Jouni Ranta, Marko Erola: Vilpitön mieli

Pienen tauon jälkeen kynnys blogata on hieman korkealla, mutta siihenhän ei auta kuin kirjoittaminen...

"Suomalaiskodit ovat täynnä väärennöksiä. Niitä on niin paljon, että pahaa tekee." – Jouni Ranta

Siinä lainaus heti Vilpittömän mielen takakannesta. Tämä on paljastuskirja, nyt avataan mahdollisuus tietoon Suomen taidemaailmasta ja väärennöksistä. Kiehtova aihe ja kirja herätti heti katalogissa jo kiinnostuksen. Jouni Ranta, entinen taidekauppias myi satoja väärennettyjä tauluja, esimerkkeinä
Schjerfbeck, Gallen-Kallela. Siitä kertoo tämä kirja (alaotsikkona on Miten myin Suomen täyteen väärennettyä taidetta) - ja miten kertookaan!

Hesarille Ranta kertoo jättäneensä parhaat ja karmeimmat tarinat kirjasta pois ja pelkää ettei näitäkään uskota. Emmekä ihmettele sitä pelkoa, sillä kovin uskomattomilta, mutta silti todentuntuisilta nämä jutut tuntuvat. Osansa jutusta saavat taidekaupan johtavat myyjät ja asiantuntijat - sitä asiantuntemusta ei välttämättä olekaan ihan niin paljoa kuin luulisi ja lepsuilu on johtanut siihen,että koko maa on täynnä väärennettyä taidetta. Ranta kertoo myyneensä tauluja eteenpäin kauppiaille, jotka myös ovat myyneet niitä aitoina. Ranta toteaa, että väärentäminen on ollut "maan tapa" jo 80-luvulta.

Kirja on nyt ajankohtainenkin sillä taideväärentäjä Veli Seppä sai tuomiokseen vuoden ja 11 kuukautta ehdollista. Veli Seppä tunnusti väärentäneensä 104 taulua. Juttu on tänä vuonna varmasti muutenkin esillä, sillä oikeudenkäyntejä on tulossa lisää tänä vuonna ja syytettyjen penkillä on ilmeisen nimekkäitä taidemaailman ihmisiä.

Vilpitön mieli on Jouni Rannan tarina, muistelma - myös ajoista ennen väärentämistä. Mielenkiintoista on heti alkuun seurata jopa hänen lapsuuttaan ja kirja kyllä kiskaisi mukaansa - se on taidokkaasti kirjoitettu sillä mielenkiinto pysyy yllä koko kirjan ajan. Kuvaus luo ajankuvaa nousukaudesta lamaan ja nykypäivään asti.

Kirjan lopussa on kattava luettelo eri taiteilijoista ja teoksista, joita Ranta on ainakin myynyt väärennettyinä, joka antaa hyvin kuvaa siitä kuinka vilpittömin mielin taiteen ostajat myyjät ovat käyttäytyneet.

Marko Erola on vapaa toimittaja.

Tammi 2017
182s.
arvostelukappale

Sijoitimme kumpikin tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan 9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja, sillä ilman näitä väärennettyjä taideteoksia ei olisi luultavasti tätä kirjaakaan.

Anja Kauranen: Syysprinssi

Anja Kaurasen (nykyinen Snellman) teos Syysprinssi nousi viime syksynä ajankohtaiseksi, sillä kirjan pohjalta tehty elokuva sai ensi-iltansa syksyllä 2016. Kaurasen Syysprinssi ilmestyi vuonna 1996 ja mielenkiintoisen siitä tekee sen omaelämäkerrallinen tausta. Se kertoo Anja Kaurasen ja Harri Sirolan (1958-2001) tulisen ja palavan rakkaustarinan. 1980-luvun alun Helsinki, punk, esikoiskirjailija Harri Sirola "syysprinssi" ja punkin papittareksi tituleerattu Anja Kauranen. Syysprinssi kertoo ajasta, jolloin Kauranen kirjoitti esikoiskirjansa Sonja O. kävi täällä, joka muuten kiikkuu TBR-listani kärjessä, eikä Syysprinssin lukeminen varsinaisesti tiputtanut sijoitusta listalla.

WSOY 1996
159s. /4h 38min
kuunneltu äänikirjana

En voisi kehua kirjavuoteni 2017 voineen alkaa yhtään paremmin. Olen lukenut(&kuunnellut) toinen toistaan parempia kirjoja, eikä matkalle ole vielä sattunut juuri huteja.

Sirolan ja Kaurasen välille syttyi 1980-luvun alulla intohimoinen suhde. Punkin hengessä he olivat mukana pitämässä Virhe-yhdistystä lehtineen.Yhdessä he kirjoittivat ja yhteisen kirjoittamisen kuvaus onkin yksi kirjan vahvuuksista. Intohimoinen ja rakkauden täyteinen suhde hiipuu Kaurasen kirjoittaessa esikoiskirjaansa ja Sirolan kadotessa välillä päiväkausiksi. Sirolan kirjoittaminen ei sujunut. Rakkaus hiipui.

14 vuotta myöhemmin he tapaavat sattumalta lentokentällä, juttelevat ja vaihtavat numeroita. Syysprinssi Sirola kärsii vakavasta depressiosta ja saa siihen sähköshokkihoitoja. Sirola ei sen tähden juuri muista hänen ja Kaurasen yhteisiä muistoja, niinpä Kauranen kävelyttää Sirolaa ympäri Helsinkiä tietyllä reitillä kertoen heidän muistoistaan ja tarinoistaan, heidän rakkaudestaan.

Kirjassa on punk-henki todella vahvasti läsnä. Ah miten kutkuttavaa. Virhe-yhdistys julistaa punkin ilosanomaa ja pyrkii selkeään pesäeroon sukupolvien välillä.

Kerronta on varmasti vedonnut moniin, sillä se saa miettimään rakkautta ja nuoruutta. Anja Snellman kuvaa rakkauttaan Sirolaa kohtaan niin hienosti, että väreilen. Elokuvaa on kehuttu, joten aion katsoa sen ehdottomasti. Traaginen ja koskettava tarina. Eikä vain rakkaudesta, vaan kirjoittamisesta, punkin aikakaudesta, mielenterveysongelmista, ahdistuksesta. Se on erotarina, sukupolviromaani, klassikko.

Okei, nyt meni taas hehkutukseksi. Olen alkanut miettimään uskottavuuttani kirjabloggaajana jo, sillä olen nyt jo hetken aikaa kehunut melkein kaikki kirjat maasta taivaisiin. Mutta minkäs teet kun olen lukenut nyt niin hyviä kirjoja. Ja lisää on tulossa...

En ole Sirolan tuotantoa itse lukenut, mutta hän oli ilmeisesti lahjakas, eikä saanut kovin paljon tunnustusta eläessään. Lopulta hän ei siis päässyt elokuvaa näkemään, sillä hän hyppäsi metron alle vuonna 2001.

Syysprinssi herätti myös orastavan kiinnostuksen Harri Sirolan tuotantoon. Jos rehellisiä ollaan, niin en pitänyt Snellmanin aneemisesta lukutyylistä. Hän siis lukee itse äänikirjan. Sen voinee laskea kirjan ainoaksi miinukseksi. Aion lukea kirjan uudelleen fyysisenä joskus. Ostan sen sitten omaan hyllyyn, nyt en voi sillä olemme kirjaostolakossa.

Piper Kerman: Orange is the new black - Vuosi vankilassa

Kun valitsin Adlibriksesta pokkareita 3kpl hintaan kymmenen euroa, valitsin Hemingwayta ja Jane Austenia. Viimeinen kirja tuotti hetken päänvaivaa, mutta sitten päätin lisätä ostoskoriin Piper Kermanin Orange is the new black -vuosi vankilassa -kirjan. Orange is the new black lienee useimmille tuttu Netflixin saman nimisestä sarjasta, joka muuten on huippu! Paperilta ruutuun -lukuhaaste kaipasi myös täydennystä, joten tämä kirja sopi viime vuoden viimeisten päivien lukemisiksi kuin nenä päähän.

Orange is the new black kertoo Piper Kermanin omakohtaista tarinaa. Hän on menneisyydessään tehnyt rikoksen, kuljettanut huumerahoja silloisen tyttöystävänsä avuksi. Kerman oli suhteellisen pieni tekijä koko sopassa, hänen tyttöystävänsä ja muut sitten isompia. Tuosta on kulunut kymmenisen vuotta, Kerman elää tasapainoisessa suhteessa miehensä Larryn kanssa ja on jättänyt nuoruuden villitykset taakseen. Hän saa 15:n kuukauden tuomion vankilassa.

Kirjan takakannessa on lainaus:

”Tätä kirjaa on mahdotonta päästää käsistään, koska Piperin asemassa voisit olla sinä. Tai paras ystäväsi. Tai tyttäresi” - Los Angeles Times

Yleensä skippaan lainaukset kirjojen kansissa suosiolla, sillä ne yleisesti ottaen ovat kehua kehun perään. Tässä tapauksessa tuo lainaus kuitenkin vähän kismittää. Kermania kohdellaan jo vankilassa heti poikkeuksellisesti, hän herättää monissa ihmetystä, miksi ja miten hänenlaisensa joutuu linnaan. Niin, ei kai se hyvä ura, tasapainoinen parisuhde ja valkoinen iho ja ylempi keskiluokkaisuus takaa, ettei menneisyydessä olisi luurankoja (vaikka toki monilla on paljon huonommat lähtökohdat, joiden takia väistämättäkin ajautuvat rikoksen polulle). En usko Kermanin kuljettaneen huumerahoja tietämättään, eikä hän niin tehnytkään. Kuitenkin hänen asemassaan voisi ilmeisesti olla kuka tahansa.

Vankilassa synnytetään, monet jäävät sieltä lähtiessään asunnottomiksi, eivätkä pääse yhteiskuntaan kiinni. Heidän sopeutumista yhteiskuntaan ei juurikaan tueta. Nistejä jotka tarttuvat piikkiin taas heti vankilasta päästyään. Pikkurikollisia ja pidempään tuomiotaan istuvia.

Kirja alkaa tehdystä rikoksesta ja päättyy vapautumiseen. Kirja on selkeästi kirjoitettu informatiiviseksi teokseksi vankilaolosuhteista. Jos kaipaat viihdytystä, katso sarjaa. Se on hauska, menevä ja tietysti aivan toisenlainen kuin esikuvansa, kirja. En tiedä miten arvostella muistelmateosta, arvostelenko siinä kyseisen ihmisen kokemuksia vai... Kerronta on välillä epäloogista ja poukkoilevaa, mutta kyllä kirja silti suhteellisen hyvin otteessa pitää. Annoin kolme tähteä lukemisen jälkeen Goodreadsissa, mutta näin tarkemmin ajateltuna ehkä kaksi olisi sopivampi. Kirjan lopussa on faktaa numeroista, kuinka paljon tuomittuja vankiloissa Yhdysvalloissa viruu ja kuinka räjähdysmäisesti vankien määrä on kasvanut.

Kerman on tuomionsa jälkeen liittynyt Women's Prison Associationiin, joka auttaa rikoksista tuomittuja naisia muuttamaan elämänsä suuntaa. Tällä hetkellä Kermanilla varmaan pyyhkii elämässä ihan hyvin, sillä kirja ja Netflix -sarja ovat varmasti tuottaneet taskun pohjalle roposen jos toisenkin.

Yhdeksi miinuspuoleksi voinee taasen lukea Otavan täysin vinoon painaman tekstin. Kirjaa lukiessa totun kääntämään jo sivut tiettyyn asentoon heti sivua vaihdettuani.

Otava 2014
461s.
Oma ostos

Tim Walker: Lost in Suomi

Lapsuudessa Tim Walkerin naapurustossa asui perhe nimeltä Kivinen, jotka olivat erilaisia – kohtelias tapa korvata sana ”omituisia”. Kivisten tavat poikkesivat paljon paikallisten perheiden tavoista. Kivisten lapset kirmasivat pihalla alasti, Kiviset eivät tuhlanneet puheluissaan aikaa kohteliaisuuksiin, vaan menivät suoraan asiaan. Silloin Tim ei vielä tiennyt, miten paljon suomalaisuuden kanssa päätyisikään tekemisiin. 17-vuotiaana hän tapasi suomalaisen tytön ja se oli nuorelle pojalle menoa se. Pariskunta päätyi yksiin, naimisiin ja asuivat alkuun yhdessä Yhdysvalloissa, mutta lasten myötä muuttivat Suomeen. Kirjassa Tim kertoo kokemuksiaan suomalaisista, suomalaisten tavoista, kulttuurista ja suomalaisuudesta sekä tietysti – kulttuurieroista. Niitähän on Amerikkaan verraten aika paljon.

Tim on opettaja ja muiden opettajien mielestä hän tervehtii käytävillä törmätessä liian usein, kerran päivässä riittää – enempi on liikaa. Opettajana hän tekee myös tarkkoja huomioita Suomen kehutusta koulutusjärjestelmästä.

Kirjassa nousee esiin paljon asioita, joita itse pitää itsestäänselvyytenä. Lakanoiden viikkaaminen, ihmisten rauhallisuus, saunominen ja penkkiurheilu pääasiassa jääkiekon parissa. Timillä tuntuu olevan positiivinen suhtautuminen, sillä mikään asia ei korostu erityisen negatiiviseksi, kummastuttavaa sen sijaan on moni asia. Suomalaisten jokakesäinen jäätelöhimo esimerkiksi, jäätelökojut aukeavat sunnuntaisin jo ennen kauppoja. Kepeys säilyy mukana koko ajan, siivittäen Lost in Suomen positiiviseksi lukukokemukseksi.

Suomalaisia kiinnostaa enemmän tervehtiä perheen koiraa, kuin Timiä vaimoineen ja lapsineen. Walkerin kokemukset tuntuvat osuvilta ja tarkkanäköisiltä. Myös vertailu Yhdysvaltojen tapoihin tuo lisää mielenkiintoa kirjaan.

Kustannus S&S 2016

kuunneltu äänikirjana

207s./ 4h 12min

Äänikirjan lukija: Eino Heiskanen

Elliot Tiber, Tom Monte: Taking Woodstock - rakkauden vallankumous

LIKE 2009
185s.
Oma ostos

Tämän kirjan kohdalla kirjoittaminen tuntuu vaikealta, en oikeastaan tiedä miksi. Ehkä siksi, että kirja alkuun vetäisi tosi hyvin sisäänsä, mutta loppua kohden etäännytti liikaa.

Taking Woodstock - Rakkauden vallankumous on omaelämäkerrallinen tarina Elliot Tiberistä (1935-2016), miehestä joka otti osaa Stonewallin mellakkaan ja mahdollisti Woodstock-festivaalin synnyn. Kirja kuvaa ensimmäiset 70 sivua Elliot Tiberin lapsuutta ja nuoruutta, aikana jolloin homoseksuaalisuus oli jotain todella kiellettyä. Elliot kuitenkin tajusi jo nuorena olevansa homo ja manipuloivan äitinsä ja etäisen isänsä takia ajautuu hakemaan lohtua paikallisesta elokuvateatterista, jossa tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus harrastaa seksiä. Seksiä tuntemattomien kanssa, hyvin nuorena ja paljon.

Jo pienestä pitäen Elliotin äiti on todella inhottava poikaansa kohtaan, haukkuu lihavaksi ja tyhmäksi, marttyrisoi ja manipuloi Jack-isän ruoskimaan poikansa verille. Sen jälkeen äiti kiillottaa sädekehänsä, antaen hetken äidinrakkautta, kuin isä olisi se pääpahis. Elliotin äiti saa myös viestejä kuolleelta isältään, esimerkiksi lähettää Elliot ješivaan, juutalaiseen kouluun, jotta pojasta voisi tulla rabbi. Niinpä 4-vuotias Elliot lähtee poikakouluun opiskelemaan kahdeksan tuntia päivässä. Rikkaiden lapset tulevat kouluun Cadillaceilla, Elliot Fordin avopakettiautolla, eikä siis pääse kovin suureen suosioon koulussa, eikä naapurustossakaan. Muut opiskelevat normaalikouluissa.

Elliotin äiti kertoo moneen otteeseen vaeltaneensa kuuden metrin lumihangessa Venäjällä sotilaat kannoillaan, se on syy kaikkeen. Jos ei rahaa riitä, syy on vaelluksen. Rahaa ei kaiketi oikeasti riitä sen takia, että äiti sulloo suurimman osan rahoista omiin rintaliiveihinsä.

Elliotin seksielämä alkaa teatterissa vain 11-vuotiaana. Pian hän oppii nauttimaan kivusta, sillä monet kumppanit eivät todellakaan ole mitään siloposkisia äidin kultamussukoita. Elliotilla on useita vakiokumppaineita joiden kanssa hän harrastaa rajua seksiä.

Kun Elliot viimein pääsisi eroon äidistään, lähtisi opiskelemaan omilla rahoillaan, äiti "lainaa" ne tyttärensä häihin. Rahoja ei voinut maksaa takaisin, koska toinen sisko tarvitsi uusia mekkoja.

Kirjan alkupuolella on paljon namedroppailua, keiden kaikkien taiteilijoiden kanssa Tiber on ollut tekemisissä tai harrastanut huumehuuruista seksiä. Broadway- näyttelijöitä ja Hollywood-tähtiä vilisee kirjassa, niin etten muista. Vaikka ei nämä nimet niin tuttuja mulle olekaan.

Aikuisiällä Elliot työskentelee New Yorkissa, sisustussuunnittelijana, pyörii homoklubeilla, jotka tuohon aikaan olivat hyvin kiellettyjä. Homojen suosimilla klubeilla järjestettiin useita ratsioita, jotka johtivat 28. kesäkuuta 1969 Stonewallin mellakkaan, jossa Elliot oli paikalla. Sitä myöden homojen ihmisoikeudet alkoivat muuttua.

Vaikka Elliotilla on ura sisutussuunnittelijana ja opettajana, hänellä on myös toinen elämä, vanhempien motelli White Lakessa. Elliotin äiti on ahneuksissaan ostanut useita motellirakennuksia, vailla suurempia suunnitelmia ja kun turistivirrat lakkaavat, on hän miehineen pulassa. Onneksi tunnollinen Elliot-poika syytää aikaa ja rahaa vanhempiensa motelliin, jossa on valetuulettimet ja puhelimet joiden johdot ei ole kytketty. Elliot yrittää kovasti auttaa vanhempiaan ja vihdoin siihen tarjoutuu tilaisuus, Woodstock-festivaali. Monen mutkan kautta Elliot lupautuu auttamaan Mike Langia Woodstockin järjestämisessä. Paikalliset ovat suuresti vastaan ja seuraavat sata sivua käsittelevät lähinnä sitä, millaisen vihan kohteena Elliot perheineen on, auttaessaan festivaalin järjestämisessä. Alunperin paikalle piti tulla noin 50 000 ihmistä, vaikka loppujen lopuksi, ihmisiä oli pienessä kylässä ehkä kymmenkertainen määrä. Kukin paikallinen vuorollaan kovistelee Elliottia tai festarin järjestäjiä, mutta raha puhuu ja sitähän järjestäjillä riitti.

Woodstock pidettiin vastustuksesta huolimatta, mutta itse festivaalista ei kirjassa paljon kerrota. Elliotilla riitti kiirettä vanhempiensa motellissa, joka oli ensiapupaikkana. Sinne tuli huumehuuruisia hippejä, jotka onneksi auttoivat toinen toisiaan. Päättihän motellilla syntyä myös muuan Woodstock-vauva. Elliot ei itse siis paikan päällä ollut, joten sellaista festarifiilistä ei oikein muodostunut.

Kesä 1969 kuitenkin muutti Elliotin(ja monen muun homon) elämän, hänestä tuli avoimesti homo, löysi lopulta kumppanin ja tuntui eläneen onnellista elämää.

Taking Woodstockia lukiessa puistattaa, mutta kuitenkin kiehtoo. Ensi metreillä se imaisee sisäänsä, vaikka lukiessa karmaisee. Manipuloiva marttyyri-äiti nostaa karvat pystyyn ja Elliotin lapsuus- ja nuoruusvuosien kuluessa teatterissa, kuvotus vain kasvaa. Elliot ei ikinä saanut rakkautta kotonaan, mutta ei hän saanut sitä myöskään teatterista. Ei hän tuntunut edes tietävän, miltä se tuntuu. Ei kai, kun kotona ei ikinä kukaan ole välittänyt.

Kirjan jatkuessa yli sadan sivun, innostus kuitenkin hiipuu. Kuvailu festarien järjestämisestä ei kiehdo niin paljon. Kuin kirjassa olisi kaksi osaa. Ensin kuvataan Elliotin elämää homona ja sitten hänen elämäänsä festarin pr-henkilönä. Tunnelma väkisinkin lässähtää, mikä on harmi. Ihan passeli lukukokemus, mutta alun jälkeen kuitenkin pettymys. Tietysti tiesin kirjan kertovan festarin järkkäämisestä ja siihen liittyvistä ongelmista, niin kuitenkin olisin toivonut Taking Woodstockin pitävän tietyn linjan, jatkumon koko kirjan ajan.

Kirjan parhainta antia tuntuvat olevan sivuhenkilöt, jotka ikävä kyllä jäävät kirjassa hyvin pieneen rooliin. Rempseä lesbo ystävineen, El-Monaco-motellin turvamies, joka todella alapäästä on mies, mutta ulkoisesti laittautuu naiseksi, herättää kummastusta. Jopa Elliotin isä alkaa kirjan edetessä kiinnostamaan enemmän, alkuun hänen jäädessä sivuun. Hän vaikuttaa jopa myötätuntoiselta poikaansa kohtaan, he lähentyvät ja olisin halunnut olla kärpäsenä katossa kuuntelemassa Jack-isän ja rempseän lesbon syvällisiä keskusteluja. Nyt jäin paitsioon siitä, mistä he puhuivat.

Kirja avaa hyvin homojen kohtaamaa kohtelua 50- ja 60-luvuilla ja jää harmittamaan, ettei kirja ollut vain jompaakumpaa - kuvausta festarin järjestämisestä tai omaelämäkerrallista kerrontaa. Kun loppuosakirjasta painottui festariin, olisin toivonut myös enemmän juttua itse tapahtumasta, jota tästä kirjasta ei pahemmin löytynyt.

James Bowen: Bobin joulu

WSOY 2016
159s.
Arvostelukappale

Ensimmäisiä postauksiamme oli Katukatti Bob & Bobin maailma -postaus, jossa kerroin James Bowenin aiemmista Bob-kirjoista. Viimeisin kirja, Bobin joulu jatkaa hyvin samaa linjaa. Kirjan prologi on kirjoitettu joulukuussa 2013 ja siinä James kertoo olleensa kustantamon juhlissa , joten selkeästi paremmin tuntuu suursuosioon nousseella kaksikolla menevän.

Kirjan alussa on hyvät lainaukset.

"Kenties joulu", Grinch tuumi, "ei tulekaan kaupasta." - Dr. Seuss

"Kissojen kanssa vietetty aika ei mene milloinkaan hukkaan." -Sigmund Freud 

Kirjan varsinaiset tapahtumat kuitenkin sijoittuvat Lontoon joulukuuhun 2010, kolme vuotta aiemmin. Joulu oli tulossa ja lähtökohdat eivät olleet kovin hyvät. Jamesin jalka reistaili, rahaa ei ollut juurikaan sähköön tai kaasuun ja niiden kanssa joutui sumplimaan menojansa. Katukatti Bobille ilmestyi kuitenkin kuppiin ruokaa, vaikka rahat olivat tiukassa ja asunnon lämpötila hyvin matala. Kaveruksilla oli kylmä ja he tukeutuivat toisiinsa jälleen kerran. Parivaljakko nähtiin taas Lontoon kaduilla ja asemilla soittamassa kitaraa ja myymässä Big Issue -lehteä.

Kirja kuvaa tyypilliseen tapaansa sitä, millaista kadulla työskentely on ja mitä kaikkea voikaan tapahtua. Miten tienaaminen ei todellakaan ole itsestäänselvyys, varsinkaan kylmän talven riepotellessa. Joulu ei ole koskaan ollut Jamesille hyvää aikaa, mutta Bobin kanssa hän on kokenut viihtyvänsä ne pari edellistä joulua, jotka heillä on yhdessä ollut. Pikkuhiljaa joulumieli saapuu Jamesin mieleen, Bobin leikkiessä paketeilla kuusen alla. Bobille ei myöskään ihan mitkä tahansa joulukoristeet kuuseen kelpaa. Kuusi menee nuri alta aikayksikön, jos yrittää ripustaa jotain sinne kuulumatonta.

Voisin kirjaa suositella taas kevyestä ja sympaattisesta lukukokemuksesta pitäville. Bowenin huumemenneisyys häilyy taustalla, muttei ota suurta roolia kirjoissa, joten aika kevyttä luettavaa nämä todella ovat. Joulun alla tietysti suositan jouluaiheista kirjaa vaikkapa kissaihmiselle lahjaksi. Vaikka Bowenilta on aiemmin ilmestynyt jo Katukatti Bob ja Bobin maailma, mielestäni aiempia kirjoja ei tarvitse olla lukenut, lukeakseen Bobin joulun. Aika paljon Bowen kartoittaa taustaa tässäkin kirjassa ja jos enemmän kiinnostuu Jamesin ja Bobin tarinasta, voi tietenkin lukea aiemmatkin kirjat. Sympaattisia teoksia kaikki kolme.

Pakko sanoa, ihmettelin jo ensimmäisten kirjojen takakannessa ollutta termiä "huumeveikko", jotenkin sana on mielestäni liian positiivinen ja lempeä kuvaamaan entistä heroiinin piikittäjää. Vaikka tuskin kukaan tuosta sanasta saa erityisen positiivista kuvaa, mulle tulee huumeveikosta mieleen lähinnä kannabista pössyttelevä hippi - ei itseään piikittävä, terveytensä ja elämänsä suureen vaaraan laittava ihminen.

Tälläkin kirjalla mukana Kirjavat kissat -lukuhaasteessa .

Tiia

Laura Friman: Etenee- JVG:n tarina

JVG on Jaren ja VilleGallen muodostama rap-duo, joka on varmasti jokaiselle jollakin muotoa tuttu, vähintään nimenä.

Siltala 2016
192s.
Arvostelukappale

Kirjassa käydään läpi JVG:n jäsenten, Jaren ja Villen, lapsuus- ja nuoruusvuosia sekä vaiheita bändiuralta aina tämän vuoden Blockfest-keikkaan asti.

Jaren ja Villen nuoruus käydään nopeasti läpi, eikä se sisällä mitään maatamullistavaa tietoa kummastakaan jäsenestä. Siitä siirrytään bändin perustamiseen ja siitä seuranneisiin vaiheisiin, jotka ovat kirjan mielenkiintoisinta luettavaa.

Bändin suosio nousi huippuunsa jo debyyttialbumilla Mustaa kultaa, jonka suosiota avitti samana keväänä tullut Suomen maailmanmestaruus jääkiekosta. Bändi kuvailee kirjassa, että kuvittelivat olevansa niin suosittuja, ettei ylemmäksi enää voi päästä. Tämä kuitenkin osoittautui varsin vääräksi luuloksi.

Tämän jälkeen, heikommin menestyneen, jvg.fi-albumin jälkeen JVG päätti perustaa oman levy-yhtiön. Kirjassa kuvataan avoimesti kasvukipuja ja stressiä uuden projektin ympärillä, joka lopulta osoittautui todelliseksi kultakaivokseksi. Nykyisellään yhtiöllä on lukuisia eri artisteja JVG:n lisäksi, joiden joukossa mm. Sini Sabotage ja Reino Nordin.

Lopullisen läpimurron yhtye koki, kun duon toinen jäsen VilleGalle osallistui kaikille tuttuun Vain Elämää-ohjelmaan. Ohjelman ansiosta JVG nousi suositummaksi kuin kertaakaan aiemmin urallaan.

Lopputeos keskittyy lähinnä JVG:n loputtomaan rundaamiseen suosion huipulla, viikonloppu toisensa perään paikasta toiseen. Keikkakertomukset eivät sisällä juuri mitään yllättävää, vaan keskittyvät lähinnä ylistämään kaksikkoa.

Kokonaisuutena teos on melko pintapuolinen raapaisu, joskin nuorille faneille varmasti varsin mielenkiintoinen lukukokemus. Kirjan lukuisat kuvat bändistä ovat tyylikkäitä ja tuovat mukavasti lisäarvoa kirjan lukemiseen. Tämä on varmasti hyvä idea joululahjaksi JVG:n faneille, varsinkin kannustimena lukemiseen. Itsekin viihdyin kirjan parissa mukavasti, vaikka JVG itselle hieman etäisempi yhtye onkin.

Tommi

Anneli Auer: Murhalesken muistelmat

Luin kirjan Bookbeatista ja jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt kuunnella se äänikirjana – tajusin vasta jälkikäteen, että äänikirjan lukee Auer itse. Se olisi varmasti tuonut tähän vähän lisäpotkua.

Anneli Auer ei esittelyjä kaipaa. Murhalesken naama ja nimi lienee kaikille tuttu. Syksyllä ilmestynyt kirja Murhalesken muistelmat valottaa Auerin viimeistä kymmentä vuotta, alkaen vuodelta 2006, hieman ennen hänen miehensä Jukka Lahden murhaa. Juttu on saanut niin paljon palstatilaa mediassa, joten oletan lukijalla olevan jonkinlaista taustatietoa tapauksesta jo valmiiksi.

Auerin mukaan murhailtana ulkopuolinen tunkeutui asuntoon sisään ja puukotti hänen miestään, sekä Aueria kerran. Auer pakeni soittamaan hätäpuhelua ja sillä aikaa murhaaja sai ”työnsä” tehtyä ja ehti poistua asunnosta ennen poliisien saapumista paikalle. Pariskunnan neljästä lapsesta vanhin näki murhamiehen poistuvan rikotusta ikkunasta.

Tapahtumia on tutkittu poliisin toimesta vuodesta toiseen, pyöritelty mediassa ja oikeudessa useaan otteeseen. Auer on ollu syytettyjen penkillä jo vuosikaudet. Lopulta Auer on kuitenkin todettu syyttömäksi miehensä murhaan ja vapautetty syytteistä.

Se harmittaa e-kirjaa lukiessa, kun en pysty millään tavalla hakemaan siitä jotain tiettyä kohtaa, jonka olisin halunnut ottaa ylös tai tarkistaa. En siis muista tarkkaan sanasta sanaan mutta huomasin kerran hymähteleväni sille mielikuvalle, miten Anneli Auer juoksisi miesystävänsä Jens Kukan kanssa ulkona alasti dildot päässä pirunsarvina veitset kädessä lintujen perässä. Vaikka eihän tällaisten väitösten pitäisi huvittaa, mutta se on jotenkin absurdia. Vaikea kuvitella jonkun eläneen näiden syytöksien keskellä jo vuosikausia.

Vaikka Auer on todettu syyttömäksi miehensä murhaan, on hänet kuitenkin tuomittu lasten törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja törkeistä raiskauksista, kuten myös hänen ex-miehensä Jens Kukka. Oikeudessa käsitellyt asiat on määrätty salassapidettäviksi. Kirjassaan Auer kuitenkin vetoaa syyttömyteensä ja onkin toukokuussa 2016 jättänyt tuomiosta purkupyynnön korkeimmalle oikeudelle, perustaen sen ulkomailta hankittuihin asiantuntija-arvioihin. Kieltämättä kirjaa lukiessa alkaa kyseenalaistamaan näitä seksuaalirikosväitteitä, kun ilmenee, että samaan aikaan niiden kanssa on ollut ties mitä väitöksiä dildot päässä juoksemisesta ja saatananpalvonnasta yhdessä vanhimman tyttären kanssa uhraten eläimiä. Jokatapauksessa, oli Auer syytön tai ei, on tämän tapauksen tutkiminen ja hutkiminen ollut täysi farssi.

Katsoin Anneli Auerin haastattelun, jossa häntä haastattelee Maria Veitola todeten kirjan luettuaan ajatelleen Auerin olleen syytön. Itse en tiedä mikä on totuus, mutta muut tutkintalinjat olisi mielestäni hyvä tutkia loppuun viimein, jos sitä kautta selviäisi vielä jotain.

Auerille toivon hyvää jatkoa ja tapaukselle viimein selvyyttä. En voi kuvitella Auerin viimeistä kymmentä vuotta omalle kohdalleni, aviomiehen surma, poliisitutkinnat, pitkät ajat tutkintavankeudessa, omista lapsista eroon joutuminen, seksuaalirikosten tuomiot, vankila ja nyt vapaus. Auer itse totesi haastattelussaan, ettei se oikein vapaudelta tunnu. Enkä ihmettele. Hänen nimensä ja naamansa on piirtynyt jokaisen verkkokalvoille, jokaisella on hänestä mielipide. 

Tiia

Into 2016
280s.
luettu e-kirjana

Jack Black: Kulkurin tarina

Mä en itke usein, mutta sulkiessani Kulkurin tarinan onnistuin tihrustamaan silmiini ainakin pientä kosteutta. Ei, eikä se johtunut siitä, että kirjan loppu olisi ollut jotenkin erityisen koskettava, ei. Se johtui yksinomaan siitä, että Kulkurin tarina päättyi, jouduin lyömään kirjan kannet kiinni ja tunsin siinä jotenkin tosi haikeeta ja tyhjää oloa. Vaikka tietty oli kirjan loppu hieno osoitus tapansa parantaneesta rikollisesta, en vain olisi raaskinut lopettaa lukemista. Usein on iloinen, kun kirjan voi sulkea. Joskus siitä syystä, että kirja on sattunut olemaan puuduttava, mutta on kuitenkin selättänyt sen, tai sitten yksinkertaisesti se tunne kun saa hyvän kirjan päätökseen. Se tuo hyvän fiiliksen ja kokee onnistuneensa jossain ja ehkä saaneensa kirjasta irti jotain omaan elämään. En tiedä, jotenkin... En olisi vaan vielä tahtonut laskea kirjaa alas ja myöntää sen loppuneen. Se harmitti, vaikka kirja oli juuri passeli pituudessaan, enkä olisi edes tahtonut sen olevan pidempi.

Seuraavana yönä en juurikaan saanut unta, olinhan jo yöllä kirjan kannet sulkiessani jotenkin kiihtyneessä tilassa. Se saattoi osittain johtua niskajumistakin, mutta... En tiedä edes miten tätä kirjaa kuvaisin, niin että joku saisi tästä jotain irti. Vaikka olinkin surullinen kirjan sulkiessani, se toi paljon hyvää tunnetta sitä lukiessani ja koska en osaa tulkita sen aiheuttamaa tunneryöppyä sen paremmin, voinen nyt nimittää sitä yhdeksi lempikirjoistani.

Oli jotenkin aivan mahtavaa päästä lukemaan tuon ajan varkaan kertomus, kertomus alamaailmasta, vankiloista, vankiloiden karmeista olosuhteista. Siis sillä tavalla mahtavaa, että varmasti harva hänen asemassaan oleva päätyy kirjoittamaan kirjaa. Monet kuopattiin kirjan tapahtumien aikana. Vahvaa elämänmakuista kerrontaa, Jack Black selkeästi tuntee aiheen mistä kirjoittaa. Onhan tuo maailma ollut hänen elämäänsä pitkän ajan.

Jack Black. Ei se näyttelijä, vaan 1800- ja 1900-luvun kulkuri ja varas. Jack ei kirjassaan suuresti analysoi sitä, mikä hänet rikoksen tielle veti. Se mikä taas on selkeää, on se mikä hänet sillä tiellä niin pitkään piti. Rangaistuslaitokset, se mitä niiden sisällä tapahtuu. Jack Black on osaltaan onneksi suojellut lukijaa ja jättänyt pahimmat ja karuimmat kuvaukset vankilaelämästä semmoisiksi, että ne sentään pystyi lukemaan. Jos hän olisi enemmän kuvaillut tuntojaan saadessaan 15 ruoskan iskua, olisi tämä voinut olla vaikeampaa. Vaikka Jack Black on varas, täysin erilaisessa elämäntilanteessa, erilaisessa maailmassa, on häneen kuitenkin helppo samaistua. Tuo rangaistus, minkä kyseisen ajan vangit ovat joutuneet käymään läpi ei todellakaan kannusta parantamaan tapojaan, vaan lietsoo kaunaa, vihaa ja kostonhimoa yhteiskuntaa kohtaan. Jack Black usein kirjassaan kertoo tiedostaneensa mahdollisuuden parantaa tapansa, mutta siihen ei edes löydy haluja. Vaikka vankilasta päästessään jäisi pian taas kiinni, sitä jatkaa samaan malliin.

Blackin kuvaus rikoksista on tarkkaa ja tuntuu kuin olisi itse paikalla näkemässä kaiken. Se on hyvin onnistunutta, huomasin kirjaa lukiessani todella jännittäväni ”mitähän tällä kertaa tapahtuu”. Black ei kirjansa aikana koskaan tahtonut ryöstöjensä yhteydessä käyttää väkivaltaa, vaan yksikertaisesti hiippailla paikalle ja viedä sen mikä on mukaansa järkevää ottaa. Hän kuvailee sen olleen yleistä varkaiden piireissä, mutta toki poikkeuksiakin on. Black aloittaa kirjassaan oppipoikana ja pikkuhiljaa oppii ja oppii lisää, ollen lopulta hommassaan ammattilainen.

Alamaailmaa kuvatessa kirjassa on tietysti muitakin rikollisia, Jackin kumppaneina ja vankilatovereina. Rikollisten väliset suhteet kuvataan suhteellisen lojaaleiksi, vaikka vasikoitakin seasta löytyy.

Kirjaa lukiessa täytyy todeta Jack Blackin olleen todella vahva henkilö. Ylipäätänsä kun vankilat ja huumeet täyttävät elämän, se voisi olla monen lorun loppu. Black kuitenkin kestää kirjansa aikana niin ruoskinnat, eristykset kuin monen päivän pakkopaidassa olemisenkin. Raaka julmuus ja väkivalta on koulinut Blackistä selviytyjän. Kirjan lopussa Jack kertoo tehneensä parannuksen, jolloin voi rehellisesti olla huojentunut miehen puolesta. Lopussa Blackin puolustuspuhe herättää miettimään. Tänä päivänä se varmasti kuulostaisi vangin turhalta selittelyltä, joka ikäänkuin oikeuttaisi hänet tekoihinsa, mutta kun sen lukee kontekstissaan, se herättää ja tietää sen olevan totta.

Blackin kirja on vaikuttanut suuresti beat-sukupolveen ja varsinkin William S. Burroughsiin, joka on nimennyt Kulkurin tarinan lempikirjakseen ja kirjoittanut myöhempään englanninkieliseen painokseen esipuheen.

Se mitä Jack Blackille lopuksi tapahtui, on jäänyt hieman mysteeriksi. Kirjoittaessaan kirjan 1927 hän on ollut kaidalla tiellä 13 vuotta. Hänen oletetaan kuolleen 1932 hukuttautumalla. En tiedä veikö rikollinen tie uudestaan mennessään, vaiko kalvoiko kaikki ne eletyn elämän muistot ja tunteet hänen mieltään, vai jotakin muuta. Sen tiedän, hienon kirjan hän jätti jälkeensä.

Basam Books 2007
Divarilöytö
320s.

Tiia

James Bowen: Katukatti Bob ja Bobin maailma

Arvostelussa nyt kaksi kirjaa. Katukatti Bobin olen lukenut jo vähän keväämmällä, mutta yritin siitä kirjoittaa tähän lyhyesti. Teksti ei jäänytkään niin lyhyeksi, joten otin myös ensimmäisen kirjan kunnolla mukaan tähän tekstiin.

WSOY 2014

Katukatti Bob kertoo James Bowenin, toipuvan huumeaddiktin tarinaa. Entinen elämä narkkarina jatkui vuosia, kunnes James tapasi Bobin. Oranssin kissan, joka tarvitsi hänen hoivaansa. Vaikka James aristelee kissan pitämistä itsellään, koska yrittää vasta toipua riippuvuudestaan, he löytävät kuitenkin tiensä toistensa sydämiin. Bobista on Jamesille apua rahan tienaamisessa, heidän myydessä Big Issue-lehteä. Kirja valaisee hyvin minkälaista on työskenellä kaduilla, jossa ei aina ole turvallista, milloin mistäkin syystä.

★★★★

Tarina on toki varmasti siloteltu ja kaunisteltu, koska entisen narkkarin tarinasta on haluttu vetävä. Kirjassa on siis loppujen lopuksi aika vähän kerrottu Jamesin heroiini-ajoista. Syyksi epäilen, että James ei edes välttämättä niistä ajoista kauheasti halunnutkaan kirjoittaa, koska on sen maailman jo taakseen jättänyt. Lisäksi tarinasta on varmasti haluttu tehdä myyvempi.

WSOY 2015

Bobin maailma-kirjassa parivaljakon tarina jatkuu. James on saanut elämälleen uuden suunnan huolehtiessaan Bobista.  James myy Big Issue-lehteä ja toimeentulo on vähän turvatumpi suosion ansiosta. Kirjan aikana James pääsee myös eroon korvaushoidostaan.  Elämä kaduilla ei ole helppoa ja riesana on varkaat ja välillä Bobiin inhottavasti suhtautuvat ihmiset. Kirjassa kuvataan myös heidän suurta suosiotaan ja aikaa, jolloin James kirjoitti Katukatti Bobin. Kirjassa valotetaan hieman enemmän Jamesin arkea ennen Bobia, kun hän eli vielä kodittomana.

★★★

Kirjojen teksti on yksinkertaista ja helppolukuista. Jaksoi ilahduttaa hyvin kahden kirjan verran. Kumpikin kirja sympaattinen selviytymistarina, ja toivottavasti luo uskoa muihinkin epätoivoisessa tilanteessa oleviin. Kirjat ilahduttivat ja hymyilyttivät. Suosittelen kaikille eläinten ystäville ja kaikille jotka kaipaavat kevyttä lukemista.






Osallistun näillä ja muutamalla muulla kirjalla Katvealueen kirjavat kissat- lukuhaasteeseen. 

Tiia

William S. Burroughs: Kissa sisälläni

 "Suhteeni kissoihin on pelastanut minut kuolettavalta, läpitunkevalta tietämättömyydeltä." - William S. Burroughs

Sammakko 2005

William S. Burroughs on tunnettu muuna kuin kissaihmisenä. Hän lukeutuu kuuluisimpiin beat-sukupolven kirjailijoihin. Tämä pieni kirja pitää sisällään muistelmia Burroughsin kissoista ja ylipäätänsä elämästä kissojen kanssa. Vaikka kirja onkin lähinnä kokoelma pohdintoja, muisteluita ja unia kissoista, niin muisteluissa on myös kronologiaa, josta selviää Burroughsin kissojen eri vaiheita.

Burroughsista tuli kissaihminen, kun kissat asettuivat hänen luokseen. Hän arvostaa kissoja enemmän kuin koiria ja vielä koiriakin vähemmän hän arvostaa ihmisiä.  Tähän asetelmaan pystyn samaistumaan.

"Mikä meni niin hirveällä tavalla vikaan kesykoirien kohdalla? Ihminen muokkasi kesykoiran omaksi pahimmaksi kuvakseen... omahyväiseksi kuin lynkkausjoukkio, nöyristeleväksi ja turmeltuneeksi, täynnä inhottavimpia ulosteisiin liittyviä perversioita... ja yrittääkö joku toinen eläin nussia jalkaasi?"

Burroughsin herkkä puoli tulee esiin ja kirja paljastaa miehen rakkauden kissoja kohtaan, sekä pehmeämmän puolen kuin mitä monet tuntevat.

★★★★

Kirja poikkeaa jokseenkin miehen muusta tuotannosta, jossa näkyy vahvasti väkivalta ja huumeet. Erilaisuudesta huolimatta teosta voi kuitenkin suositella mikäli pitää Burroughsin muusta tuotannosta.

Kissaihmiselle kirja oli mukava välipala, jonka lukaisi yhdeltä istumalta. Erityisesti Burroughsin kirjojen tavaramerkki, muistelut unista olivat tässäkin kirjassa mielenkiintoista luettavaa.

Tiia & Tommi

Iceberg Slim: Parittaja

Iceberg Slim, oikealta nimeltään Robert Beck, on yksi historian kuuluisimmista parittajista. Tässä omaelämänkerrallisessa hän kertoo urastaan parittajana Chicagon kaduilla. 

Parittaja on erittäin koruton ja kertoo todella yksityiskohtaisesti parittajan elämän hyvistä ja huonoista puolista. Suuri haaremi ja isot setelivuoret voivat hetkessä vaihtua vankilareissuun tai poliisin pakoiluun maan alla ilman yhtäkään henkilöä johon luottaa. 

Sammakko (2011)

Iceberg Slim kuvaa kirjassaan paljon väkivaltaa ja huumeita, joka varmasti on hyvin totuudenmukainen kuva parittajan elämästä.

Kirja käsittää ajat Beckin vaikeasta lapsuudesta aina viimeiseen linnatuomioon, jonka jälkeen mies teki parannuksen ja jätti rikollisen uran taaksensa. Mukana on monia mielenkiintoisia tarinoita, kuten miten Beck sai lempinimensä Iceberg, sekä pohdintaa miksi 170:n älykkyysosamäärän omaava nuori mies päätyi niin epäinhimilliseen ammattiin. 

        ★★★★★

Kirja on hyvin kirjoitettu ja piti tiukasti otteessaan kirjan avaamisesta viimeiseen lauseeseen saakka. Iceberg Slimin tapa kertoa muistelmiaan on erittäin viihdyttävä ja turhaan itsesääliin ei vaivuta missään vaiheessa, vaikka julmat teot kaduttavatkin jälkeenpäin. 

Lopummassa vaiheessa kirjaa joissain kohdissa häiritsi nopea pomppiminen vuodesta toiseen alun hitaan kerronnan jälkeen, mutta asia on ymmärrettävissä, sillä kaikista rahakkaimmista vuosista miehellä ei varmasti ole selkeitä muistikuvia. 

Jos mahdollista, suosittelen lukemaan kirjan sen alkuperäiskielellä, sillä suomeksi käännettynä kirjassa paljon käytetty katujen slangi oli hieman töksähtelevää. Henry Lehtosen käännös kyllä toimii hyvin, mutta kirjan teksti on varmasti ollutkin hieman vaikea suomentaa.
Suosittelen ehdottomasti luettavaksi kaikille, joita rankempi aihepiiri kiinnostaa.

Tiia & Tommi