
Toinen aikakausi on 1930-luku. Eletään kieltolain aikaa. Heino salakuljettaa pirtua. Hän asuu Helsingissä vaimonsa ja lapsensa kanssa. Heino kätkee salakuljetettua pirtua Tattarisuolle, mutta siellä tapahtuu jotain muutakin outoa. Suosta löytyy ruumiinosia. Käsiä, sormia, päitä... Heino käy liian ahnaaksi ja sillä on kohtalokkaat seuraukset. Ketjureaktiona se vaikuttaa sukuun pitkälle, aina nykypäivään asti. Suvun miehet lääkitsevät ahdistustaan alkoholilla, vierailla naisilla ja siirtävät ahdinkonsa seuraavalle polvelle.
Musta satu on kirja josta niin kovasti halusin pitää, mutta en loppujen lopuksi oikein syttynyt. Se on kelpo kirja, mutta se jokin jäi puuttumaan. Ihan ei loksahtanut kohdilleen. Mustassa sadussa on paljon hyvää, mutta myös heikompia ominaisuuksia. Mustan sadun hienoimpia ominaisuuksia on sen kieli. Ollikainen taitaa kirjoittamisen. Kieli on kaunista, upean soljuvaa - olematta sitä kuitenkaan yhtään liikaa. Siinä on tiettyä rujoutta, joka tekee siitä täydellistä makuuni. Mietin tätä kovasti kirjaa lukiessani. Kieli on ihanan soljuvaa ja nautin siitä suuresti. Usein epäröin kaunista tekstiä, mutta Ollikaisen kieli hurmaa.
Muita hienouksia on 1930-luvun onnistunut kuvaaminen. Nykyaikaan kohdistuva kerronta taas ei omaan makuuni oikein istu. Se on ihan luettavaa, mutta en saa nykyhetken minäkertojasta juuri mitään irti. En pääse hänen sisäänsä, muutkin hahmot jättävät vähän kylmäksi. Usein pidän vähän synkemmistä hahmoista, mutta nyt en... Tuntuu, että olisin voinut ymmärtää, saada siitä kiinni, mutta en kuitenkaan ihan.
Alkuun upposin Mustaan satuun sillä kirjan teema on kiinnostava. Sen historiallisuus, tattarisuon tapahtumat, 1930-luku. Sitten jokin töksähti. Ajaannuin etäämmälle, enkä saanut enää kiinni. Kokonaisuus jäi tuntumaan piirun verran vajaalta. Tuntuu, että näillä lähtökohdilla olisi voinut saada paljon enemmän. On pakko myöntää, että harmittaa kun odotin tältä liikoja. En ollut törmännyt Mustaan satuun missään, mutta olisi ollut hyvä jos jotain olisin lukenut etukäteen. Kirjan luettuani, googletin sen ja luin muiden mietteitä, enkä selkeästikään ollut yksin ajatuksieni kanssa. Oikeastaan hämmennyin, miten monesta asiasta muut lukijat olivat samaa mieltä kanssani.
Ollikaisen kielellisestä lahjakkuudesta vaikutuin, joten kyllähän se kehuttu Nälkävuosikin täytyy vielä lukea.
Siltala 2015
155s.
Oma ostos