Salla Simukka: Valkea kuin lumi & Musta kuin eebenpuu

Kirjat jatkavat Salla Simukan Lumikki-trilogiaa, jonka ensimmäisestä osasta Punainen kuin veri ehdin jo kirjoittaa. Tarkoitus ei alunperin ollut kuunnella näitä heti perään, mutta kuten jo tuttua, tilanteet muuttuvat. Ensimmäisessä osassa oli sopivasti toimintaa ja sellaistahan on mukava kuunnella! Pakko myöntää, että en luultavasti olisi näitä jatko-osia enää lukenut mutta äänikirjana nämä tuntuvat toimivan paremmin.

Valkea kuin lumi, on trilogian toinen osa. Siinä Lumikki kaipaa yksinoloa ja rauhaa ja päättää lähteä Prahaan. Kuinka ollakaan hän ajautuu taas aikamoiseen soppaan. Yksin olemisen rauha jää väliin, sillä Lumikki törmää nuoreen naiseen, joka väittää olevansa Lumikin sisko. Hän kertoo nimekseen Zelenka ja että hänen ruotsalaisen isänsä nimi on Peter Anderson. Zelenka kertoo tunnistaneensa Lumikin vanhasta kuvasta.

Zelenkan "perhe" on omituinen. Hänen äitinsä on kuollut ja täysin tuntemattomat sukulaiset ovat ottaneet aikuisen tytön huomaansa ja kertoneet tälle että ovat sukua. Zelenka on asunut heidän kanssaan jo useamman vuoden ja pitää heitä pelastajinaan. Kakkososan pahis on uskonlahko, jonka takia Zelenka ja tietysti Lumikki myös ovat hengenvaarassa.

Kolmannessa osassa Musta kuin eebenpuu Lumikilla on stalkkeri, salainen ihailija. Ihailija tuntee Lumikin menneisyyden jopa paremmin kuin Lumikki itse. Muutenkin miehiä on tyrkyllä jopa kaksin kappalein. Kolmen kirjan ajan Lumikki on haaveillut entisensä Liekin perään. Nyt on uusi poikaystävä, mutta silti exä Liekki on mielessä koko ajan. Soppa on taas keitetty. Lumikin menneisyydestä aukeaa todella paljon näiden kahden kirjan aikana. Ensimmäisessä osassa lähinnä vähän vihjailtiin. Menneisyyteen oli ihan kiva kurkata, ja se mitä sieltä paljastui oli jopa yllättävää. Siitä plussaa.

Kovin realistisia nämä Lumikki-kirjat eivät ole (ei kai se ole kyllä tarkoituskaan). Miten sitä voisi yhdelle teinitytölle sattua näin paljon ja kaikesta hän selviää silti sankarina. En osaa näin kaikki osat kuunneltuani sanoa, mikä niistä olisi ylitse muiden, sillä jokainen osa tuntuu aika tasapaksulta sankaritarinan jatkolta. Ehkä nuorempia miellyttää, mutta mulla meni jo yli tuo Lumikin sankaruus. Vaikka kuuntelin kirjat ihan mielelläni, niin kolmas osa jo tökkii - onneksi se oli lyhyin. Vaikka nämä olivat ihan hyviä, niin todella - tauko tulee tarpeeseen. Ehkä näitä ei olisi kannattanut kaikkia putkeen kuunnella.

Lumikki on nuoresta iästään huolimatta harvinaisen itsenäinen ja looginen. Nämä ovat toki ihmisessä hyviä piirteitä, mutta pakko sanoa että irl en kestäisi tällaista täydellistä henkilöä. Onneksi en ole törmännytkään. Nuorena olisin kihissyt raivosta Lumikin luonteelle, nyt kun olen jo vanhuutta ja raihnaisuuttani vähän kypsynyt päädyn vain jupisemaan tänne kirjablogiimme.

Kuten sanottua, nämä olivat ihan luettavia, kuunneltavia mutta sain todella hetkeksi tarpeekseni nuortenkirjoista ja niistä on nyt pakko pysytellä hetki erossa. Helmet-haasteeseen laitan Valkoinen kuin lumi kohtaan 1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis ja Musta kuin eebenpuu kohtaan 21. Sankaritarina.

Ferdinand von Schirach: Collinin tapaus

Voisin myöntää 2017 vuoden alkaneen lukemisien suhteen todella hyvällä tolalla, sillä olen lukenut jo 12 kirjaa tämän vuoden puolella ja lähes kaikista olen pitänyt kovasti. Muutama on ollut sellainen ihan jees, ja yksi sellainen ihan luettava.

Dekkarin määrite on mulle yksi kysymysmerkki, esim onko tämä kirja dekkari? Miestä on myös siunattu helposti kirjoitettavalla nimellä, jonka jouduin tarkistamaan useaan otteeseen. Hei Ferdinand, ei Ferninand jne. Sukunimikin muistuttaa sriracha-nimistä kastiketta, jota ei yksikään ihminen tunnu osaavan kirjoittaa oikein, meni varmaan mullakin väärin. Lausuakaan sitä ei kukaan osaa. Nyt ajauduin väärille urille. Tämä on Goodreadsissa luokiteltu parikymmentä kertaa kategoriaan mystery>crime eli kyllähän tämän siis täysiverinen dekkari on oltava! Tuulta purjeisiin ja kohti uusia tuntemattomia seikkailuja.

Atena 2013
168s.
Oma ostos

Italialainen Fabrizio Collini on työskennellyt ikänsä moitteetta ja noudattanut lakeja. Collini on jo vanha mies ja yllättäen murhaa itseään vieläkin vanhemman miehen hotellissa, pyytää henkilökuntaa soittamaan poliisit ja jää itse odottamaan heitä aulaan. Oikeus määrää nuoren, aloittelevan Caspar Leinenin puolustamaan Collinia. Kaikkia kiinnostaa teon motiivi, mutta siitä Collini ei puhua putkahda. Tapaus vaikuttaa siltä, että Leninillä ei ole mitään toivoa puolustuksessaan ja juttu on jo valmiiksi hävitty.

                                                                                             

Juttua mutkistaa sekin, että kuollut mies on asianajaja Leninin perhetuttu, jo kuolleen parhaan ystävän isoisä, jonka Lenin tuntee oikein mukavana herttaisena miehenä.

Mikä siis oikeasti sai moitteettomasti käyttäytyneen miehen murhaamaan toisen todella julmalla tavalla, ampumalla ensin monta luotia päähän ja sitten vielä perään potkimalla naamaa muhjuksi? Sitä Leinen yrittää pohtia ja selvittää. Collini kyllä tunnustaa murhan, muttei suostu kertomaan motiivia. 

Collinin tapaus oli ensimmäinen rikosaiheinen kirjani tänä vuonna ja toivon että niitä mahtuu vuoteen vielä muutama lisää. Tämä ainakin oli nopea, mukaansatempaava ja vielä oikein hyväkin. Schirachin kieli on mukavan simppeliä ja vaikka stoori on lyhyt, se rakentuu sivumäärässään yllättävän hyvin. Kirjailija on ammatiltaan puolustusasianajaja, joten termit ainakin varmaan ovat kohdallaan ja kuvaus realistista. Laitan sen Helmet-lukuhaasteen kohtaan 35. Kirjan nimessä on erisnimi.

Tommi on aiemmin lukenut Schirachin novellikokoelman Syyllisyys, joka myös painottuu rikoksiin ja moraaliin.

Stephen King: Etsivä löytää

Etsivä löytää on Kingin Bill Hodges -trilogian toinen osa. Sarjan ensimmäisen osan, Mersumiehen, arvostelun löydät täältä. Mietin hyvän tovin, jaksanko tähän jatko-osaan tarttua, kun Tammen katalogista huomasin sen olevan tammikuussa tulossa. Teos oli kuitenkin lisätty Bookbeatiin äänikirjana jo lähes viikko ennen kirjan fyysistä julkaisua, joten äänikirjahumussa päätös oli lopulta helppo.

Kirjan juoni tuntuu sen verran hankalalta selittää, että tyydyn tällä kertaa lainaamaan takakansitekstiä, joka avaa asian hyvin:

"Mersumiehestä tuttu etsivä Bill Hodges saa vastaansa lukijan, jonka pakkomielle erakoituneeseen menestyskirjailijaan menee liian pitkälle.

Morris Bellamy on raivoissaan. Kirjailija John Rothstein on lopettanut suositun Jimmy Gold -sarjansa. Ja vieläpä aivan väärin. Morris surmaa kirjailijan ja löytää muistikirjat, joissa on kaksi julkaisematonta Jimmy Gold -romaania. Mutta häkki heilahtaa ennen kuin Morris ehtii uppoutua niihin. Vuosia myöhemmin mittaamattoman arvokkaat muistikirjat löytää teini nimeltä Pete Saubers, jonka perheen lama ja massamurhaaja Mersumies ovat ajaneet taloudelliseen ahdinkoon. Pahaksi onnekseen Pete erehtyy kaupittelemaan muistikirjoja aivan väärälle henkilölle ja saa vankilasta vapautuneen Morrisin kannoilleen. Se joka väittää, etteikö kirjallisuus voisi muuttaa elämää, saa varautua nielemään sanansa. Mutta millä tavalla, sen päättää eläköitynyt rikosetsivä Bill Hodges."

Kirja keskittyy tosiaan puoliväliin asti pelkästään Peten ja Morrisin elämäntarinoihin, joita King omaan kingimäiseen tyyliinsä pohjustaa erittäin taidokkaasti. Kun lopulta ensimmäinen Bill Hodgesiin liittyvä kappale koitti, oli tunne kuin olisi siirtynyt katsomaan Steven Seagalin leffaa. Onneksi Hodgesin yliampuvaan kliseisyyteen oli Mersumiehen aikana jo tottunut, joten lukukuunteluinnostus ei tästä ottanut takapakkia, vaan asiaan osasi suhtautua huumorilla.

Kirja oli mielestäni onnistuneempi kuin trilogian ensimmäinen osa, vaikka niitä onkin vaikea verrata keskenään. Siinä missä ensimmäinen oli syvälle pinnan alle menevä psykologinen trilleri, tämä oli enemmänkin viihteellinen dekkari. Ehkä juuri siksi pidinkin tästä enemmän. Ensimmäinen osa oli niin taidokkaasti kirjoitettu, että kirjan lopetus oli suorastaan loukkaus sen aiempaa sisältöä kohtaan. 

Etsivä löytää taas pysyi kokoajan tasaisen viihdyttävänä ja pinnallisena, joten pettymystä loppuratkaisun suhteen ei tarvinnut pelätä. Loppuratkaisu oli Kingin mittapuulla jopa yllättävän hyvä, sillä niiden teosten perusteella, jota olen mieheltä lukenut, ne tuntuvat olevan hänen akilleen kantapäänsä. Pidin myös kirjan aihepiiristä, sillä kirjallisuuteen keskittyvät kirjat ovat mainiota luettavaa, tässä tapauksessa kuunneltavaa.

Tämä sopii ainakin seuraaviin Helmet-lukuhaasteen kohtiin:
20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö
23. Käännöskirja
24. Kirjassa selvitetään rikos
37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit
49. Vuoden 2017 uutuuskirja

Tammi 2017

14h 26min

Lukija: Antti Jaakola

Salla Simukka: Punainen kuin veri

Tammi 2013

265s/ 6h 29min

kuunneltu äänikirjana

Punainen kuin veri avaa Salla Simukan nuortenkirja-trilogian. Tämä on todella erilaista Simukkaa kuin viime syksynä lukemani Sisarla. Punainen kuin veri on nuorten dekkari. Dekkarit ovat yksi kompastuskiviäni ja toisaalta haluaisin lukea niitä – kokeilla josko pitäisin. En ole vielä saanut valikoitua dekkaria aikuispuolelta, mutta äänikirjahurmoksessa tämä sattui silmään ja koska olin hiljattain lukenut tästä trilogiasta, aloin kuuntelemaan.

Punainen kuin veri on Lumikki-trilogian ensimmäinen osa, jonka päähenkilönä toimii Lumikki, jo omillaan asuva lukiolaistyttö. On Lumikki, on veriset rahat. Rahat joihin Lumikki ei liity millään tapaa. Pari koulukaveria sen sijaan liittyvät. Lumikki on jo pitkään vannottanut pysyvänsä erossa muiden asioista, etäällä. Kun hän pääsee jyvälle rahoista, hän ajautuu selvittelemään rikosvyyhtiä, eikä saa itseään siitä irti tutustuttuaan Elisaan, joka on tapahtumien keskiössä.

Tämä kirja pitää sisällään vauhdikkaita käänteitä, trillerimäisen juonen. Huumeita, ruumiita, rahaa, poliiseja. Koulukiusaamista.Yllättävän rankkoja juttuja. Siksi Punainen kuin veri imaisee mukaansa. Se myös pitää otteessaan hyvin tuon kuusituntisen ajan.

Se on kuitenkin nuortenkirja, mutta nuortenkirjaksi hyvä. Olen jo jonkin aikaa tuntenut olevani kasvanut yli ja ohi kaikenmoisista nuortenkirjoista ja kiinnitän liiaksi huomiota niiden keveyteen, kliseisiin ja yksinkertaisuuteen. Lumikki on tietysti ”vähän” erilainen kuin kaikki muut, koittaa olla kylmä ja etäinen, mutta samalla hän on kovin välittävä. En koe samaistumispintaa Lumikissa, salapoliisivainuineen mikä on harmi. On hän silti hyvä sankari ja juuri sellainen mitä tämä kirja kaipaa.

Piti otteessaan hyvin siihen nähden, etten tosiaan ole kohderyhmää. Kaipa se täytyy jatkaa tämän trilogian parissa kuunnellen Valkea kuin lumi ja Musta kuin eebenpuu. Kansainvälistä suosiota niittäneestä trilogiasta on tulossa Hollywood-elokuva. Varmasti katson.

Tämä sopisi Helmet-lukuhaasteen kohtiin 32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta, 24. Kirjassa selvitetään rikos, 28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan, mutta koska sain tämän päätökseen jo vuoden 2016 puolella, en käytä tätä Helmet-listauksessa.