Mari Manninen: Yhden lapsen kansa - Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret

Vuoden 2016 Tieto-Finlandian voittaja Yhden lapsen kansa – Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret päätyi luettavakseni yllättävän nopeasti. Olin toki pohtinut jo kyseisen opuksen lukemista sillä olin tehnyt vankan päätöksen lukea edes pari Finlandia-ehdokaskirjaa. Ennen tätä olin lukenut vain yhden. Yhden lapsen kansa on näkynyt blogeissa muutamiin otteisiin, mutta Hennan postaus CARRY ON READING -blogissa palautti kirjan mieleeni ja päätin hyödyntää Bookbeat-jäsenyyttäni.

Kirjan nimi kertoo jo aika hyvin, minkä aihepiirin äärellä ollaan. Kiinassa vallitsi 1979-2015 laki, jonka mukaan perheet saivat tietyin poikkeuksin hankkia vain yhden lapsen, tarkoituksena hillitä väestönkasvua. Manninen asuu Pekingissä ja on kirjaa varten haastatellut tutun tuttuja ja paikallisia ja antanut äänen heille, jota laki on koskettanut.

Kirjassa tarinaansa kertovat erilaiset kiinalaisperheet, seitsemän lapsen suurperhe, nuori nainen joka on adoptiovuosien jälkeen palannut Kiinaan ja haluaisi tietää biologisista vanhemmistaan. Ääneen pääsevät myös pakkoaborttien kohteiksi päätyneet naiset joiden lapset on saatettu abortoida vain hetkiä ennen synnytystä.

Yhden lapsen politiikka on varmasti vaikuttanut jollain tapaa jokaiseen kiinalaiseen. Miehiä on paljon enemmän kuin naisia tyttölapsien joutuessa abortoitaviksi, adoptioon, sukulaisille piiloteltavaksi tai hylättäväksi torille. Poikalapsen koettiin olevan paremmin avuksi, joten heitä suosittiin. Paperittomat lapset, jotka eivät pääse edes bussiin, koska lippua ostaessa pitää vilauttaa henkilökorttia. Ne yksinäiset lapset, jotka joutuvat lapsuutensa puurtamaan kellon ympäri opiskellen päästäkseen yliopistoon. Suuret odotukset kohdistuvatkin näihin niin kutsuttuihin pikkukeisareihin, lapsiin jotka saavat vanhempiensa jakamattoman huomion.

Monet kiinalaiset tuntuvat pitävän yhden lapsen politiikkaa hyvänä asiana tai vähintään ymmärtävänsä sitä, sen negatiivisista vaikutuksista huolimatta. Yhden lapsen politiikalla on kuitenkin ollut dramaattinen vaikutus hedelmällisyysluvun romahdettua 1,3:een. Suomen hedelmällisyysluku on 1,7, jota sitäkin pidetään matalana. Useat kiinalaiset korkeakoulutetut naiset osaavat olla sinkkuja perheen suuren painostuksen alla. Perheen sana merkkaa kiinalaisille kuitenkin todella paljon.

Kirjan lukeminen on helppoa, sillä kirja imaisee sisäänsä ollen helppolukuinen, sutjakasti etenevä ja kertoen oikeita tarinoita avaten ovet tietoon, joka ei kohdallani ollut ennen tätä kirjaa ehkä täysin oikeaa. Lukemani perusteella monella on ollut aika eri käsitys yhden lapsen politiikasta, kuin miten se tässä kirjassa esittäytyy. Kieltämättä ei täysin oikea kuva ollut itsellänikään, koska en lopulta kovin syvällisesti koskaan ole aiheeseen perehtynyt. Nyt tiedän kuitenkin enemmän, vaikka tuskin täyttä totuutta vieläkään.

Kirja ei pyri olemaan vahvasti objektiivinen, vaan siinä tulee esiin kirjailijan omat ajatukset, mutta kirjan tärkein tietolähde nimenomaan on ihmisten kertomukset, ei niinkään lähdeviittaukset muualle – vaikka kirjan lopussa lähteisiin viitataan.

Tänä vuonna Kiinassa otettiin käyttöön kahden lapsen politiikka. Yhden lapsen politiikka tulee kuitenkin heijastumaan maan tulevaisuuteen vielä pitkään.

Atena 2016

205s.

luettu e-kirjana