Charles Bukowski: Eläkeläinen Kaliforniasta

Ostimme tämän runoteoksen Helsingin kirjamessujen antikvariaattiosastolta 15 eurolla, hinta sai meidät pohtimaan ostetaanko. No, myyjämies puhui meiät ympäri, eikä vain voitu olla ostamatta. Onneksi ostettiin.

Eläkeläinen Kaliforniasta on toinen runoteos, jonka luen Bukowskilta. Aiemmin lukemani Päivät karkaavat kuin villit hevoset yli vuorten (1969/Sammakko 1997) oli hyvin ajatustyötä vaativa, siihen ei voinut vain uppoutua ja antaa kirjan viedä. Ei ahmia kirjaa kerralla tai kahdella. Sen runot ovat ajalta jolloin Bukowski oli vielä postitoimistossa töissä yölajittelussa, sekä ryyppäsi ja rellesti vapaa-aikansa kokemuksia keräten.

Eläkeläinen Kaliforniasta taas pitää sisällään runoja vuosilta 1984-1990, joita on suomennettu kahdesta teoksesta. Bukowskin kirjoja lukiessa olen tottunut hyvin karuun maailmaan, mutta onneksi, onneksi olen saanut tutustua myös tähän pehmeämpään puoleen. Bukowski tuntuu viimeisinä vuosinaan muuttuneen kirjoittajana, mukavaa elämänasennetta on kertynyt mukaan, ja ehkä sellainen tietty vanhan miehen pilke silmäkulmaan.

En voi kieltää olevani Bukowski-fani, sillä olen. Olen lukenut Bukowskin romaaneja, novelleja ja runoja. En osaa sanoa, missä hän loistaa parhaiten. Tällä hetkellä tuntuu, että tässä. Nämä runot kuvaavat ihmisyyttä, runoutta, kirjallisuutta, menneitä rietasteluja, elämää ylipäänsä, taidetta ja yksinäisyyttä.

Tämän teoksen runot ovat helppolukuisia, kuin lukisi proosaa. Samoin kuin Päivät karkaavat kuin villit hevoset yli vuorten, niin tämäkin teos herättää ajatuksia, mutta täysin eri tavalla. Tämän lukeminen on kevyttä ja siihen aivan uppoaa. Bukowskin tekstistä huokuu levollisuus.

PAKO

parasta oli
vetää verhot alas
tunkea rättejä
ovikelloon
laittaa puhelin
jääkaappiin
ja mennä petiin
kolmeksi tai neljäksi
päiväksi.

ja toiseksi parasta 
oli se
ettei 
kukaan koskaan
kaivannut minua.

Runot muodostavat hyvän jatkumon luoden ihanan rauhallisen ja seesteisen tunnelman, joka todella poikkeaa siitä millaisen tunnelman Bukowskin novellit luovat. (Varhaisen tuotannon novellit ovat usein tuntuneet aikamoiselta tykistykseltä). Ahmin tekstiä silmilläni ja koen sen tunteen, ettei ole kiire mihinkään. Ei ole kiire lukea, en mieti mitään ylimääräistä. Olen vain tässä, kirja kädessäni. Rauhoitun tähän hetkeen ja annan virran viedä. Luen tietyn runon uudelleen ja uudelleen.

Runot tuntuvat ajankohtaisilta, vaikka kirjoitusajasta on kolmisenkymmentä vuotta. Kuusi-seitsemänkymppisen miehen jutut parin vuosikymmenen takaa uppoavat näin hyvin 22-vuotiaaseen naisenalkuun, niin kai se on aika hyvin. Rakastuin uudelleen, vain eri tavalla, ehkä syvemmin. Pahoittelen, näkemykseni saattaa olla aika subjektiivinen, mutta haluan kuvailla omaa lukukokemustani. Runoista on vaikea kirjoittaa, koska niiden kokeminen on niin omakohtaista.

Kun sanoin runoteoksien post-alfa ja Moottorisahasäkeitä kohdalla palaavani niihin, palasinkin, mutta loppujen lopuksi, ne eivät jääneet mitenkään erityisen tärkeiksi, eivät jääneet yöpöytäkirjoiksi, tämä jäi. Ensimmäiseksi sellaiseksi. Kirjaksi jota selailen muuten vain.

Olen pitänyt kummastakin Bukowskilta lukemastani runokokoelmasta, eri tavoilla. Eläkeläinen Kaliforniasta jäi nyt kirkkaammaksi tähdeksi, vaikka aion uudelleenlukea ajatuksen ja ajan kanssa Päivät karkaavat kuin villit hevoset yli vuorten, luultavasti ensi vuonna.

Oikeastaan mulla on työn alla isompi postaus Bukowskista, jonka tarkoitus oli alunperin pitää sisällään myös juttua tästä runokokoelmasta, mutta en yksinkertaisesti voinut olla kirjoittamatta tästä omaa postaustaan. Sen verran syvän jäljen kirja jätti. 

Ilmeisesti osa Bukowskin lukijoista ei ole pehmeämmästä otteesta pitäneet, se selviää muutamasta runosta.

HUOLESTUNEILLE:

jos menet naimisiin he luulevat sinun
olevan lopussa
ja jos sinulla ei ole naista he pitävät sinua
epätäydellisenä.

suuri osa lukijoistani haluaa minun
edelleen kirjoittavan sänkypuuhista
hullujen naisten ja katutyttöjen kanssa -
ja vankiloista ja sairaaloista tai
nälästä tai
rajusta oksentamisesta.

myönnän että tyytyväisyys
tuskin koskaan synnyttää
kuolematonta kirjallisuutta
mutta sitä ei tee toistokaan.

tiedoksi niille lukijoille
jotka luulevat minua tyytyväiseksi mieheksi -
juhlikaa: kärsimys muuttaa joskus muotoaan
muttei
lopu
keneltäkään.

ja tässä pätkä runosta KULTAA SILMISSÄ

matkan varrella päätin kirjoittaa runon: BMW:stä,
pankista, kultakortista,
ihan vaan ärsyttääkseni kriitikoita,
kirjailijoita, lukijoita

jotka pitivät enemmän vanhoista
runoistani, joisssa nukuin puistoissa
kylmissäni ja tein kuolemaa, dokasin
halpaa viiniä ja näin nälkää.

tämä runo on niille jotka luulevat että
ihminen voi olla luova ja nerokas
vain äärimmäisellä reunalla,
vaikka heillä itsellään ei ole
rohkeutta kokeilla sitä.

Suomentaja-kustantaja Seppo Lahtiselle erityiskiitos. Ilman Lahtista en luultavasti olisi ikinä tutustunut Bukowskiin.

Sammakko 2004
123s.
Oma ostos

Lisää tekstiä mun Bukowski-rakkaudesta on tulossa, pysy kuulolla siis jos kiinnostaa, miksi rakastuin Bukowskin tekstiin uudella tavalla. Lisäksi olemme lukeneet Tommin kanssa yhdessä Bukowskin Kirottujen nautinnot -kirjaa, joka pitää sisällään postuumisti julkaistuja myöhäisemmän ajan novelleja ja runoja. Tätä on siis luvassa lisää!

Joulu lähestyy. Joulukalenterin luukku 3