keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Lauren Beukes: Zoo City

En ollut kuullut Zoo Citystä ennen kuin voitimme Ullan blogin arvonnasta paketin, johon tämä kirja sisältyi. Onneksi voitimme, sillä tämä kirja oli aivan mahtava.

Zoo City ei lähtökohtaisesti todellakaan sijoitu mukavuusalueelleni. Se näkyy myös arvostelussa, sillä en oikein tiedä mitä tästä sanoisin. Pakko on kuitenkin jotain kirjoittaa, sillä kirja oli niin mykistävän hyvä.

Zinzi December on Johannesburgissa asuva Eläimellinen, hän kantaa mukanaan laiskiaista. Eläimen omistaminen tarkoittaa, että on tehnyt Entisessä Elämässään jotain hirveää ja näin saanut seuralaisekseen eläimen. Lähes kaikki eläimelliset, Zinzi mukaan lukien, asuvat Zoo City -nimisessä kaupunginosassa. Zinzi hankkii elantonsa kirjoittamalla nigerialaiskirjeitä ja löytämällä kadonneita esineitä. Kadonneiden esineiden löytäminen on hänen shavinsa, yliluonnollinen kyky, joka on jokaisella Eläimellisellä erilainen.

Zoo City on sekoitus ainakin scifiä, fantasiaa, trilleriä ja elementtejä muistakin genreistä löytyy runsain mitoin. Kirja on palkittu Arthur C. Clarke -palkinnolla vuonna 2011 vuoden parhaana scifi-kirjana, eikä syyttä.

Beukes onnistui vakuuttamaan minut kirjallaan täysin. Zoo City vangitsi jo ensimmäisiltä sivuiltaan lähtien ja piti totaalisesti otteessaan loppuun asti. Lopussa hieman pelkäsin, että tarina lässähtäisi, kun kirjassa oli vielä täysi meno päällä vaikka sivulla oli jäljellä alle 20. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan Beukes sai pidettyä paketin kasassa loistavasti loppuun asti.

Zoo City on ennen kaikkea loistava kuvaus Etelä-Afrikasta ja sen synkemmästä puolesta, fantasiaelementein rikastettuna. Beukes on tehnyt kiitostekstin perusteella valtavan taustatyön kirjan kirjoittamisen eteen, ja se näkee teoksessa. Muutamat välissä olevat "info"-kappaleet Eläimellisistä tuovat mukavasti lisää väriä kirjaan. Ehdottomasti vuoden parhaita lukukokemuksia.

Aula & Co. 2016
409s.
Arpajaisvoitto


6 kommenttia:

  1. Tämä odottelee minulla kirjapinossa. Kirja tuntuu erilaiselta mitä yleensä luen, mutta kovasti olen myös utelias Zoo Cityn suhteen. Teidän arvionne vain lisää uteliaisuutta... koetan ehtiä vuodenvaihteen tienoilla tämän pariin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minut tämä ainakin yllätti ihan totaalisesti. Toivottavasti viihdyt kirjan parissa yhtä hyvin :)

      Poista
  2. Heitän teitä tämmöisellä haasteella:
    https://kirjaviekoon.blogspot.fi/2016/12/paljasteleva-palkintoluukku-15.html

    VastaaPoista
  3. Hmm, minullakin on vuorenkorkuiset ennakkoluulot tätä kirjaa kohtaan, joten siksi en ole siihen tarttunut. Harkitsen nyt kuitenkin uudelleen ja kenties eniten Etelä-Afrikan takia (ja kieltämättä kirjan kuvaus kuulostaa jännän erikoiselta): maa kiinnostaa kovasti ja haaveena olisi päästä siellä käymäänkin! Heittää patikat Pöytävuorella ja kuolla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläkin oli aika suuret ennakkoluulot kirjaa kohtaan ja jossei sitä olisi arvonnasta voitettu, niin tuskin olisi tullut luettua :D Johannesburg oli kyllä mielenkiintoinen miljöö kirjan tapahtumille.

      Poista

Kiitos kommentistasi, ne piristävät aina päivää!