maanantai 5. joulukuuta 2016

KEVÄÄN ODOTETUT

Kevään kirjakatalogeja on tippunut luettavaksi jo jonkin aikaa. Koko ajan olen koostanut aina vain paisuvaa listaa kirjoista, jotka kiinnostavat. Läheskään kaikkia en luultavasti saa luetuksi, sillä kiinnostavia kirjoja on myös oman hyllyn täydeltä ja vaikka aikaa paljon on, niin silti rajallisesti.

Tämä postaus saattaa täydentyä sitä mukaa, kun uusia kiinostavia kirjoja katalogeista löytyy.

Kiinnostavia kirjoja kertyi A4 paperiin kahdelle puolelle, melkein kaksi kokonaista sivua. Pientä karsintaa täytyy tehdä, jotta saisin listaamistani luettua edes 20 prosenttia. Toisaalta taas en halua karsia liikaa, jotta voin palata listan pariin sitten keväällä, jos mietin mitä lukisin seuraavaksi.

Jos postauksessa on jotain virheitä, se johtuu bloggerista ja sen tahdosta tuhota tämä postaus. Listassa on muutamia Tommin valintoja, osa yhteisiä ja loput eli suurinosa Tiian koostamaa.

Aleksandr Manzos: Kaikkien aikojen pelit (Avain)
Mervi Heikkilä: Kissatalon asukit (Avain)


Lucinda Riley: Seitsemän sisarta (Bazar)

Maia D’Aplièse ja hänen viisi sisartaan ovat kokoontuneet heidän lapsuudenkotiinsa Atlantikseen – upeaan, syrjäiseen linnaan Genevenjärven rannalla. Pa Salt, heidän isänsä, omalaatuinen miljonääri, on kuollut. Pa Salt on adoptoinut jokaisen tytön vauvana, ja nyt, tämän kuoleman jälkeen, saa jokainen heistä kirjekuoren, joka sisältää vihjeen tytön historiaan. Maian vihje vie hänet toiselle puolelle maailmaa, Rio de Janeiroon, jossa hänen tarinansa palapeli alkaa rakentua.





Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla (Gummerus)
Ikimetsien sydänmailla aloittaa kuusiosaisen Metsän kansa -sarjan, joka kertoo Juko Rautaparran uudisraivaajaperheestä 1400-luvun Savossa. Vanhin poika Heiska haaveilee sankariteoista erämiehenä, Varpu odottaa kesällä järjestettäviä Ukon vakkajuhlia, ja Tenho on kiinnostunut tietäjien taioista ja metsän salaperäisistä olennoista. Kaikki tämä unohtuu, kun lappalaisnoidan nostattama karhu hyökkää perheen kimppuun. Kodinhaltija puolustaa omiaan, mutta kontio onnistuu silti viemään mukanaan vastasyntyneen Mielon. Juko Rautaparta vannoo kostoa.

Tuomo Jäntti: Verso (Gummerus)
Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia (Gummerus)
Cecelia Ahern: Muistojen kerääjä (Gummerus)
Ioan Grillo: Huumesota - Latinalaisen Amerikan rikollisjärjestöjen parissa (Gummerus)
Paul Knight: Shoe Dog - Niken perustajan muistelmat (Gummerus)

Hendrik Groen: Viimeiset villitykset (Gummerus)
Hendrik Groenin (83 1/4 v.) salainen päiväkirja

Hendrik Groen, 83 ¼ vuotta, ei pidä vanhuksista. Kyllästyttyään itseensäkin hän päättää päästää ääneen todellisen Hendrik Groenin, joka on piileskellyt korrektiuden suojamuurin takana. Tasan vuoden ajan hän aikoo dokumentoida salaiseen päiväkirjaansa sensuroimattomat näkemyksensä elämästä hollantilaisessa vanhainkodissa.

Viiden muun tekemisen puutteeseen turhautuneen ikätoverinsa kanssa Hendrik perustaa Vanha vaan ei vainaa -kerhon. Hendrikin lisäksi kerhon kantavia voimia ovat Evert, viinalle perso anarkistipappa, jolta diabetes vie varpaita, ja talon uusin asukas Eefje, joka vie Hendrikin sydämen. Vaikka uudet aamut tuovat mukanaan uusia vaivoja, Hendrikillä ja hänen tuliterällä senioriskootterillaan on vielä monta tietä kuljettavanaan.

Holly Bourne: Oonko ihan normaali? (Gummerus)

16-vuotias Evie haluaa olla ennen kaikkea normaali. Hukattuaan kolme vuotta elämästään taisteluun pakko-oireista häiriötä (OCD) vastaan hän lopettelee lääkitystään ja aloittaa uuden koulun, jossa häntä ei tunneta ”tyttönä joka sekosi”.

Kalle Veirto: Ohut hauska kirja (Karisto)
Briitta Hepo-oja: Hylättyjen lasten kaupunki (Myllylahti)

Sirpa Saarikoski: Kesä kasiysi (Karisto)

Kevään vallattomin romaani kertoo kirjastoautoa ajavasta Katista, joka ottaa tehtäväkseen hankkia työkaverilleen Mikalle tyttöystävän. Ja vaikkei hän varsinaisesti etsikään itselleen miestä, hän antaa lennossa puhelinnumeronsa Modern Talkingin Thomasin ja Dieterin risteymältä näyttävälle kaverille, johon törmää yöllä nakkikioskilla. Kesän huippukohdaksi muodostuvat festarit, joille Kati onnistuu agiteeraamaan bussilastillisen kirjaston asiakkaita ja muutaman muun tutun. Ennen kuin festareille ylipäänsä päästään, Kati joutuu tekemään joitakin omaperäisiä järjestelyjä, mutta mitäpä ei tyttö tekisi repäisevän festarimeiningin takia. Ja perillä sitä vasta sattuu ja tapahtuu!

Rich Cohen: Aurinko & kuu & Rolling Stones (Otava)
Rolling Stonesin koko tarina vetävästi ja moniulotteisesti kirjoitettuna.
Huikeita anekdootteja ja lähikuvia rockin ikoneista. Tähän pystyy vain bändin mukana kiertänyt ja sisäpiiriin päässyt musiikkitoimittaja, jota polttelee pakkomielle Rollareihin. Tarina rönsyilee antoisasti huumeista ja tyttöystävistä musiikkiin ja sen tekemiseen. Näin syntyy kokonaiskuva historian suurimmasta yhtyeestä.


Kia WalliAvokadopastaa (Otava)
Yaa GyasiMatkalla kotiin (Otava)
Antti HalmeMafiakesä (Otava)
Arno Kotro, Jenni PääskysaariElämän A ja Ö (Otava)
Helena MeripaasiKuriton koiranpentu (Otava)


Ali Benjamin: Mitä sain tietää meduusoista (Otava)

Kun Suzyn paras ystävä hukkuu, Suzy alkaa selvittää syytä: tappoivatko meduusat Frannyn?

Toisinaan, kun tunnemme itsemme kaikkein yksinäisimmiksi, päättää maailma avautua mitä ihmeellisimmillä tavoilla. Suzy on aina tiennyt asioita, joita muut hänen ikäisensä eivät tiedä. Hän tietää, että jotkut sydämet lyövät vain 412 miljoonaa kertaa, mikä voi kuulostaa paljolta. Totuus on, että lyönnit riittävät juuri ja juuri 12 vuoteen. Mutta sitä hän ei ymmärrä, miksi hänen ystävänsä Frannyn elämä päättyi niin äkkiä… ennen kuin Suzy ehti pyytää ystävältään anteeksi.






Bandi: Syytös - 7 kertomusta Pohjois-Koreasta (S&S)
Catharina Ingelman-Sundber: Ain laulain ryöstös tee (S&S)
Francesco Marciuliano: Nuku enemmän - Kissanviisauksia (Siltala)
Useita kirjoittajia: Dostojevski - kiistaton ja kiistelty (Siltala)
Bo Söderström: Mitä kissalla mielessä (Docendo)
Useita kirjoittajia: Marilyn, Marilyn (Tammi)
Stephen King: Uinu, uinu lemmikkini (Tammi)
Alice MunroJupiterin kuut (Tammi)



Stephen King: Etsivä löytää (Tammi)

Mersumiehestä tuttu etsivä Bill Hodges saa vastaansa lukijan, jonka pakkomielle erakoituneeseen menestyskirjailijaan menee liian pitkälle.

Morris Bellamy on raivoissaan. Kirjailija John Rothstein on lopettanut suositun Jimmy Gold -sarjansa. Ja vieläpä aivan väärin. Morris surmaa kirjailijan ja löytää muistikirjat, joissa on kaksi julkaisematonta Jimmy Gold -romaania. Mutta häkki heilahtaa ennen kuin Morris ehtii uppoutua niihin.

Vuosia myöhemmin mittaamattoman arvokkaat muistikirjat löytää teini nimeltä Pete Saubers, jonka perheen lama ja massamurhaaja Mersumies ovat ajaneet taloudelliseen ahdinkoon. Pahaksi onnekseen Pete erehtyy kaupittelemaan muistikirjoja aivan väärälle henkilölle ja saa vankilasta vapautuneen Morrisin kannoilleen. Se joka väittää, etteikö kirjallisuus voisi muuttaa elämää, saa varautua nielemään sanansa. Mutta millä tavalla, sen päättää eläköitynyt rikosetsivä Bill Hodges.



Petina Gappah: Muistojen kirja (Tammi)

Memory on syrjitty albiino joka istuu Hararen pahamaineisen vankilan sellissä ja odottaa kuolemantuomionsa täytäntöönpanoa. Häntä syytetään valkoisen kasvatti-isänsä murhasta. Hän kirjoittaa elämäntarinaansa amerikkalaiselle lehtinaiselle, jonka vaikutusvalta saattaisi auttaa tuomion kumoamisessa. Vahvatunnelmaisessa tekstissä tuoksuvat niin trooppiset kukat kuin vankilan vessasangotkin. Gappah näyttää, mikä on politiikan vaikutus yksilön elämään. Kuinka paljon muistin varaan voi rakentaa, ja entä jos muistot paljastuvatkin valheellisiksi?










Tove Jansson: Bulevardi - ja muita kirjoituksia (Tammi)

Osa Tove Janssonin teksteistä ei koskaan päätynyt kirjoiksi. Hän julkaisi ensimmäiset novellinsa 1930-luvulla lehdissä, joita hän samaan aikaan kuvitti. Moni varhaisnovelli sijoittuu Euroopan kaupunkeihin; ne kertovat rakastavaisista ja nuorten taiteilijoiden kommelluksista Pariisissa, syrjäytyneen naisen Veronasta tai yksinäisestä miehestä Dresdenin rautatieasemalla. Hilpeässä helsinkiläiskertomuksessa kamppaillaan vuokrahuoneesta ja siitä, kuka hakijoista on hiljaisin.

Kokoelma sisältää myös jo kokeneen ja muumeista kuuluisaksi tulleen taiteilijan pohdiskelevia esseitä, jotka nekin ovat jääneet huomaamattomiin osin julkaisumuotonsa, osin tekijänsä korkean itsekritiikin tähden. 1960- ja 1970-luvun kirjoituksissaan Jansson pohtii muun muassa lastenkirjailijan tarkoitusperiä sekä paikkaa, jossa ihmisen on hyvä olla. Miten saari muuttaa asukkiaan? Entä millaisia taloja ei pidä rakentaa?




Diego Armando Maradona: Jumalan käsi (Tammi)
Jouni Ranta & Marko Erola: Vilpitön mieli (Tammi)
Sinikka Nopola: Onko teillä tämmöstä? (WSOY)
Tuuve Aro: Lihanleikkaaja (WSOY)
Tove Jansson: Kesäkirja (WSOY, Suomi 100v. uudelleenjulkaisu)
Veikko Huovinen: Havukka-ahon ajattelija (WSOY, Suomi 100v. uudelleenjulkaisu)
Sophie Kinsella: Kuka on pomo (WSOY)
Ronja Salmi & Mikko Toiviainen: 12 tarinaa kirjoittamisesta (WSOY)
Tove Jansson: Sanojen lahja - valitut sitaatit (WSOY)
Tove Jansson & Signe Hammarsten Jansson: Onnelliset (WSOY)
Elina Karjalainen & Hannu Taina: Uppo-Nalle (WSOY)
Astrid Lindgren: Se pikkuinen Lotta (WSOY)
R.J. Palacio: Ihme (WSOY)
Lars Jansson: Muumit sarjakuvaklassikot X (WSOY)
Malin Persson Giolito: Suurin kaikista (Johnny Kniga)
Mick Wall: Guns N' Roses (Johnny Kniga)
Riina Paasonen: Kaikki minkä menetimme (Minerva)
Yehuda Koren, Eilat Negev: Auschwitzin seitsemän kääpiötä (Minerva)
Hannu Vuorio: Taksikuski (Like)
Jonathan Shaw: Narcisa - Tuhkien madonna (Like)
Jukka Junttila: 1997 - Punkvallankumous (Like)
Charles Bukowski: Rakkaus on koira helvetistä (Sammakko)
Charles Bukowski: Siinä sivussa (Sammakko)
Noah Van Sciver: Fante Bukowski (Sammakko)

Meidän odotetuimmat:

1. Charles BukowskiRakkaus on koira helvetistä (Sammakko)
2. Jonathan Shaw: Narcisa - Tuhkien madonna (Like)
3. Tove JanssonBulevardi - ja muita kirjoituksia (Tammi)
4. Jouni Ranta & Marko ErolaVilpitön mieli (Tammi)
5. Hendrik GroenViimeiset villitykset (Gummerus) / Tommi & Yehuda Koren, Eilat Negev: Auschwitzin seitsemän kääpiötä (Minerva) / Tiia

Joulukalenterin luukku 5. Joulu lähenee lähenemistään. 😜



10 kommenttia:

  1. Hieno lista :)
    Seitsemän sisarta kiinnostaa, siilä viime vuonna julkaistu Keskiyön ruusu oli Intiasta Englantiin asti ulottuva historiallinen kirja.
    Olen katsellut katalogeja netissä ja aika paljon kirjoja jää katalogien ulkopuolelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno ja vähän liian pitkä :D Näiden katalogien selaamisessa on oikein työ...

      Poista
  2. Katalogeja on aina niin hauska selailla ja listata mielenkiintoisimmat - vaikkei ikinä niitä kaikkia saakaan luettua:) Tove Janssonin kirjaa odotan minäkin listaltanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli vähän optimistinen toive tuo 20 prosenttia näistä luettua. :D En kyllä enää usko. Unohdin tehdä listaan kohdan kirjoista joita eniten odotamme. Siinäpä lisää työnsarkaa
      Tiia

      Poista
  3. Huh, olet tehnyt ison työn tämän koostamiseen. Paljon uusia ja uppo-outoja nimiä tuolta hoksasin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, jos listasta löytyi jotain. Ja joo, tän kanssa meni ikuisuus. Osittain bloggerin temppuilun takia. Onneksi Tommi jeesasi, mulla ois muuten menny jo ihan totaalisesti hermo :D
      Tiia

      Poista
  4. Onpa pitkä lista, omani on toistaiseksi aika lyhyt. Mutta muitten vinkeistä kasvaa kyllä... Havukka-ahon ajattelijan luin aika kauan sitten - en muista paljonkaan... Huovisen kirjasta Kylän koirat pidin aikoinaan myös.

    Siellä se pressa ja Jenni kättelevät :) Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä tuli vähän liiankin pitkä, heh. :D No, otetaan tämä sellaisena listana jota voi tulla tutkailemaan jos ei muka keksi lukemista!
      Kiitos samoin :)

      Poista
  5. Jaahas, kai sitä voisi pikkuhiljaa alkaa kevätkatalogeja katselemaan sillä silmällä... ainakin sitten joulun jälkeen :-) Kiinnostavaa listausta sulla. Ihanaa että uusi Riley tulee näin pian, Keskiyön ruusu oli mahtava lukuromaani.

    VastaaPoista
  6. Aika kattava lista tästä kieltämättä tuli, kannattaa varautua kuluttamaan tovi jos toinenkin katalogien parissa! :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, ne piristävät aina päivää!