sunnuntai 28. elokuuta 2016

Liebster award-tunnustus

Saimme Katvealue- blogissa tällaisen tunnustuksen. Kiitos siitä kovasti! Näihin kysymyksiin oli kiva vastailla.




Tässä Liebster awardin säännöt:



* Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.

* Laita palkinto (yllä oleva kuva) esille blogiisi.

* Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.

* Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.

* Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.

* Lisää palkinnon säännöt postaukseen.

* Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

 
1. Oletko kissaihminen?

Tiia: Todellakin. Ensimmäisen kissani sain 8-vuotiaana jonkin aikaa kestäneen jankkaamisen ja anelun seurauksena. Kissa sai myöhemmin pennut, joista pidettiin kaksi. Niiden kanssa tuli kasvettua ja elettyä pitkälti lapsuutta ja nuoruutta. Kun muutin vanhempien luota pois, jäivät kissat sinne ja niitä onkin ollut kova ikävä. Olemmekin ottaneet yhdessä Tommin kanssa kolme kissaa. Ensimmäinen kissani Viiru kuoli keväällä 14-vuotiaana, mikä oli minulle aika kova paikka. 
Tommi: Kyllä. 🙂

2. Pidätkö pelaamisesta (tietokonepelejä, konsolipelejä tai lautapelejä, ihan mitä vaan)? Mitä pelasit viimeksi?

Tiia: Kyllä. Lapsena tuli pelattua paljon konsoleilla ja vähän vanhempana sitten tietokoneella. Viime vuosina pelaaminen on jäänyt vähemmälle, aktiivisesti tullut pelattua viimeksi 2015 keväällä. Lautapelejä olemme välillä pelanneet yhdessä ja se on ihan mukavaa vaihtelua. Postissa tulee ensi viikolla uuden tietokoneen osat ja sen kun saa kasattua, niin pääsee pelailemaankin paremmin, saa nähdä nouseeko innostus taas. Viimeksi pelasin luultavasti PS2:lla yhdessä jotain Tommin kanssa. 
Tommi:   Pidän. Viimeisin peli mitä olen pelannut on Party Hard tietokoneella.

3. Kirjoitatko itse tarinoita tai haluaisitko kirjoittaa?

Tiia: Haluaisin. Olen aloittanut joitakin kirjoitusprojekteja, mutta ne usein jäävät nopeasti, vaikka aikaakin olisi. Itselläni on keskittymisessä ongelmia ja se vaikeuttaa pitkäjänteisempiä ja -kestoisempia projekteja. Ehdottomasti kyllä haluaisin kirjoittaa.

Sinänsä taitoa löytyy, kirjoitin 2015 kesän aikana ns. räppibiisejä yhtenä projektina, eli riimit isossa osassa. Kuukauden aikana sain varmaankin 30 biisiin sanoitukset ja pakko näin itsekehuna sanoa, että tuplariimit ja multiriimit ehdottomasti se juttu. Studioon en tosin ikinä saanut aikaiseksi mennä. 
Tommi:   En ole kirjoittanut, mutta voisi olla ihan hauskaa puuhaa.

4. Luetko tietokirjoja? Mikä aihepiiri kiinnostaa erityisesti?

Tiia: En juurikaan. Hyllystä löytyy kyllä useita ravintoa ja terveyttä koskevia tietokirjoja, kun niitä on parisen vuotta sitten tullut hankittua. Tänä vuonna olen lukenut pari kissakirjaa. 
Tommi:  En oikeastaan.

5. Onko jokin kirja jäänyt erityisesti mieleen lapsuudestasi?

Tiia: Oikeastaan aika monikin. Sellaisista, jotka haluaisin nyt lukea uudestaan niin ainakin Veljeni Leijonamieli ja Pieni talo Preerialla. Ronja Ryövärintytär on myös jäänyt mieleen ja luinkin sen keväällä. 
Tommi:  En lukenut lapsenut kovinkaan paljoa, joten ei ole mitään erityistä.

6. Minkä kirjan maailmassa haluaisit vierailla?

Tiia:  Deepak Chopran kirjan Buddha: kertomus valaistumisesta tapahtumapaikoilla nykyisen Nepalin alueella. Parin tuhannen vuoden taakse satumaisiin kuvioihin, kelpaisi.
Tommi:   Muumilaaksossa. 😀

7. Oletko kokeillut /aiotko kokeilla nyhtökauraa?
 Tiia:  En ole kokeillut, enkä aiokaan kokeilla. Näin rehellisyyden nimissä aikamoista rahastusta. Paketissa kauraa, papua, herneitä ja kylkeen on lyöty korkea hinta. En kyllä keliaakikkona voisi muutenkaan syödä. 
Tommi:  En ole kokeillut, enkä aio kokeilla. 
8. Jos olisit supersankari (tai superroisto), mikä olisi supervoimasi?

Tiia:  Olen tylsä ja sanon saman kuin Tommillakin, eli näkymättömyys.
Tommi:   Näkymättömyys.

9. Millaista musiikkia kuuntelet mieluiten?


Tiia: Räppiä.
Tommi:   Räppiä.

10. Mistä kirjasta täytyisi ehdottomasti tehdä elokuva?


Tiia: En tiedä, liian usein hyvästä kirjasta tehty elokuva on huono ja välillä kyllä toisinkin päin. Olen hieman outo, mutta minulle leffojen katselu ei oikein maistu.
Tommi: Saatana saapuu Moskovaan.


11. Mikä syksyssä on parasta? Jos et pidä syksystä, voit toki kertoa mikä on kamalinta.
Tiia:  Kerrospukeutuminen.
Tommi:   Ampiaiset lakkaa häiritsemästä.

Mietimme yhdessä ja tulimme siihen tulokseen, että aika moni blogi on tämän tunnustuksen saanut ja olisi vaikeaa koittaa löytää joukosta sellaista, joka ei olisi, joten emme ikävä kyllä haasta ketään. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, ne piristävät aina päivää!