perjantai 23. joulukuuta 2016

Kirjabloggaajien joulukalenteri - luukku 23.

Näin aatonaatoksi ajattelin kasata omia ajatuksiani joulusta Kirjabloggaajien joulukalenteriin ja siitä mitä se mulle merkitsee. Lopussa on pieni "lahja" niille, jotka eivät sitä ole vielä syystä tai toisesta lunastaneet.

Kuten varmaan kaikilla lapsilla, itsellänikin joulu oli vuoden suosikkijuhla omien synttärien ohella. Joulupukkia ja ennen kaikkea lahjoja odoteltiin vesi kielellä jo viikkoja ennen joulua. Suvun pariin kokoontuminen oli mukavaa, vaikka jouluruuat eivät juuri maistuneetkaan. Se korvautui sillä, että suklaata sai syödä senkin edestä.

Vanhemmaksi kasvettuani aloin vihata kaikkea jouluun liittyvää, erityisesti joka puolella pyöriviä joululauluja ja telkkareissa lokakuusta asti pyöriviä joululahjamainoksia. Lahjojen saanti oli silti edelleen mukavaa, vaikka ei nostanutkaan samanlaista odotuksen riemua kuin lapsena. Jouluruuat eivät vanhemmitenkaan ole olleet suosikeitani, mutta syön ihan mielelläni rosollia sekä lohta.


Nykyään suhtaudun jouluun melko lailla neutraalisti. Itseään ärsyttäviltä asioilta voi sulkeutua pitämällä tv:n ja radion suljettuina ja olen muutenkin jotenkin onnistunut blokkaamaan koko juhlan mielestäni. Yleensä havahdun vasta aatonaattona, että, tosiaan, huomennahan on joulu. Itse asiassa koko joulun funktio on itselleni hieman outo; onko todella vaivan arvoista stressata kaksi viikkoa kaikesta mahdollisesta hermoromahduksen partaalla, että voi ottaa kaksi päivää ihan rauhassa? Eikö tuon rauhouttumisen voisi tehdä ilman tuota maailmanlopun enteilyä? Mukavaksi perhejuhlaksihan tuo on tarkoitettu, onko silloin tosiaan kaiken pakko olla viimeisen päälle tip top? Ei ne sukulaiset mitään kuninkaallisia ole.

Yksi asia, mikä myös joka joulu puhuttaa on se, että onko jouluna lunta. Monille tämä tuntuu olevan sydämen asia, mutta itselleni asia on aivan se ja sama. Lumi tai lumettomuus ei vaikuta joulun viettooni millään tapaa, sillä ainakin tähän asti olen kaikki jouluni viettänyt sisätiloissa. Tiia taas kertoo, että koska jouluksi on muutenkin vaikea näin vanhempana saada se joulutunnelma, niin lumi olisi siihen oivallinen ja Tiia siis toivookin valkoista joulua.



Eilinen luukku aukesi Luettua elämää -blogissa ja huominen, jouluaaton luukku aukeaa Pikun kirjablogissa. Lista mukana olevista blogeista löytyy kalenterin ensimmäisestä luukusta, Hyllytontun höpinöistä.

Sitten se "lahja" jonka lupasin: Elisa Kirjasta saa ladattua ilmaiseksi Charles Dickensin klassikkoteoksen Saiturin Joulu. Löytyy sieltä muitakin ilmaisia klassikoita, jos juuri jouluinen opus ei nappaa. Tällä postauksella haluan toivottaa jokaiselle oikein ihanaa ja lämmintä joulua! Tiia välittää terveisensä tähän postaukseen kaikille lukijoille. Nauttikaa yhdessäolosta ja lomasta.


10 kommenttia:

  1. Hyvää joulua teillekin. Meillä ei ole joulusta stressattu, osittain kyllä siksikin, että ollaan vain aatto kotona. Mutta joulu ja sen odotuskin kannattaa kyllä ottaa rennosti, jos vain suinkin on mahdollista.

    VastaaPoista
  2. Meillä ei mitään stressiä joulusta. Nautin ylettömästi kaikesta jouluun liittyvästä.
    Siinä mielessä en halua kasvaa aikuiseksi :) Jos on lunta, iloitsen valkoisesta
    joulusta, jos ei, iloitsen kynttilöiden polttamisesta ja hämärän rauhallisesta tunnelmasta.

    Kiitos lahjasta !!! Tosi kiva.

    Hyvää joulunaikaa ja paljon jouluisia kirjoja teille molemmille 📚📕📗🙂🎄

    VastaaPoista
  3. Minullakaan ei ole onneksi joulustressiä. Ei ole tarvinnut ravata jouluruuhkassa tai tehdä asioita kiireellä. Rauhallista joulua teille!

    VastaaPoista
  4. Kyllä jouluna olisi ihana olla lunta, mutta eilen jo totesin miehelleni, että eipä sitä täältä kerrostalon ikkunasta kuitenkaan edes näkisi. Eri asia sitten maalla, missä se lumi oikeasti toisi sitä tunnelmaa.

    Oikein hyvää joulua teille molemmille! :)

    VastaaPoista
  5. Joulu on lähinnä mielentila, joten on sopivaa jos ei suorastaan suositeltavaa viettää omanoloistaan juhlaa... Läheisyys lämmitäköön jouluanne ja arvoisille hännänheiluttajille rapsutuksia:)

    VastaaPoista
  6. Minäkään en ole jouluihmisiä ja ihmettelen sitä hulinaa. Mutta lahjaihminen olen. Niiden hankinta on hauskinta, eikä vastaanottokaan hassumpaa :) kiitos kirjalahjasta ja iloista joulun ja uuden vuoden aikaa teille molemmille#

    VastaaPoista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Vaikka jouluihmisiä ette olekaan, tahdon silti teille toivottaa ihanaa yhdessäoloa ja rauhallisia lukuhetkiä.

    VastaaPoista
  9. Kohta loppuu kiire, lento
    Alkaa Joulun aika rento.
    Hiljaisuutta kuulostele,
    nuku, syö ja nautiskele.
    Kunnossa on silloin kuosi,
    kun taas alkaa Uusi Vuosi!
    Hyvää Joulua

    VastaaPoista
  10. Lapsuuden joulu tulee lähelle omien lasten myötä. Juuri tänään mietin, että luojan kiitos on tämä joulu, sillä ei tätä pimeintä vuodenaikaa muuten kestäisi, vaikka hössötystä tosiaan on vähän turhan paljon.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, ne piristävät aina päivää!