Viimeiset villitykset - Hendrik Groenin (83¼ v.) salainen päiväkirja

Gummerus 2017

380s.

arvostelukappale

Hendrik Groen ei pidä vanhuksista. Hän on itse 83-vuotias, eikä enää pidä niin kauheasti itsestäänkään. Hendrik kyllästyy omaan kiltteyteensä ja ystävällisyyteensä. Hän päättää päästää valloilleen oikean Hendrik Groenin. 1. tammikuuta 2013 hän aloittaa vuoden mittaisen päiväkirjan, johon hän kirjoittaa lähes joka päivä elämästään hollantilaisessa vanhainkodissa.

Päiväkirjaansa Hendrik kirjoittaa arkielämästä vanhainkodissa, pistävästä kateellisuudesta vanhusten kesken, harmittelee keskustelujen sairauskeskisyyttä. Hendrikillä on kaverina viinaanpäin menevä kirpeitä lohkaisuja viljelevä Evert. Evertin ja muutaman muun kanssa Hendrik perustaa Vanha vaan ei vainaa -kerhon, jonka tarkoituksena on kunkin vuorollaan järjestää jäsenille retki. Yksinäisyys painaa mummoja ja pappoja ja viimeisinä vuosina olisi kiva tehdä jotain hauskaa. Suljettu porukka herättää tietysti jupinaa niissä valittajissa, jotka eivät mukaan päässeet. 

Kyllä tätä kirjaa saa hymy poskilla lukea ja välillä tirskahdella. Vaikka kirjan aihepiiri ei niin loistelias olekaan yksinäisine vanhuksineen, eutanasiakeskusteluineen ja vakavine sairauksineen, salanimen takana piileskelevä kirjailija on onnistunut tuomaan kirjaan suurta hauskuutta ja huumoria niin että se pistää kuitenkin miettimään. Sisäliepeessä valaistaan, että kirjailija ei itse asu vanhainkodissa, mutta kirjoittaa omasta kokemuksesta - ja kyllähän sen mielestäni huomaa. Hahmot ovat eläväisiä ja todella uskottavia, juuri sellaisia kuin niiden kuvittelisi olevankin. Ei kuitenkaan mitenkään strereotypisia vaan realistisen oloisia. 

Kun tapahtumapaikkana on vanhainkoti, niin pelkkää huvitusta kirja ei ole. Sairastumisia, vakavampiakin sattuu matkalla paljon. Helle niittää vanhuksia, sattuu tapaturmia, on leikkauksia ja kihtiä. Ihan surkeuteen ei matkalla kuitenkaan vaivuta, vaikka osa näistä koskettaa Hendrikiä, hänellä on onneksi oiva asenne jäljellä olevaan elämään, sekä sopivasti huumorintajua, että pilke silmäkulmassa. Rohkeisin suositella luettavaksi teinistä vaariin. 

Vanhusten yksinäisyys ja tylsistyminen on harmistuttavaa ja uskon että aika samaa se on täällä Suomessakin. Siinä mielessä jopa ajankohtainen opus jos miettii millaista elämä vanhainkodissa on. Kirjan suurena teemana on ystävyys ja epäitsekkyys. 

Aika varmaa on, etten Hendrik Groenin ikäiseksi elä (tuskinpa haluaisinkaan...), mutta jos sattuisin elämään, toivon että silloin mukana kulkisi samantyylistä elämänasennetta.

Helmet-lukuhaasteesta kuittaan tällä kohdan 39. Ikääntymisestä kertova kirja. Hyviä vaihtoehtoja on myös 7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja sekä 16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja.

Roald Dahl: Annok Iplik

Kuka kirjoittaa lastenkirjan stalkkerimiehestä, jonka himot kohdistuvat alakerran naapuriin, joka tekee kaikkensa saadakseen naisen itselleen - keinoja kaihtamatta. No, kukapa muu kuin Roald Dahl. Dahlin omaperäinen tyyli tuli jo selväksi Kuka pelkää noitia -teoksesta, joka on anarkistinen, hauska ja todella jännittävä. Voi Annok Iplikiä pitää kauniina rakkaustarinanakin, mutta kun selasin Goodreadsia tämän kirjan osalta, moni ei sitä niin ole ottanut. Kirjaa on kritisoitu kyseenalaisesta moraalista, mutta on sitä pidetty myös symppiksena. Mikä siinä moraalissa sitten on niin kyseenalaista?

En osaa tarkastella kirjaa lapsen vinkkelistä, sillä olen jo aikuisuuden kynnyksellä. Voin kuitenkin sanoa, että ei lapsi tästä yöuniaan menetä, ei lapsi tästä kasva vinoon. Jos kuitenkin haluaa säilyttää lapsensa mielen vanhoilta stalkkerimiehiltä, niin kannattaa sitten pysyä muissa kirjoissa. Sopivalle huumorintajulle tämä on aivan oiva kirja. Se on vähän höpsö tarina, eikä tarkoitettukaan tosissaan otettavaksi. Ehkä jatkossa en lue englanniksi Goodreads-arvosteluja, jos ne ovat täynnä näin pahaa mielensä pahoittamista.

Herra Hapuli on yksinäinen ja ujo mies, asuu yksin kasviensa kanssa. Alakerrassa asuu rouva Hopia, jolla on kilpikonna nimeltä Allu. Rouva Hopia voivottelee, miten Allu ei millään kasva. Herra Hapuli saa siitä hienon ajatuksen ja vihjaa Hopialle tietävänsä kilpikonnien kasvamista koskevan salaisuuden. Rouva Hopia lupaa olla Hapulin orja koko loppu elämän ajan. Kekseliäs ja keinoja kaihtamaton on Hapulin suunnitelma saada rouva Hopia itselleen. Allu-kilpikonna saa siitä osansa, mutta onneksi sillekin tulee lopulta happy ending. Ei tässä mitään vikaa, nopea, pikainen lukutuokio aivan toisiin tunnelmiin ja maailmaan, täynnä Quentin Blaken kuvittamia kuvia.

Nostan Annok Iplikin Helmet-lukuhaasteen kohtaan 38. Kirjassa mennään naimisiin.

Otava 2014 (alunperin 1990)
70s.
kuvitus: Quentin Blake
suomennos: Sami Parkkinen
graafinen suunnittelu Emma Virtasalo
Oma ostos

Sinikka Nopola: Likka, äite ja rouva Obama

Äänikirjat tuntuvat olevan kompastuskiveni. Valitsin onnekseni erittäin onnistuneesti itselleni ensimmäisen äänikirjan. Viimeksi niitä olen kuunnellut lapsuudessa. Kuunneltavaksi valikoitui Sinikka Nopolan Likka, äite ja rouva Obama. Kirja ei luultavasti olisi uponnut luettuna niin hyvin, mutta äänikirjana se toimi hyvin taustalla.

WSOY 2013

Äänikirjan kesto: 3h 24min

Lukija: Heidi Herala

En kuunnellessani tiennyt, että kirjan hahmot ovat tulleet tutuksi jo Nopolan aiemmissa kirjoissa, mutta se ei tuntunut sinällään haittaavan. Se on episodipohjainen romaani, jossa kuvataan Likan elämää. Henkilöt tuntuvat olevan tyhmiä, mutta hyväntahtoisia ja tietysti tarkoituksella. Hämäläiset Likka, Rampe ja Eila ovat todella hämäläisiä. Rampe vähäsanainen isä, Eila-äiti opastaa ja päsmäröi,

Likka filosofian kandidaatti, jolle monet asiat tuottavat vaikeuksia.

Murre toimii kirjassa täydellisesti näyttelijä Heidi Heralan lukemana, ei moittimista. Herala onkin esittänyt Eilaa Sinikka Nopolan näytelmässä Eila, Rampe ja palvattu onni, sekä näytellyt pääosaa elokuvassa Eila, Rampe ja Likka, täydellinen valinta siis lukemaan tätä äänikirjaa. Päättelen, että muissa kirjoissa Eila ja Rampe ovat olleet isommassa osassa, mutta tässä kirjassa pääosassa on Likka, jonka elämän kulkua kuvataan episodein lapsuudesta aikuisuuteen, äitiyteen ja perhe-elämään.

Kyllä kirja onnistuu pari tuntia viihdyttämään, kun samalla tulee puuhattua jotain muuta. Vaikka tässä kirjassa on lukemani mukaan synkeämmät aiheet ja vaiheet, kuin aiemmissa teoksissa, kirja onnistuu välillä hauskuuttamaan.