maanantai 14. elokuuta 2017

Pitkästä aikaa!

Hellurei, ihanat kanssalukijat. Blogi on pitänyt hiljaiseloa jo huhtikuusta asti. Tässä välillä on ehtinyt tapahtumaan paljon asioita - suurimmilta osin ei-positiivisella tavalla. Samalla blogin puolella on kertynyt rästiin kaikennäköistä, muunmuassa oma Paperilta ruutuun -haasteemme, josta emme ole tehneet koostetta, vaikka haaste päättyi jo monta kuukautta sitten. Sivuun on jäänyt myös lukeminen ja monet muut asiat. Lukemisen lisäksi esimerkiksi kirjablogien selaaminen on jäänyt oikeastaan kokonaan, enkä ole juuri perillä uutuuskirjoista.

Pahoittelen, ettemme muistuttaneet blogin puolella haasteen loppumisesta, mutta kiitos silti kaikille, jotka osallistuivat ja kaikille jotka muistivat siitä postata.

Tuntuu hassulta olla täällä. Blogi on ollut pystyssä jo vuoden, mutta viettänyt hiljaiseloa viimeiset puoli vuotta. Ei tunnu olevan syytä juhlistaa ensimmäistä vuotta, joka tuli täyteen 5. elokuuta.
Toivon, että bloggaaminen lähtee nyt käyntiin puhtaalta pöydältä. Todennäköisesti postaaminen on harvatahtisempana kuin viime vuonna, mutta hiljalteen on hyvä lähteä liikkeelle. Muokkasin hieman blogin ulkoasua, jotta blogi saisi myös ulkoisesti uuden ilmeen.

Mukavaa, että olette pysyneet blogin mukana hiljaiselosta huolimatta. Olisi kivaa kertoa tänne hienoja kesäkuulumisia, mutta vuosi ei ole ollut meille myötä. Onneksi aina on hyviäkin hetkiä. Siellä täällä.
Ilmoitustaulu vai kissa? Ehdottomasti kissa.

Terveisin

29 kommenttia:

  1. Oi, kohtalotovereita! <3 Paitsi että minulle ei ole sattunut mitään traagista, olen vain laiska... :'D Kiva kun olette taas mukana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liityn kohtalotoveriklubiin. Ensin en millään ehtinyt, ajattelin koko ajan "ehkä ens viikolla sitte". Sit vaan ei millän enää osannutkaan kirjoittaa ja kaikki meni roskiin.
      Ehkäpä ensivuosi on parempi? ��

      Poista
    2. Sitä se on ollut osittain meilläkin ettei ole jaksanut ja saanut aikaan.
      Kyllä tuolla on muutama teksti luonnoksena pyörinyt, mutta ei pidä turhaa stressiä ottaa. Kiva, ettei olla ainoita! :D

      Poista
  2. Just eilen teitä pohdin ja mietin mitä teille kuuluu! :) kiva, että ootte takaisin :) toivottavasti loppuvuosi olisi parempi :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että ollaan oltu ajatuksissa :') Kyllä uskon, että loppuvuosi on monellakin tapaa parempi. Blogin kannalta ja muutenkin. Ihana olla takaisin ja kiva taas törmäillä blogituttuihin! /Tiia

      Poista
  3. Monet kerrat olen miettinyt, että mitähän teille kuuluu. Elämä joskus hyökyy, mukava kun olette maisemissa - ihanat kissat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on. Nyt kun tilanne on rauhoittunut, on taas mukava palata blogin pariin. Kiva kuulla, että ollaan oltu ajatuksissa :) Kissat kiittää!

      Poista
  4. Parempia hetkiä tuleviin päiviin <3 Blogiharrastuksen kanssa ei ainakaan kannata stressiä ottaa, se saakoon elellä omaan sopivaan tahtiinsa ihan sen mukaan miten muu elämä milloinkin tuulee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti<3 Ja kyllä, näin ollaan pyritty ajattelemaankin, ettei tällä ole mikään kiirus ja palatkoon elämään pikkuhiljaa :)

      Poista
  5. Minäkin pohdiskelin pari päivää sitten, mitä teille kuuluu. Kovasti tsemppiä tulevaan ja ihanaa, että olette taas mukana kuvioissa! <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla, että ollaan oltu ajatuksissa. Kiitoksia tsempeistä, on ihanaa olla takaisin täällä! :) <3

      Poista
  6. Rennosti vain jatkamaan, sieltä se lähtee kulkemaan!

    VastaaPoista
  7. Heippa Tiia & Tommi & kunnianarvoisa Lukukissa ja tervetuloa takaisin! Olette olleet ajatuksissani. Elämässä vaihtelevat varjoa sekä valo, mutta puhtaalta pöydältä on hyvä jatkaa. Eteenpäin on oikea suunta, joten valoisampia aikoja ja hyviä hetkiä teille sekä kirjoittelemisiin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että ollaan oltu ajatuksissa :) Kiitokset ihanasta kommentista. <3

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että on kaivattu, on ihanaa olla täällä takaisin. :) Kiitos kivasta kommentista. <3

      Poista
  9. Minustakin on mukava kuulla teistä, sillä olen myös miettinyt katoamistanne kirjablogien maailmasta. Jaksamista! :)

    VastaaPoista
  10. Kiva kuulla, että meitä on kaipailtu. Mekin on kaipailtu tänne :) Ja kiitos! <3

    VastaaPoista
  11. Olen monestikin miettinyt, että mitä teille kuuluu, joten mukavaa kun olette tulleet takaisin<3 Voimia ja toivotaan, että tulevaisuus olisi valoisampi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, onpa kiva kuulla. <3 Jotenkin tämä kirjablogimaailma heti piristää kummasti :') Eiköhän tää tästä! /Tiia

      Poista
  12. Muita kompaten, itsekin juuri vähän aika sitten mietin, ettei teistä ole vähään aikaan kuulunut ja mitähän teille mahtaa kuulua! Hauska saada teidät takaisin joukkoon :) Jaksamisia, ja kohti uusia seikkailuja!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että ollaan oltu ajatuksissa. <3 Ja kiitos, jotenkin tuntuu heti paljon kirkkaammalta, kun blogista on tullut taas mielekästä tekemistä arkeen. :) /Tiia

      Poista
  13. Minä nyt juuri löysin tänne blogiin ja tykästyin kovasti ilmapiiriin.
    Toivottavasti elämä osoittaisi auringonsäteitään suuntaanne. Itselleni vuosi 2016 oli todella raskas ja väsymys siitä kantoi vielä vuoden 2017 puolellekin raskaana taakkana. Mutta lopulta se aurinko niin sanotusti alkoi paistamaan risukasaan - niin teillekin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että löysit tänne. Hienoa kuulla, että elämä helpottaa, meilläkin kai pikkuhiljaa :) Löysin nyt itsekin sun blogiisi! ♥ /Tiia

      Poista

Kiitos kommentistasi, ne piristävät aina päivää!