Kansirakkaus oli vaikea valita, mutta Parittajan kansi on niin mukavan simppeli ja taustaväri sopii tuohon niin hyvin, että se valikoitui sen takia. Sukkasunnuntai on ilmeisesti aika yleinen kuvausjuttu, jossa kuvataan kirja omien jalkojen kanssa, meillä pieni variaatio niin, että mukana onkin kirjahylly, eikä yksittäinen kirja. Talvisempaa kansikuvaa, kuin Tove Janssonin Taikatalvi tuskin löytyy. Nappivalinta siis.

6. Leffa oli parempi...
Odoteltiin vaikeaa valintaa, mutta se syntyikin suhteellisen helposti Tommin saatua juuri passelisti luettua Hohdon, joka ainakin Tommin mielestä oli elokuvasovitusta huonompi. Tiia ei ole kirjaa lukenut, mutta myöntää leffan olevan kauhuelokuvien aatelia.

7. Pitkäniminen kirja.
Tiian mielestä sen huomaa, että tämä on Tommin ottama kirjakuva. 👿 Kirja on vielä lukematta(hiljattainen arpajaisvoitto), mutta lienee nimellään hyllyssä olevien pisimmästä päästä.

Päivät 8-10. Ihmeelliset otukset, nostalginen lastenkirja, lukuhetki.
Tämä on suosikkimme haastekuvista tähän asti. Tuli aika mukava kollaasi.
Ihmeellisiksi otuksiksi valkkautuivat iki-ihanat muumit, sillä ovathan nämä virtahepoihin sekoitetut otukset aika ihmeellisiä. Nostalgiseksi lastenkirjaksi nostimme Pekka Töpöhännät, joita löytyy hyllystä uudempaa ja vanhempaa painosta, vanhimmat taitavat olla 60- tai 70-luvulta ja uusimmat 2000-luvun alusta. Vain yksi Pekka Töpöhäntä-kirja puuttuu. Lukuhetki on oikeasti lavastettu kuvaan, mutta kyllä Tommi on jaksanut nyt pari päivää kipeänä olleessaankin lukea.

8 kommenttia:

  1. Hauskoja kuvia! :D harmittaa, että itse Lontoon reissun takia missasin tämän haasteen. En viitsinyt enää myöhemmin lähteä mukaan :( Toivottavasti joku järkkää tällaisen uudestaan tulevaisuudessa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No, mutta sulla oli kiva Lontoon reissu - kyllä mäkin mielummin olisin reissussa kuin kotona kuvaamassa kirjoja :D Ainakin englanniksi näitä on instagramissa joka kuukausi, mutta voihan sitä itse järkätä suomeksi jos haluaa.

      Poista
  2. Hurjan kivat kuvat. Luulen etten ole kohuttua Lolitaa lukenut vielä - ehkä se ei tänä päivänä kohulta tunttuisikaan :) Mulla on somettuminen vaiheessa, tilit on mutta en ole vielä innostunut käyttämään. Jos ryhdistäytyisi ensi vuonna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan Lolitan julkaisusta hetki vierähtänyt, joten ei ehkä enää tänä päivänä niin kohuttu, kuin aikanaan. Meillä on facebook, twitter ja instagram, mutta instagram lienee ainoa jossa onnistutaan olemaan aktiivisia. :D Tsemppiä somettamiseen, pitää meidänkin koittaa aktivoitua twitterin ja facebookin puolella.

      Poista
  3. Kivoja kuvia! Ja näinhän tämä haaste olisi pitänyt toteuttaa, koonteina vain tänne. Päivittäinen bloggaaminen on ollut tässä se ylivoimaisesti vaikein haaste, tai sanotaan vaan suoraan että ylivoimainen, taas olen pari päivää myöhässä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ja kieltämättä koosteena helpompi, kuin jokapäiväinen. Ollaan tosiaan instagramiin julkaistu parit kollaasit, koska joka päivä ei olla ehditty/muistettu/jaksettu. Blogia on kuitenkin päivitetty joka päivä, joten ihan kaikkeen ei voi revetä. Voithan tehdä jatkossa koosteen vaikka parista päivästä kerrallaan? :)

      Poista
  4. Mukavia kuvia, ja nuo Pekka Töpöhännät ovat varsinkin ihania. Luin jossain vaiheessa innokkaasti Pekka-kirjoja, ja kuvitus oli niissä todella huippua. Ja tietysti suomennetut nimet, Monni ja kumppanit. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Pekka Töpöhännät on ♥ Suurin osa tuli luettua jo lapsuudessa ja pitihän niitä haalia vanhempien kaapista luettavaksi omaan kotiin. Muutamat tullut ostettua kirppiksiltä ja osa on vielä lukematta, sillä ihan kaikkia en ole lapsuudessakaan lukenut. Tommia en ole vielä onnistunut innostamaan Pekka Töpöhäntien pariin, ehkä vielä joskus. Maija Maitoparta, Pilli, Pulla, Monni, Mauri Mäyräkoira ja mitä näitä nyt oli :)
      Tiia

      Poista

Kiitos kommentistasi, ne piristävät aina päivää!