torstai 15. syyskuuta 2016

Hunter S. Thompson: Rommipäiväkirja

Hunter S. Thompsonia on pidetty gonzo-kirjallisuuden perustajana. Gonzo on faktaa ja fiktiota yhdistävää journalismia.

Thompson aloitti Rommipäiväkirjan kirjoittamisen 22-vuotiaana, vuonna 1959. Hän kuitenkin viimeisteli kirjan vasta 1990-luvulla ja se julkaistiin ensimmäisen kerran 1998. Kirjasta on tehty myös elokuva vuonna 2011, jonka pääosaa näyttelee Johnny Depp. Depp ja Thompson olivatkin hyvät ystävykset.

Rommipäiväkirja
Sammakko 2010

Kirjan päähenkilö Paul Kemp on Hunter S. Thompsonin alter ego. Paul Kemp on kolmikymppinen mies, joka muuttaa New Yorkista Puerto Ricon San Juaniin paiskimaan toimittajan hommia paikalliseen englanninkieliseen lehteen. Kemp iskee jo New Yorkin lentokentällä silmänsä Chenaultiin, hehkeään blondiin naiseen, joka paljastuukin Kempin työkaverin Yeamonin tyttöystäväksi. Kempin työpaikalla, Daily Newsin toimituksessa ei kaikki mene putkeen. Toimittajat ovat baarissa viihtyviä alkoholiin taipuvaisia lusmuja ja lehti onkin synkkien aikojen keskellä. Rommipäiväkirjassa Kemp ajautuu jos jonkinmoisiin seikkailuihin työkavereidensa Yeamonin ja Salan kanssa. Sala on lehden valokuvaaja ja Yeamon taas voimakastahtoinen ja tappeiluihin taipuvainen toimittaja. Vapaa-ajan ja joskus työajankin miehet saavat kulutettua tehokkaasti yhdessä juoman äärellä.




Tähän kirjaan tuli tartuttua aika neutraalein odotuksin, mutta kirja yllätti positiivisesti. En ollut aiemmin lukenut Thompsonilta kuin novellikokoelman Screwjack. Screwjackissä oli vain kolme lyhyttä kertomusta, joten en siitä vielä ollut päässyt kunnolla tutustumaan Thompsonin tuotantoon. En varsinaisesti odottanut mitään mestariteosta, mutta siltä tämä tuntui, vaikka juoni nyt ei missään kohtaa koe mitään erityistä huipennusta, ei sen tarvinnutkaan. Kirjan parissa viihtyi niin hyvin, että tuo vähäinen hieman päälle 200 sivun määrä tuli muusta kiireestä huolimatta luettua mahdollisimman nopeasti. 

Elokuvaa koitettiin joskus yhdessä katsoa, mutta se jäi kyllä kesken. Kirjan luettua täytyy ehkä antaa leffalle uusi mahdollisuus, vaikkakin uskon täysin kirjan vievän elokuvasta voiton heittämällä.

Thompsonin tapa kuvailla miljöötä ja kirjassa tapahtuvia asioita on todella eläväinen ja lukiessa saa tunteen kuin olisi todella lähellä tapahtumia. En oikein edes osaa kuvata, mikä kaikki kirjassa on hyvää. Se on helppolukuinen, kulkee kevyesti ilman hienouksia ja kaunisteluja.

Luettuani englanninkielisiä arvosteluita kirjasta, suurin osa arvostelijoista piti Rommipäiväkirjaa Thompsonin heikoimpana teoksena. Jos näin on, haluan ehdottomasti lukea Thompsonia lisää.

Tiia





2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi, ne piristävät aina päivää!