Holly Bourne: Oonko ihan normaali? (YA #1)

Pitkän lukutauon jälkeen päätin kokeilla e-kirjaa ja uusin Bookbeat -jäsenyyteni. Holly Bournen Normaali-trilogian ensimmäinen osa Oonko ihan normaali? pomppasi silmiini valikoimista. Tiesin sen olevan kehuttu kirja, joten muita vaihtoehtoja en edes etsinyt.

Kirjan pääosassa on Evie, 16-vuotias nuori, joka on juuri vaihtanut koulua. Evie tahtoo sulautua joukkoon ja olla kuin kaikki muut. Aloittaa puhtaalta pöydältä. Siinä on vain yksi isohko ongelma. Eviellä on OCD, pakko-oireinen häiriö, jonka takia hän on ollut osastolla hoidossa. Nyt pikkuhiljaa lääkitystä on alettu Evien toivosta vähentämään, sillä hän ei tahtoisi olla sairas. Uusi koulu tuo mukanaan uudet ystävät, uudet pojat ja treffailun josta Evie on aiemmin jäänyt paitsi. Evie tahtoo vain olla normaali, eikä halua kertoa sairaudestaan uusille ystävilleen Amberille ja Lottielle.

Mielenterveysteema on tärkeä osa kirjaa, ja Holly Bourne toteuttaa sen hyvin. Pakko-oireisen häiriön kuvaus vaikuttaa uskottavalta ja on mielenterveydellisien ongelmien esiintuominen nuorille on erityisen tärkeää. Kirja herättää myös ajattelemaan normaaliutta, miten normaali määritellään? Onko kukaan normaali? Mielenterveysongelmien lisäksi yksi Oonko ihan normaali?:n teemoista on feminismi, jota nuoret älykkäät tytöt hienosti ajavat ja pohtivat. He perustavat kolmisin feministisen kerhon, jonka kokouksia ja tyttöjen ajatuksenjuoksua on kiva seurata.

Holly Bournen tapa kirjoittaa on kevyt ja humoristinen, vaikka Evien ongelmat ovatkin suuria. Mielestäni Bourne kuvaa OCD:tä hyvin ja rehellisesti. Kirjaa lukiessa Evie ja tyttöporukka heräsivät eloon mielessäni. Tähän kirjaan uppoiduin täysin, kun luin sitä, tarina vain imaisi mukaansa. Kirjasta ja tyttökolmikosta jäi todella hyvä mieli pidemmäksikin aikaa. Mielelläni olisin lukenut kirjan itsekin teini-ikäisenä, joten kohderyhmälleen voin erityisen lämmöllä suositella.

Oonko ihan normaali?:n myötä oma lukuintoni syttyi pitkästä aikaa uudelleen. Luin trilogian ekaa osaa välillä itku silmässä ja välillä nauraen. Voi siis kai sanoa, että kirja onnistui täyttämään kaikki odotukseni ja herättämään tunteita. Olen tähän mennessä jo lukenut koko trilogian ja voin suositella lämmöllä, myös aikuisille.

Estelle Maskame: Dimily - Rakastan

Suomalaisen lehdessä oli mukavanoloinen tarjous, DIMILY-trilogia yhteensä 25 euroa. Eihän se auttanut kuin kipittää kauppaan rahat kourassa ja poistua ovesta hymyssä suin ja kassissa muutama uusi kirja. Tartun ensimmäiseen osaan päivän sisällä ja ahmin sen suhteellisen nopeasti siihen nähden, että en ole kesäkuukausina juurikaan lukenut. Kaksi päivää ja ensimmäinen osa on koluttu loppuun. Ensimmäinen osa, Did I mention I love you, eli suomennettuna Dimily - Rakastan kahmaisee mukaansa kutkuttavaan tarinaan.

Eden Munro on 16-vuotias. Hänen vanhempansa ovat eronneet kolme vuotta sitten, isä vain otti ja lähti, eikä hän ole kuullut isästään sen koommin. Portlandissa asuva Eden yllättyy isän pyytäessä häntä visiitille Santa Monicaan, Kaliforniaan isän uuden perheen luo. Eden kokee yllätyksen kun isän uuden vaimon kolme lasta eivät olekaan riehuvia pikkuvintiöitä, vaan vanhin on 17-vuotias Tyler ja nuoremmat tulevat muutamat vuodet perässä. Eden tuntee helpotusta, kunnes tapaa vanhimman velipuolensa. Tyler on oikea maanvaiva, paha poika joka käyttää huumeita, ryyppää ja kaahaa autollaan miten sattuu. Eden saa uusia kavereita Tylerin tyttöystävästä Tiffanista, sekä Rachael naapurista jotka ovat rikkaita bilettäjiä. Eden sen sijaan on aika kiltti tyttö, tavis. Kuinka ollakaan, niinhän siinä käy. Eden ihastuu velipuoleensa, ihmiseen joka käyttäytyy kammottavasti häntä ja muita kohtaan. Onko tuon ulkokuoren alla mitään hyvää?

Uppouduin kirjaan. Edenin ja Tylerin kutkutteleva ihastus kyllä veti mukanaan, joten voinee todeta - aika passeli, joskin hieman kliseinen nuortenkirja. Kirjailija Estelle Maskame on trilogian ilmestyessä ollut 18-vuotias ja aloittanut Dimilyn kirjoittamisen jo 13-vuotiaana. Nuoren iän huomaa, ei laadussa - vaan tiedossa. Kirja tuntuu aidolta kokemukselta. Sellaiselta, mitä nuoruus onkin. Tunteiden paloa. Draamaa. Kirjassa on bileitä, ihmissuhdedraamaa, mutta samalla se ei kuitenkaan ole liian raju.

Kalifornian miljöö välittyy kuvauksesta upeasti, varsinkin kun jonkinlainen käsitys Santa Monicasta löytyy päästä jo valmiiksi.

Dimily ei nouse ehkä kirkkaimpiin lukukokemuksiini tänä vuonna, enkä sitä odottanutkaan. Mukava viihdyke se kuitenkin on. Hauskaa huomata, että näin nuori kirjailija on saanut kustannussopimuksen. Maskame julkaisi ensin kirjaansa netissä, jossa se sai suuren suosion. Olen aloittanut jo seuraavan osan ja voipi olla ettei senkään kahlaamisessa kauaa mene!

Gummerus 2016
409s.
Oma ostos