torstai 19. tammikuuta 2017

Viimeiset villitykset - Hendrik Groenin (83¼ v.) salainen päiväkirja

Gummerus 2017
380s.
arvostelukappale

Hendrik Groen ei pidä vanhuksista. Hän on itse 83-vuotias, eikä enää pidä niin kauheasti itsestäänkään. Hendrik kyllästyy omaan kiltteyteensä ja ystävällisyyteensä. Hän päättää päästää valloilleen oikean Hendrik Groenin. 1. tammikuuta 2013 hän aloittaa vuoden mittaisen päiväkirjan, johon hän kirjoittaa lähes joka päivä elämästään hollantilaisessa vanhainkodissa.

Päiväkirjaansa Hendrik kirjoittaa arkielämästä vanhainkodissa, pistävästä kateellisuudesta vanhusten kesken, harmittelee keskustelujen sairauskeskisyyttä. Hendrikillä on kaverina viinaanpäin menevä kirpeitä lohkaisuja viljelevä Evert. Evertin ja muutaman muun kanssa Hendrik perustaa Vanha vaan ei vainaa -kerhon, jonka tarkoituksena on kunkin vuorollaan järjestää jäsenille retki. Yksinäisyys painaa mummoja ja pappoja ja viimeisinä vuosina olisi kiva tehdä jotain hauskaa. Suljettu porukka herättää tietysti jupinaa niissä valittajissa, jotka eivät mukaan päässeet. 

Kyllä tätä kirjaa saa hymy poskilla lukea ja välillä tirskahdella. Vaikka kirjan aihepiiri ei niin loistelias olekaan yksinäisine vanhuksineen, eutanasiakeskusteluineen ja vakavine sairauksineen, salanimen takana piileskelevä kirjailija on onnistunut tuomaan kirjaan suurta hauskuutta ja huumoria niin että se pistää kuitenkin miettimään. Sisäliepeessä valaistaan, että kirjailija ei itse asu vanhainkodissa, mutta kirjoittaa omasta kokemuksesta - ja kyllähän sen mielestäni huomaa. Hahmot ovat eläväisiä ja todella uskottavia, juuri sellaisia kuin niiden kuvittelisi olevankin. Ei kuitenkaan mitenkään strereotypisia vaan realistisen oloisia. 

Kun tapahtumapaikkana on vanhainkoti, niin pelkkää huvitusta kirja ei ole. Sairastumisia, vakavampiakin sattuu matkalla paljon. Helle niittää vanhuksia, sattuu tapaturmia, on leikkauksia ja kihtiä. Ihan surkeuteen ei matkalla kuitenkaan vaivuta, vaikka osa näistä koskettaa Hendrikiä, hänellä on onneksi oiva asenne jäljellä olevaan elämään, sekä sopivasti huumorintajua, että pilke silmäkulmassa. Rohkeisin suositella luettavaksi teinistä vaariin. 

Vanhusten yksinäisyys ja tylsistyminen on harmistuttavaa ja uskon että aika samaa se on täällä Suomessakin. Siinä mielessä jopa ajankohtainen opus jos miettii millaista elämä vanhainkodissa on. Kirjan suurena teemana on ystävyys ja epäitsekkyys. 

Aika varmaa on, etten Hendrik Groenin ikäiseksi elä (tuskinpa haluaisinkaan...), mutta jos sattuisin elämään, toivon että silloin mukana kulkisi samantyylistä elämänasennetta.

Helmet-lukuhaasteesta kuittaan tällä kohdan 39. Ikääntymisestä kertova kirja. Hyviä vaihtoehtoja on myös 7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja sekä 16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja.

8 kommenttia:

  1. Arvelinkin, että tämä olisi 'hupaisa' ja saatan vielä lukeakin, sillä aihepiirihän on ihan ammentamaton: Ei ennen vanhukset mitään tehneet, mitään yli normien ja sääntöjen. Tätä lajia paras kirja ikinä on minun mielestäni Siina Tiuraniemen Kukkia Birgitalle, jonka nauroin ja luin vedet silmistä juosten. En ole mikään hauskojen kirjojan fani, mutta Siina teki sen vain niin hyvin ja mikä parasta, toisessa pääroolissa on sattuman takia nuori poika...

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitipä lisätä tuo Kukkia Birgitalle lukulistalle. Juu, hauskoissa kirjoissa on usein se vika, että ne menevät vähän överiksi ja ovat sellaisia mukahauskoja. Tämä Viimeiset villitykset on sellaisella lempeällä tavalla hauska, nautin. Kiitos kommentistasi :)<3
      Tiia

      Poista
  2. Vaikuttaapa hupaisalta, toi mieleeni Lindgrenin Ehtoolehdon (josta pidin kovasti). Täytyypä tämäkin laittaa lukulistalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suositus. Ehtoolehdosta olenkin kuullut kehuja. Täytyy itse lisätä se lukulistalle! :)

      Poista
  3. Minulla oli hyvin pitkälti samanlaisia ajatuksia kirjasta, huumori oli ihanaa mutta tärkeitä, painavia ajatuksia oli taustalla.

    Ihanaa, lukuisaa viikonloppua teille molemmille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Painavista asioista huolimatta lempeä kirja ja huumori juuri siihen sopivaa. Kiitos samoin Krista!<3

      Poista
  4. Isoäitini eli viimeiset vuotensa vanhainkodissa, eli jonkin verran näin sitä touhua. Voin todistaa että kateuttakin esiintyi "herttaisten" vanhusten keskuudessa. Sairauksista puhuminen lienee luonnollista, mutta itse en tykkää siitä aihepiiristä. Melkein näivetyin kun ystäväpiiri alkoi jo nelikymppisinä (kiinnostuneina) keskustella vaivoistaan ja minä olisin toivonut jotain parempia puheenaiheita :D

    Punainen Risti tekee upeaa auttamistyötä; yksinäisille ihmisille on kehitetty vapaaehtoisten vetämä ystäväpalvelu. Siinä on ideaa ❤️ Vanhainkodeista löytyy ystäviä kaipaavia ihmisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kirjassa kateus näkyi pitkälti siinä, kun Hendrik kavereineen järjesti retkiä pienelle suljetulle ryhmälle, niin muut kihisivät. Ja totta tuo, vähän liian ankeaksi menee keskustelunaihe sairauksista puhuttaessa. Joskus se on tietty tarpeen ja on hyväkin avautua, mutta ei keskustelujen pitäisi kuitenkaan olla sellaista jokapäiväistä sairauskertomusta...Jokainen tietty tyylillään ja jos niistä tykkää jutella. Itse en pidemmän päälle jaksaisi.
      Tuo on kyllä hienoa tuo ystäväpalvelu ja tulee tarpeeseen. <3
      Tiia

      Poista

Kiitos kommentistasi, ne piristävät aina päivää!