Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista

Tämä on niitä hetkiä, kun kaiken järjen mukaan kuuluisi pitää kirjasta, mutta en pidä. Monet muut ovat pitäneet. Toisaalta ymmärrän kyllä, miksi kirjasta pidetään, se ei vain ole my cup of tea.

Näin on käynyt aiemminkin. Kerron nyt kuitenkin vain miten ja miksi se tapahtui nyt hiljattain. Jukka Viikilän kirja Akvarelleja Engelin kaupungista on saanut kehuja pitkin vuotta, sitten Finlandia-ehdokkuuden ja korjasipa se myös voiton. Alkuun ajattelin, että kirja kuulostaa kauniilta, mutta ehkä en kuitenkaan lue sitä. Kauniit kirjat ovat oikeastaan kompastuskiveni, mutta mukavuusalueelta poistuminen tekee hyvää – ainakin yleensä.

Itse kirjaan, Akvarelleja Engelin kaupungista on Viikilän esikoisromaani. Aiemmin Viikilä on kirjoittanut kaksi runokokoelmaa. Runous puskee läpi myös tässä romaanissa vahvasti ja se on ilmeisen tarkoituksellista.

”Romaani on oikeastaan ainut myyvä kirjallisuudenlaji, joten se on hyvä pakkaus salakuljettaa lyriikkaa isommalle lukijakunnalle” Viikilä 

Gummerus 2016
215s.
luettu e-kirjana

Akvarelleja Engelin kaupungista kertoo päiväkirjamuodossa saksalaisesta Johan Carl Ludvig Engelistä, jonka keisari palkkasi Suomeen rakentamaan Helsingin, kokonaisen kaupungin. Tarkoitus oli jäädä vain kuudeksi vuodeksi, lopulta Engel jäi loppuiäkseen. Vaimo Charlotte ei viihdy pimeässä, kylmässä ja synkeässä Helsingissä, jossa rakennettavaa riittää. Engel ei puhu valtakieltä ruotsia ja se tietysti hankaloittaa elämää kylmässä kaupungissä entisestään.

Engel kirjoittaa päiväkirjaansa öisin ja paperille päätyvät niin murheet tyttären sairaudesta kuin Helsingin hyytävästä kylmyydestä. Päiväkirjaan purkautuu myös alituinen koti-ikävä ja hiljalleen rakentuva 1800-luvun Helsinki, joka syttyy eloon mielessäni. Viikilä on pukenut Engelin aika syvälliseksi ajattelijaksi ja jokainen lause tuntuu harkitulta.

Vaikka kirja toki on kaunis, lyyrinen ja laadukas – se ei sytyttänyt ainakaan minua. Viikilä on mielestäni uskottavasti hypännyt Engelin nahkoihin, mutta silti oma lukukokemukseni jää hyvien lukukokemuksen jalkoihin runnottavaksi. Kirjan kieli on kaunista, mutta ei onnistunut päästämään minua lähelle. Onnistuin tavoittamaan paljon niiden kauniiden sanojen takaa, mutta silti. Kirjalliset ansiot ovat isot, mutta kirja ei onnistunut koskettamaan, ei liikauttamaan mitään sisälläni – vaikka ehkä olisi pitänyt. Ainakin luulisin sen olevan tämän kirjan tarkoitus.  Runoilijataustan huomaa ja kirja tuntuukin olevan pitkä runo lyyrisine kuvauksineen arkkitehtuurista, historian Helsingistä ja yksinäisyydestä. Kansi tuntuu mielestäni sopivan kirjalle hyvin. 

Ei tämä kuitenkaan huono lukukokemus ollut. Varmasti jatkossa poistun mukavuusalueeltani, mutta teen sen harkiten, en vain siksi miten kehuttu joku kirja on.

Historian ystäville, kauniin kielen rakastajille tämä teos on varmasti passeli ja voin antaa suositukseni.

Mari Manninen: Yhden lapsen kansa - Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret

Vuoden 2016 Tieto-Finlandian voittaja Yhden lapsen kansa – Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret päätyi luettavakseni yllättävän nopeasti. Olin toki pohtinut jo kyseisen opuksen lukemista sillä olin tehnyt vankan päätöksen lukea edes pari Finlandia-ehdokaskirjaa. Ennen tätä olin lukenut vain yhden. Yhden lapsen kansa on näkynyt blogeissa muutamiin otteisiin, mutta Hennan postaus CARRY ON READING -blogissa palautti kirjan mieleeni ja päätin hyödyntää Bookbeat-jäsenyyttäni.

Kirjan nimi kertoo jo aika hyvin, minkä aihepiirin äärellä ollaan. Kiinassa vallitsi 1979-2015 laki, jonka mukaan perheet saivat tietyin poikkeuksin hankkia vain yhden lapsen, tarkoituksena hillitä väestönkasvua. Manninen asuu Pekingissä ja on kirjaa varten haastatellut tutun tuttuja ja paikallisia ja antanut äänen heille, jota laki on koskettanut.

Kirjassa tarinaansa kertovat erilaiset kiinalaisperheet, seitsemän lapsen suurperhe, nuori nainen joka on adoptiovuosien jälkeen palannut Kiinaan ja haluaisi tietää biologisista vanhemmistaan. Ääneen pääsevät myös pakkoaborttien kohteiksi päätyneet naiset joiden lapset on saatettu abortoida vain hetkiä ennen synnytystä.

Yhden lapsen politiikka on varmasti vaikuttanut jollain tapaa jokaiseen kiinalaiseen. Miehiä on paljon enemmän kuin naisia tyttölapsien joutuessa abortoitaviksi, adoptioon, sukulaisille piiloteltavaksi tai hylättäväksi torille. Poikalapsen koettiin olevan paremmin avuksi, joten heitä suosittiin. Paperittomat lapset, jotka eivät pääse edes bussiin, koska lippua ostaessa pitää vilauttaa henkilökorttia. Ne yksinäiset lapset, jotka joutuvat lapsuutensa puurtamaan kellon ympäri opiskellen päästäkseen yliopistoon. Suuret odotukset kohdistuvatkin näihin niin kutsuttuihin pikkukeisareihin, lapsiin jotka saavat vanhempiensa jakamattoman huomion.

Monet kiinalaiset tuntuvat pitävän yhden lapsen politiikkaa hyvänä asiana tai vähintään ymmärtävänsä sitä, sen negatiivisista vaikutuksista huolimatta. Yhden lapsen politiikalla on kuitenkin ollut dramaattinen vaikutus hedelmällisyysluvun romahdettua 1,3:een. Suomen hedelmällisyysluku on 1,7, jota sitäkin pidetään matalana. Useat kiinalaiset korkeakoulutetut naiset osaavat olla sinkkuja perheen suuren painostuksen alla. Perheen sana merkkaa kiinalaisille kuitenkin todella paljon.

Kirjan lukeminen on helppoa, sillä kirja imaisee sisäänsä ollen helppolukuinen, sutjakasti etenevä ja kertoen oikeita tarinoita avaten ovet tietoon, joka ei kohdallani ollut ennen tätä kirjaa ehkä täysin oikeaa. Lukemani perusteella monella on ollut aika eri käsitys yhden lapsen politiikasta, kuin miten se tässä kirjassa esittäytyy. Kieltämättä ei täysin oikea kuva ollut itsellänikään, koska en lopulta kovin syvällisesti koskaan ole aiheeseen perehtynyt. Nyt tiedän kuitenkin enemmän, vaikka tuskin täyttä totuutta vieläkään.

Kirja ei pyri olemaan vahvasti objektiivinen, vaan siinä tulee esiin kirjailijan omat ajatukset, mutta kirjan tärkein tietolähde nimenomaan on ihmisten kertomukset, ei niinkään lähdeviittaukset muualle – vaikka kirjan lopussa lähteisiin viitataan.

Tänä vuonna Kiinassa otettiin käyttöön kahden lapsen politiikka. Yhden lapsen politiikka tulee kuitenkin heijastumaan maan tulevaisuuteen vielä pitkään.

Atena 2016

205s.

luettu e-kirjana