tiistai 20. joulukuuta 2016

Astrid Lindgren: Meidän Marikki

Astrid Lindgren, monien hyvien ja lempeiden lukuhetkieni luoja. Läheisimmäksi kirjaksi lienee jäänyt Ronja Ryövärintytär, jonka olen tähän ikään mennessä lukenut jo useampaan otteeseen. Lindgrenin kirjoja olen paljon lukenut ja niistä pitänyt, mutta Kesäkummun Marikin kommellukset ovat jääneet tähän asti lukematta. Vaikka kirjoissa säilyy ihanan positiivinen ja toisaalta kepeä lastenkirjallisuuden ote, niissä käsitellään yllättävän paljon kipeitä aiheita, kuten kuolemaa, köyhyyttä ja nyt Marikkia lukiessani näen selkeitä viitteitä alkoholismiin.


Meidän Marikki on yhteisnide kirjoista Marikki ja Marikki ja Kesäkummun Tuikku.












Epätoivoon ei kuitenkaan kipeiden aiheiden keskellä vaivuta, päätarina pyörii tässä tapauksessa pitkälti Marikin ja hänen pikkusiskonsa Liisan ympärillä, mutta taustalta voi nähdä ja aistia myös paljon muuta. Lindgren ei naapurin Nilssonin sedän juoppoutta tai avustuksesta punaiset housut saaneen Pöpö-Miian täitä ja köyhyyttä kaunistele – eikä kuulukaan. Tarina sijoittuu oletukseni mukaan 1900-luvun alun Ruotsiin, joten se luo hyvää ajankuvaa. Lisäyksen ajankuvaan tuo se, että isä käy töissä, äiti on kotirouvana ja löytyypä taloudesta piikakin.

Marikki on 7-vuotias tyttö, joka asuu perheineen Kesäkummuksi nimetyssä talossa. Marikilla on kaksi vuotta nuorempi pikkusisko Liisa, joka katsoo siskoaan hieman ylös päin. Kesäkummussa asuu myös kotiäiti ja paikallislehden toimittaja-isä, Alva-piika, koira ja kissa. Silloin tällöin mukaan tulee myös pyykkiä pesemään Pyykki-Iida.

Vaikka Marikki on hyväntahtoinen joutuu hän alati Liisan kanssa kaikenmoisiin kommelluksiin. Sateenvarjon kanssa katolta alas hyppääminen saattaa kuulostaa hauskalta pikku lentotuokiolta, mutta alas tullessa voi kolahtaa ja sattua. Välillä ajaudutaan tappeluun, välillä tehdään huviretkeä ja välillä leikitään. Onnistuu Marikki myymään pikkusiskonsa jopa orjaksi. Lasten pienet huolet, kuten se että sisko on syönyt suklaaukkelilta pään irti, koulunkäynti ja muut arkiset asiat tekevät kirjasta kiehtovan, eri tavalla kuin vaikka Veljeni Leijonamielessä. Meidän Marikki on ajankuvallaan arkea ja yhteiskuntaa erittäin hyvin kuvaava lastenromaani, joka taipuu myös aikuisempaan makuun.

On mielenkiintoista huomioida, kuinka paljon kirja otti kantaa yhteiskunnallisiin asioihin. Naapurin erilainen perhe - 15-vuotias Abbe-poika leipoo kotona, eikä käy koulua. Abben isä ryyppää, rahaa ei tunnu riittävän ja lapsen joululahjakin unohtuu. Nilssonin-täti on valmis kauppaamaan elimensä. Pyykki-Iidan naapurissa asuu isätön ja köyhä Pöpö-Miia.

Ilon Wiklandin kuvitus taas ilahduttaa ja luo idyllistä miljöötä. Tekipä mieli tarttua värikyniin joitain kuvia silmäillessäni(en ehkä kuitenkaan viitsi). Meidän Marikki on jälleen yksi Astrid Lindgrenin loistavista lastenkirjoista, vaikka Ronja ei ykköspallista luovukaan.

WSOY 2016
447s.
Arvostelukappale

4 kommenttia:

  1. Hurmaava postaus ja kuvitus sekä yksi harvoista Lindgreneistä, joka jostain syystä on jäänyt väliin:) Kaksi ykkössuosikkiani laajasta tuotannosta ovat juuri "Ronja Ryövärintytär" ja koskettava "Veljeni leijonanmieli", joka surusävyisyydestään huolimatta toimi pojilleni luettaessa luontevana keskustelunavauksen pohjana kuolemasta. Lindgren on iätön ja ajaton huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Meillä on samat suosikit, Ronja on ykkönen eikä Veljeni Leijonamieli jää paljoa taakse. Luehan ihmeessä Marikki joskus! Lindgren menee kyllä näin vähän vanhempanakin mainiosti. Ajaton, todella.

      Poista
  2. Lindgrenin kirjat ovat niin ihastuttavia ja Ilon Wikland on oma lukunsa hänkin. Ihanaa vanhanaikaista tunnelmaa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä<3 Kyllä nämä paikkansa hyllyssä ansaitsevat, näihin on mukava palata aina välillä :)

      Poista

Kiitos kommentistasi, ne piristävät aina päivää!