Carry on reading -blogin Henna emännöi syksyn ensimmäistä superlukumaratonia, johon mekin päätimme ottaa osaa. Aikaa lukea on 24 tuntia. Ensi kerralla, lokakuun lopussa maratonia emännöi Hogwarts Library -blogin Lotta. Kiitos Hennalle ja Lotalle järjestämisestä!
Pääsemme vielä mukavasti sunnuntain puolella osallistumaan. Lähdimme heti aamupäivästä Hyvinkäälle shoppailemaan ja kävimme ravintolassa syömässä, joten päivä oli jo pitkällä kun saavuimme kotiin. Ihan heti ei maratoonaamista jaksettu aloittaa, mutta nyt iltaa kohden pikkuhiljaa jaksaa. Päätimme maratonin aloitusajaksi kello 21:00.
Tuttuun tapaan postaus päivittyy sitä tahtia kun luemme ja ehdimme/jaksamme tänne raportoimaan.
Tiia:
21:00-23:30
Luin Ferninand von Schrirachin Syyllisyys -novellikokoelman kokonaan, 161 sivua. Se oli ihan mukava lukukokemus, mutta ehkä omaan tyyliini ei oikein sovi lukea hujauksessa isoa määrää novelleja. Loppumaraton sitten jotain muuuuta.
Toiseksi kirjaksi valikoitui Piia Leinon viime vuonna ilmestynyt esikoisromaani Ruma kassa, joka tarttui jokusen aika sitten mukaan Prisman alelaarista. Olin jo aiemmin miettinyt Ruman kassan lukemista e-kirjana, mutta iphone 5s:n näyttö on omaan makuun kyllä liian pieni siihen tarkoitukseen, joten Bookbeatia tulee hyödynnettyä lähinnä äänikirjojen kuunteluun. Tositeevejuoni kuulostaa hauskalta, mutta ainakaan vielä en täysin lumoutunut kerronnasta. Silmäni jaksoivat soljua eteenpäin 78 sivun verran, mutta väsymys ottaa nyt voiton ja loppu-urakka jää huomiselle.
9:00-11:00
Heitin aamulla kuulokkeet korvaan ja rupesin kuuntelemaan Pekka Salmisen ja Miikka Niirasen kirjaa Sä maksat. Miikka Niirasen äänen sointuessa taustalla purin tiskikoneen, tiskasin, kokkasin, söin ja muuta pientä puuhastelua. Äänikirja oli ennestään kesken ja kuuntelin sen loppuun, 1 tunti ja 56 minuuttia.
12-16: Luin pätkissä Ruman kassan loppuun, 145 sivua.
Tämän jälkeen en enää jaksanut lukea. Maratonin tulos kuitenkin on ihan hyvä, sillä en kovin suuria lukumääriä odottanutkaan tällä kertaa.
Yhteensä : 384 sivua ja 1 tunti 56 minuuttia äänikirjaa.
Tommi:
21:00-00:00
Luin aiemmin aloittamaani Ferninand von Schrirachin Collinin tapausta 70 sivua. Lisäksi kuuntelin kesken olleen Stephen Kingin Tervetuloa Joylandiin äänikirjan loppuun, 1 tuntia ja 2 minuuttia.
Maanantaina luin Collinin tapauksen loppuun 73 sivua.
Yhteensä: 143 sivua ja 1 tunti 2 minuuttia äänikirjaa.
sunnuntai 24. syyskuuta 2017
lauantai 23. syyskuuta 2017
Olen kiitollinen...
Sain kiitollisuushaasteen Takkutukalta ja Katjalta. Kiitos teille kumpaisellekin ihanasta haasteesta ja ennenkaikkea ihanista blogeistanne. Haasteen toteutus venyi yli viikolla, mutta eipä tässä hätää. Tuli hetkellisesti taas sellainen, että en ole selannut muiden blogeja, enkä tehnyt täälläkään mitään.
Pakko myöntää, että tämä haaste on mulle todella vaikea. Kiitollisuuden aiheita on kieltämättä hyvä aina välillä pohtia, mutta en vain yleensä tee niin. Syitähän varmaan on monia, en ole koskaan kokenut olevani tarpeeksi onnellinen. Olen onnellisessa asemassa, mutta aitoa onnellisuutta en ole juuri kokenut. Iloa toki, mutta niin että se vaihtuisi pidempään onnellisuuteen, en. Jonkun mielestä tämä voi kuulostaa liioittelulta, mutta ehkä se on munkin aika tajuta, että elämässä voi olla monista asioista kiitollinen, vaikka ei onnea tuntisikaan. Olen vähän liian kyyninen ihminen ja huomaan helposti jotkut näistäkin kääntäväni päälaelleen.
Kuluneen viikon olenkin pyrkinyt käyttämään kiitollisuuden pohtimiseen ja kyllähän se tuo päivittäiseen elämään pientä iloa, jos koittaa miettiä mistä tänään on kiitollinen.
Olen kiitollinen rakkaudesta, toisin sanoen Tommista. Meidänkin kolmevuotiseen taipaleeseen mahtuu pieniä kuoppia. Maailmalla on tuttu tapa heittää kapuloita rattaisiin, mutta suuremmilta riidoilta on ihme kyllä vältytty. On kumpikin oltu sairaina, mutta toinen on aina vierellä. Sitten kun aika ja rahatilanne on oikea, vaihtuu sukunimemme samaksi. ♥ Hyviä hetkiä on paljon ja ne painaa vaakakupissa enemmän.
Olen kiitollinen kodista, paikasta jonne tulla ja jossa elää. En ole juurtunut minnekään. Asuin elämäni 20 ensimmäistä vuotta Hyvinkäällä, mutta se ei tunnu paikkakuntana yhtään kodilta. Olin juuri pari päivää vanhempieni kotona ja se tuntuu ihan mukavalta, mutta joku siinä kaupungissa mättää. Olen asunut kolme vuotta Lahdessa, mutta ei ainakaan vielä tämäkään tunnu kodilta. Asunto sentään tuntuu kodilta, se on pääasia. Lahdessa kuitenkin viihdyn paljon paremmin. Mietin aina nuorempana, miten haluan muuttaa Hyvinkäätä isompaan kaupunkiin, siis ei nyt välttämättä mihinkään Helsinkiin, mutta jonkin verran isompaan. Lahti tuntuu kaupunkina aika sopivan kokoiselta. Ehkä siksi viihdyn.
Olen kiitollinen vanhemmilleni. Ainoana tyttönä musta ei tullut ikävä kyllä prinsessaa. Eikä edes yhteiskuntakelpoista. Te ootte ihan kivoja ja kuitenkin luette tätä. 😇
Olen kiitollinen kissoista. Sain ensimmäisen kissani, Viirun 8-vuotiaana pitkän kinuamisen jälkeen. Viiru eli 14-vuotiaaksi ja oli mulle maailman tärkein olento ja paras ystävä. ♥ Aijaijai niitä teini-iän itkuja ja sitä kuinka Viiru oli aina mun vieressä. Tais turkki kastua mun kyyneleisiin. Sitten porukoilla on vielä Vilma ja Laikku ja meillä Tommin kanssa Jöpö ja Pippuri.
Olen kiitollinen, kaikesta minkä olen kokenut, vaikka sekaan mahtuu hyvää kuin huonoakin. Kaikesta olen voinut oppia. Kaikista jotka olen nähnyt, myös ne kurjimmat ihmisrauniot. Ilman näitä kokemuksia ja ikäviä ja ihania ihmisiä en olisi nyt tällainen kuin olen.
Sekä niistä asioista kehossani jotka pelaavat. Raajat, sisäelimet suurimmissa osin, aivot kutakuinkin.
Pienistä asioista, kuten harrastuksista. Lukemisesta, kirjoittamisesta, ylipäänsä lukutaidosta, elokuvista, tv-sarjoista...Kaikkea sitä.
Laitan haasteen eteenpäin uudelle tuttavuudelle Marihantee, ihanalle Hurja Hassu Lukija -blogille ja kauniin blogin omaavalle Kirjojen Pyörteissä Jennylle. Toteuttakaa jos haluatte, pakko ei ole. Kuten alussa sanoin, en ole hetkeen taas seurannut bloggauksia, joten jos olette jo saaneet/tehneet haasteen, tästä ei kannata välittää. Nyt painun selaamaan kahden viikon postauksia!
Pakko myöntää, että tämä haaste on mulle todella vaikea. Kiitollisuuden aiheita on kieltämättä hyvä aina välillä pohtia, mutta en vain yleensä tee niin. Syitähän varmaan on monia, en ole koskaan kokenut olevani tarpeeksi onnellinen. Olen onnellisessa asemassa, mutta aitoa onnellisuutta en ole juuri kokenut. Iloa toki, mutta niin että se vaihtuisi pidempään onnellisuuteen, en. Jonkun mielestä tämä voi kuulostaa liioittelulta, mutta ehkä se on munkin aika tajuta, että elämässä voi olla monista asioista kiitollinen, vaikka ei onnea tuntisikaan. Olen vähän liian kyyninen ihminen ja huomaan helposti jotkut näistäkin kääntäväni päälaelleen.
Kuluneen viikon olenkin pyrkinyt käyttämään kiitollisuuden pohtimiseen ja kyllähän se tuo päivittäiseen elämään pientä iloa, jos koittaa miettiä mistä tänään on kiitollinen.
Olen kiitollinen rakkaudesta, toisin sanoen Tommista. Meidänkin kolmevuotiseen taipaleeseen mahtuu pieniä kuoppia. Maailmalla on tuttu tapa heittää kapuloita rattaisiin, mutta suuremmilta riidoilta on ihme kyllä vältytty. On kumpikin oltu sairaina, mutta toinen on aina vierellä. Sitten kun aika ja rahatilanne on oikea, vaihtuu sukunimemme samaksi. ♥ Hyviä hetkiä on paljon ja ne painaa vaakakupissa enemmän.
Olen kiitollinen kodista, paikasta jonne tulla ja jossa elää. En ole juurtunut minnekään. Asuin elämäni 20 ensimmäistä vuotta Hyvinkäällä, mutta se ei tunnu paikkakuntana yhtään kodilta. Olin juuri pari päivää vanhempieni kotona ja se tuntuu ihan mukavalta, mutta joku siinä kaupungissa mättää. Olen asunut kolme vuotta Lahdessa, mutta ei ainakaan vielä tämäkään tunnu kodilta. Asunto sentään tuntuu kodilta, se on pääasia. Lahdessa kuitenkin viihdyn paljon paremmin. Mietin aina nuorempana, miten haluan muuttaa Hyvinkäätä isompaan kaupunkiin, siis ei nyt välttämättä mihinkään Helsinkiin, mutta jonkin verran isompaan. Lahti tuntuu kaupunkina aika sopivan kokoiselta. Ehkä siksi viihdyn.
Olen kiitollinen vanhemmilleni. Ainoana tyttönä musta ei tullut ikävä kyllä prinsessaa. Eikä edes yhteiskuntakelpoista. Te ootte ihan kivoja ja kuitenkin luette tätä. 😇
Olen kiitollinen kissoista. Sain ensimmäisen kissani, Viirun 8-vuotiaana pitkän kinuamisen jälkeen. Viiru eli 14-vuotiaaksi ja oli mulle maailman tärkein olento ja paras ystävä. ♥ Aijaijai niitä teini-iän itkuja ja sitä kuinka Viiru oli aina mun vieressä. Tais turkki kastua mun kyyneleisiin. Sitten porukoilla on vielä Vilma ja Laikku ja meillä Tommin kanssa Jöpö ja Pippuri.
Aww, mikä teini-minä ja ihana Viiru. |
Olen kiitollinen, kaikesta minkä olen kokenut, vaikka sekaan mahtuu hyvää kuin huonoakin. Kaikesta olen voinut oppia. Kaikista jotka olen nähnyt, myös ne kurjimmat ihmisrauniot. Ilman näitä kokemuksia ja ikäviä ja ihania ihmisiä en olisi nyt tällainen kuin olen.
Sekä niistä asioista kehossani jotka pelaavat. Raajat, sisäelimet suurimmissa osin, aivot kutakuinkin.
Pienistä asioista, kuten harrastuksista. Lukemisesta, kirjoittamisesta, ylipäänsä lukutaidosta, elokuvista, tv-sarjoista...Kaikkea sitä.
Laitan haasteen eteenpäin uudelle tuttavuudelle Marihantee, ihanalle Hurja Hassu Lukija -blogille ja kauniin blogin omaavalle Kirjojen Pyörteissä Jennylle. Toteuttakaa jos haluatte, pakko ei ole. Kuten alussa sanoin, en ole hetkeen taas seurannut bloggauksia, joten jos olette jo saaneet/tehneet haasteen, tästä ei kannata välittää. Nyt painun selaamaan kahden viikon postauksia!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)