keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Holly Bourne: Oonko ihan normaali? (YA #1)

Pitkän lukutauon jälkeen päätin kokeilla e-kirjaa ja uusin Bookbeat -jäsenyyteni. Holly Bournen Normaali-trilogian ensimmäinen osa Oonko ihan normaali? pomppasi silmiini valikoimista. Tiesin sen olevan kehuttu kirja, joten muita vaihtoehtoja en edes etsinyt.

Kirjan pääosassa on Evie, 16-vuotias nuori, joka on juuri vaihtanut koulua. Evie tahtoo sulautua joukkoon ja olla kuin kaikki muut. Aloittaa puhtaalta pöydältä. Siinä on vain yksi isohko ongelma. Eviellä on OCD, pakko-oireinen häiriö, jonka takia hän on ollut osastolla hoidossa. Nyt pikkuhiljaa lääkitystä on alettu Evien toivosta vähentämään, sillä hän ei tahtoisi olla sairas. Uusi koulu tuo mukanaan uudet ystävät, uudet pojat ja treffailun josta Evie on aiemmin jäänyt paitsi. Evie tahtoo vain olla normaali, eikä halua kertoa sairaudestaan uusille ystävilleen Amberille ja Lottielle.

Mielenterveysteema on tärkeä osa kirjaa, ja Holly Bourne toteuttaa sen hyvin. Pakko-oireisen häiriön kuvaus vaikuttaa uskottavalta ja on mielenterveydellisien ongelmien esiintuominen nuorille on erityisen tärkeää. Kirja herättää myös ajattelemaan normaaliutta, miten normaali määritellään? Onko kukaan normaali? Mielenterveysongelmien lisäksi yksi Oonko ihan normaali?:n teemoista on feminismi, jota nuoret älykkäät tytöt hienosti ajavat ja pohtivat. He perustavat kolmisin feministisen kerhon, jonka kokouksia ja tyttöjen ajatuksenjuoksua on kiva seurata.

Holly Bournen tapa kirjoittaa on kevyt ja humoristinen, vaikka Evien ongelmat ovatkin suuria. Mielestäni Bourne kuvaa OCD:tä hyvin ja rehellisesti. Kirjaa lukiessa Evie ja tyttöporukka heräsivät eloon mielessäni. Tähän kirjaan uppoiduin täysin, kun luin sitä, tarina vain imaisi mukaansa. Kirjasta ja tyttökolmikosta jäi todella hyvä mieli pidemmäksikin aikaa. Mielelläni olisin lukenut kirjan itsekin teini-ikäisenä, joten kohderyhmälleen voin erityisen lämmöllä suositella.

Oonko ihan normaali?:n myötä oma lukuintoni syttyi pitkästä aikaa uudelleen. Luin trilogian ekaa osaa välillä itku silmässä ja välillä nauraen. Voi siis kai sanoa, että kirja onnistui täyttämään kaikki odotukseni ja herättämään tunteita. Olen tähän mennessä jo lukenut koko trilogian ja voin suositella lämmöllä, myös aikuisille.

3 kommenttia:

  1. Mikä iloinen yllätys: savumerkkejä Karvakasan alta; tervetuloa takaisin linjoille:)
    Teosta en ole lukenut, mutta tuon kysymyksen varmasti useimmat meistä joutuvat kysymään itseltään jossain kohtaa elämää ja onkin hyvä, että mielenterveydellisiä ongelmia nostetaan esiin nuorten kirjallisuudessa. Etenkin kun nuorena on niin runsaasti suuren luokan kysymyksiä pohdittivana, teitä etsittävinä ja löydettävinä.
    Mukavaa juhannusta ja kesänjatkoa teille kaikille!

    VastaaPoista
  2. Mulla on nämä Bournen kirjat lukulistalla. Vaikuttavat mielenkiintoisilta!

    VastaaPoista
  3. Olipa hauska huomata, että olette linjoilla taas! :)

    En ole itse lukenut Bournen kirjoja, mutta ne kiinnostavat kyllä. Toivottavasti jossain vaiheessa saisin mahdollisuuden ja aikaa tutustua näihin. Tästä kirjasta olen nähnyt aika vaikuttavan trailerinkin! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, ne piristävät aina päivää!