keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Holly Bourne: Oonko ihan normaali? (YA #1)

Pitkän lukutauon jälkeen päätin kokeilla e-kirjaa ja uusin Bookbeat -jäsenyyteni. Holly Bournen Normaali-trilogian ensimmäinen osa Oonko ihan normaali? pomppasi silmiini valikoimista. Tiesin sen olevan kehuttu kirja, joten muita vaihtoehtoja en edes etsinyt.

Kirjan pääosassa on Evie, 16-vuotias nuori, joka on juuri vaihtanut koulua. Evie tahtoo sulautua joukkoon ja olla kuin kaikki muut. Aloittaa puhtaalta pöydältä. Siinä on vain yksi isohko ongelma. Eviellä on OCD, pakko-oireinen häiriö, jonka takia hän on ollut osastolla hoidossa. Nyt pikkuhiljaa lääkitystä on alettu Evien toivosta vähentämään, sillä hän ei tahtoisi olla sairas. Uusi koulu tuo mukanaan uudet ystävät, uudet pojat ja treffailun josta Evie on aiemmin jäänyt paitsi. Evie tahtoo vain olla normaali, eikä halua kertoa sairaudestaan uusille ystävilleen Amberille ja Lottielle.

Mielenterveysteema on tärkeä osa kirjaa, ja Holly Bourne toteuttaa sen hyvin. Pakko-oireisen häiriön kuvaus vaikuttaa uskottavalta ja on mielenterveydellisien ongelmien esiintuominen nuorille on erityisen tärkeää. Kirja herättää myös ajattelemaan normaaliutta, miten normaali määritellään? Onko kukaan normaali? Mielenterveysongelmien lisäksi yksi Oonko ihan normaali?:n teemoista on feminismi, jota nuoret älykkäät tytöt hienosti ajavat ja pohtivat. He perustavat kolmisin feministisen kerhon, jonka kokouksia ja tyttöjen ajatuksenjuoksua on kiva seurata.

Holly Bournen tapa kirjoittaa on kevyt ja humoristinen, vaikka Evien ongelmat ovatkin suuria. Mielestäni Bourne kuvaa OCD:tä hyvin ja rehellisesti. Kirjaa lukiessa Evie ja tyttöporukka heräsivät eloon mielessäni. Tähän kirjaan uppoiduin täysin, kun luin sitä, tarina vain imaisi mukaansa. Kirjasta ja tyttökolmikosta jäi todella hyvä mieli pidemmäksikin aikaa. Mielelläni olisin lukenut kirjan itsekin teini-ikäisenä, joten kohderyhmälleen voin erityisen lämmöllä suositella.

Oonko ihan normaali?:n myötä oma lukuintoni syttyi pitkästä aikaa uudelleen. Luin trilogian ekaa osaa välillä itku silmässä ja välillä nauraen. Voi siis kai sanoa, että kirja onnistui täyttämään kaikki odotukseni ja herättämään tunteita. Olen tähän mennessä jo lukenut koko trilogian ja voin suositella lämmöllä, myös aikuisille.

maanantai 2. lokakuuta 2017

(Kirjojen) kierrätyksestä

Kirjojen kamarin blogin Katja kirjoitti hiljan ihanasti kirjojen omistamisesta, kiertoon laittamisesta. Katjalla on hyvä pyrkimys karsia hyllystään kirjoja, vaikka kirjat olisivat hyviä. Olen jo jonkin aikaa pyrkinyt samaan ajatteluun, että olisi kiva omistaa vain ne erityiset kirjat. Kun viime vuonna haalittiin kirjoja tasaiseen tahtiin kirppiksiltä ja alennusmyynneistä, tänä vuonna se on vähentynyt selvästi. Voin toki myöntää, että vaikka välillä sorrun(kesällä 20 kirjaa alennusmyynneistä...), on suunta oikea. Olin keväästä asti antanut tämän postauksen muhia luonnoksissa, mutta nyt tein siihen tarpeelliset muutokset (ajankohtaistin) ja päätin laittaa sen vihdoin julki. Katjalle vielä kiitos bloggauksestasi, innostuin työstämään tämän postauksen vihdoin loppuun.

Aloitan siitä, että rakastan omistaa kirjoja. Kirjat on ihania. Täysi kirjahylly on ihana. Toisaalta taas vihaan turhan tavaran omistamista. Läheiset ovat saattaneet huomata että tasaisin väliajoin käyn kaapit läpi ja turhat tavarat lähtee kiertoon.  Viime vuonna koluttiin kirjoja kirppiksiltä ja alennusmyynneistä, sillä halpa hintalappu houkutteli. Se oli kuitenkin ristiriidassa muiden ajatuksieni kanssa ja huomasin, että olen todella epämukavuusalueellani. Miksi omistaa parisataa kirjaa, joista iso osa on keskivertokauraa?

Joskus sitä sortuu ja kirjoja tulee lisää. Suunta kuitenkin on oikea. Kirjoja on tänä vuonna osteltu reilusti vähemmän.

Kirjoista -  miten pyrin vähentämään sisääntuloa ja edistämään ulosmenoa?

Ostelua on selkeästi vähennetty (vaihtelevin tuloksin).

Keväästä asti meillä on ollut sellainen laatikko, johon menee kiertoon lähtevät kirjat. Laatikko on täyttynyt tasaista tahtia. Nyt syksyä kohden voisimme erityisesti panostaa oman hyllyn kirjojen koluamiseen ja uusia ei tule. Laatikkosysteemiä vaikeuttaa se, että meitä lukijoita on kaksi. Meitä kiinnostaa samat kirjat. Kuitenkin aina luetaan eri kirjoja. En voi laittaa kiertoon jos toinen ei ole lukenut. En voi laittaa kiertoon, jos toinen on sitä mieltä että pidetään. Mulla on tiukemmat kriteerit kirjojen säilyttämiselle, Tommilla löyhemmät, mutta kirjoja on silti karsiutunut iso määrä.

Sitten kierrätyksestä yleisesti.
Kierrätys on tärkeää ja ekologista. Vaikka aika harvoin lopulta käydään kirppiksillä, niin kyttäilen tasaisin väliaijoin paikallista facebook-kirppistä ja tori.fi:tä tehdäkseni hyviä kauppoja. Facebook-ryhmissä myymme paljon itsekin, aina silloin kun kaappien tyhjennys on tehty.

Kun muutimme yhteen vajaa kolmisen vuotta sitten, silloinen sisustuksemme koostui lähinnä sukulaisilta saaduista. Mitään ns omaa ei ollut, paitsi muutamat kalusteet jotka ostimme uusina sen suurempia miettimättä. Ei vielä osannut miettiä mitä kannattaa ostaa, mihin panostaa ja miten asiat sopii yhteen. Vähän harmittaa, että jotain juttuja on tullut vähän sokeasti ostettua, mutta lohduttaa että ne on päässyt sitten uusiin koteihin.

Ollaan paljon siirrytty ostamaan huonekaluja käytettynä. Jonkinlaista aikuistumista tässä on tapahtumassa, sillä en enää niin kovasti haluaisi kierrättää huonekaluja, vaan löytää ne hyvät jotka sitten miellyttäisi silmää pidempäänkin ja kestäisi aikaa ja käyttöä.

Osittain tähän tietty vaikuttaa se, että kun muutettiin yhteen, saatiin paljon huonekaluja esim sohvat.  Sohvat olivat siis meillä kaksi vuotta, kun saatiin olivat aika uudet, mutta kahdessa vuodessa ne kulahti niin, että maksettiin niiden poisviennistä. Halpa tulee usein kalliiksi. Tästä sitä oikeasti aloinkin paljon miettimään. Maksaako 500 euroa sohvista joita käytät kaksi vuotta (sen jälkeen kaatopaikkamaksu, kuljetus yms), jonka jälkeen ostat taas uudet samaan hintaan (ja kuvio toistuu) vai maksaako sohvista 3000 euroa ja käyttää niitä vuosikymmeniä tuhlaamatta luonnonvaroja niin paljon. Kestävään on hyvä satsata.

Myönnän, että ollaan juuri ostamassa halpa Ikean sohva, mutta tässä hankinnassa pyrin kuitenkin kestävyyteen. Sohvaan saa mieleisiään lisäpaloja(muokattavuus iso plussa), kangas on täysin pestävä ja kuulemani mukaan kestää pesuja hyvin. Myös kankaita saa ostettua uusia, jos vaikka väri tulevaisuudessa tympii. Uskon ja toivon todella, että kyseinen sohva on kestävä.


En koskaan nuorempana juuri miettinyt designtavaroita kuin "huhhuh miten kallis, miksi kukaan ostaisi tuollaisen kun tällaisenkin saa viisi kertaa halvemmalla". Ja nyt kun olen 23, enkä edes varoissani - huomaan arvostavani designia uudella tavalla. Designissa on usein muotoilu, joka kestää aikaa. Se ei mene pois "muodista", se kestää ja kaiken lisäksi sillä on vuosien käytön jälkeenkin jälleenmyyntiarvoa. Toki hinta ja laatukaan ei valitettavasti aina kulje käsi kädessä. Yleensä kyllä. Sanonta halvalla ei saa hyvää, pitää valitettavan usein paikkaansa. Ainakin tänä päivänä.

No, onko meillä designia? On ja ei. Meillä on pienet tulot ja on sanomattakin selvää, että meillä on niitä halvempia juttuja, on kirppislöytöjä, uusia, vanhoja. Joissain asioissa satsaan mielelläni laatuun ja säästän.

Mulla on esimerkiksi tosi laadukas työtuoli, mutta aikaa myöden ehkä tulee jo pikkuhiljaa tiensä päähän. Etsin kauan uutta hyvännäköistä ja laadukasta työtuolia, mutta nämä kriteerit on oman kokemukseni mukaan aikalailla toisensa poissulkevia. Lopulta ostin synttärirahoillani, Vitran Eames DSW-tuolin, joka oli juuri budjetissani - 400 euroa. Tuoli on ruokapöydän tuoli, mutta luin kehuja sen istumismukavuudesta ja kävin testaamassa sitä Vepsäläisellä. Tuoli kannettiin kotiovelle ja ah. Ihan kokonaisena. Ei kasausta. Tällä hetkellä totuttelen pikkuhiljaa persettäni kyseiseen tuoliin. Tuoli on mahtava istua, mutta sen muoto on aivan erilainen kun vanhassa työtuolissani ja herkällä perseelläni kestää hetken tottua.

Sitten on niitä kirppislöytöjä, lähinnä 50-60 -lukujen muotoilua. Monet ns. uudetkin kalusteet on ostettu käytettyinä. Uutena ostettuja ei ole paljoa. Keittiön pöytä löytyi kierrätyskeskuksesta, tuoleja nettikirppiksiltä ja kaksi tuolia tuli vanhempieni mökiltä. On mieltä lämmittävää ajatella, että mummon vanha tattivuoka on nyt mulla ja mä käytän sitä, niinkuin sitä on käytetty jo 50 vuotta ilman moitteita! Tähän koitan nykyään pyrkiä, kestävyyteen. Pikkuhiljaa.

Olen joskus innostuessani hyvin impulssiivinen, esimerkiksi kierrätyskeskuksessa iskin silmäni liinavaatekaappiin joka on ihana, ostin sen. Jälkikäteen tajusin, että meillä on muutenkin liikaa säilytystilaa. Onneksi kuitenkin lohduttaa se, että asioita oppii parhaiten kantapään kautta ja se, että hylly menee varmasti kaupaksi kunhan nyt pääsen yli siitä asiasta, etten voikaan omistaa sitä.

Meillä on kaksiossa paljon huonosti organisoitua kaappitilaa, joka ei täyty. Omistetaan kai aika vähän. Mä mielelläni omistaisin vielä vähemmän. Jos koskaan meillä on omaa kotia,  niin sinne tulee jotkut pienet, kauniit ja helposti organisoitavissa olevat säilytystilat. Eikä varsinkaan vitriinilasillista kuivauskaappia. Vaikka tiskit voi jonkun mielestä olla arjen kauneutta.

Myönnän, että vaikka miten koitan selitellä miten en pidä ylimääräisestä tavarasta, niin kyllä mua silti halpa ja kaunis kiehtoo ja yleisimpiä halpisostoksia on kukkaruukut. Niitä ostan ja paljon. En tietty turhaan.

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Superlukumaraton 24.9.2017 (päivittyvä)

Carry on reading -blogin Henna emännöi syksyn ensimmäistä superlukumaratonia, johon mekin päätimme ottaa osaa. Aikaa lukea on 24 tuntia. Ensi kerralla, lokakuun lopussa maratonia emännöi Hogwarts Library -blogin Lotta. Kiitos Hennalle ja Lotalle järjestämisestä!

Pääsemme vielä mukavasti sunnuntain puolella osallistumaan. Lähdimme heti aamupäivästä Hyvinkäälle shoppailemaan ja kävimme ravintolassa syömässä, joten päivä oli jo pitkällä kun saavuimme kotiin. Ihan heti ei maratoonaamista jaksettu aloittaa, mutta nyt iltaa kohden pikkuhiljaa jaksaa. Päätimme maratonin aloitusajaksi kello 21:00.

Tuttuun tapaan postaus päivittyy sitä tahtia kun luemme ja ehdimme/jaksamme tänne raportoimaan.














Tiia: 
21:00-23:30
Luin Ferninand von Schrirachin Syyllisyys -novellikokoelman kokonaan, 161 sivua. Se oli ihan mukava lukukokemus, mutta ehkä omaan tyyliini ei oikein sovi lukea hujauksessa isoa määrää novelleja. Loppumaraton sitten jotain muuuuta.

Toiseksi kirjaksi valikoitui Piia Leinon viime vuonna ilmestynyt esikoisromaani Ruma kassa, joka tarttui jokusen aika sitten mukaan Prisman alelaarista. Olin jo aiemmin miettinyt Ruman kassan lukemista e-kirjana, mutta iphone 5s:n näyttö on omaan makuun kyllä liian pieni siihen tarkoitukseen, joten Bookbeatia tulee hyödynnettyä lähinnä äänikirjojen kuunteluun. Tositeevejuoni kuulostaa hauskalta, mutta ainakaan vielä en täysin lumoutunut kerronnasta. Silmäni jaksoivat soljua eteenpäin 78 sivun verran, mutta väsymys ottaa nyt voiton ja loppu-urakka jää huomiselle.


9:00-11:00
Heitin aamulla kuulokkeet korvaan ja rupesin kuuntelemaan Pekka Salmisen ja Miikka Niirasen kirjaa Sä maksat. Miikka Niirasen äänen sointuessa taustalla purin tiskikoneen, tiskasin, kokkasin, söin ja muuta pientä puuhastelua. Äänikirja oli ennestään kesken ja kuuntelin sen loppuun, 1 tunti ja 56 minuuttia.

12-16: Luin pätkissä Ruman kassan loppuun, 145 sivua.

Tämän jälkeen en enää jaksanut lukea. Maratonin tulos kuitenkin on ihan hyvä, sillä en kovin suuria lukumääriä odottanutkaan tällä kertaa.

Yhteensä : 384 sivua ja 1 tunti 56 minuuttia äänikirjaa.

Tommi:
21:00-00:00
Luin aiemmin aloittamaani Ferninand von Schrirachin Collinin tapausta 70 sivua. Lisäksi kuuntelin kesken olleen Stephen Kingin Tervetuloa Joylandiin äänikirjan loppuun, 1 tuntia ja 2 minuuttia.
Maanantaina luin Collinin tapauksen loppuun 73 sivua.

Yhteensä: 143 sivua ja 1 tunti 2 minuuttia äänikirjaa.

lauantai 23. syyskuuta 2017

Olen kiitollinen...

Sain kiitollisuushaasteen Takkutukalta ja Katjalta. Kiitos teille kumpaisellekin ihanasta haasteesta ja ennenkaikkea ihanista blogeistanne. Haasteen toteutus venyi yli viikolla, mutta eipä tässä hätää. Tuli hetkellisesti taas sellainen, että en ole selannut muiden blogeja, enkä tehnyt täälläkään mitään.

Pakko myöntää, että tämä haaste on mulle todella vaikea. Kiitollisuuden aiheita on kieltämättä hyvä aina välillä pohtia, mutta en vain yleensä tee niin. Syitähän varmaan on monia, en ole koskaan kokenut olevani tarpeeksi onnellinen. Olen onnellisessa asemassa, mutta aitoa onnellisuutta en ole juuri kokenut. Iloa toki, mutta niin että se vaihtuisi pidempään onnellisuuteen, en. Jonkun mielestä tämä voi kuulostaa liioittelulta, mutta ehkä se on munkin aika tajuta, että elämässä voi olla monista asioista kiitollinen, vaikka ei onnea tuntisikaan. Olen vähän liian kyyninen ihminen ja huomaan helposti jotkut näistäkin kääntäväni päälaelleen.

Kuluneen viikon olenkin pyrkinyt käyttämään kiitollisuuden pohtimiseen ja kyllähän se tuo päivittäiseen elämään pientä iloa, jos koittaa miettiä mistä tänään on kiitollinen.

Olen kiitollinen rakkaudesta, toisin sanoen Tommista. Meidänkin kolmevuotiseen taipaleeseen mahtuu pieniä kuoppia. Maailmalla on tuttu tapa heittää kapuloita rattaisiin, mutta suuremmilta riidoilta on ihme kyllä vältytty. On kumpikin oltu sairaina, mutta toinen on aina vierellä. Sitten kun aika ja rahatilanne on oikea, vaihtuu sukunimemme samaksi. ♥ Hyviä hetkiä on paljon ja ne painaa vaakakupissa enemmän.






































Olen kiitollinen kodista, paikasta jonne tulla ja jossa elää. En ole juurtunut minnekään. Asuin elämäni 20 ensimmäistä vuotta Hyvinkäällä, mutta se ei tunnu paikkakuntana yhtään kodilta. Olin juuri pari päivää vanhempieni kotona ja se tuntuu ihan mukavalta, mutta joku siinä kaupungissa mättää. Olen asunut kolme vuotta Lahdessa, mutta ei ainakaan vielä tämäkään tunnu kodilta. Asunto sentään tuntuu kodilta, se on pääasia. Lahdessa kuitenkin viihdyn paljon paremmin. Mietin aina nuorempana, miten haluan muuttaa Hyvinkäätä isompaan kaupunkiin, siis ei nyt välttämättä mihinkään Helsinkiin, mutta jonkin verran isompaan. Lahti tuntuu kaupunkina aika sopivan kokoiselta. Ehkä siksi viihdyn.

Olen kiitollinen vanhemmilleni. Ainoana tyttönä musta ei tullut ikävä kyllä prinsessaa. Eikä edes yhteiskuntakelpoista. Te ootte ihan kivoja ja kuitenkin luette tätä. 😇

Olen kiitollinen kissoista. Sain ensimmäisen kissani, Viirun 8-vuotiaana pitkän kinuamisen jälkeen. Viiru eli 14-vuotiaaksi ja oli mulle maailman tärkein olento ja paras ystävä. ♥ Aijaijai niitä teini-iän itkuja ja sitä kuinka Viiru oli aina mun vieressä. Tais turkki kastua mun kyyneleisiin. Sitten porukoilla on vielä Vilma ja Laikku ja meillä Tommin kanssa Jöpö ja Pippuri.
Aww, mikä teini-minä ja ihana Viiru.

Olen kiitollinen, kaikesta minkä olen kokenut, vaikka sekaan mahtuu hyvää kuin huonoakin. Kaikesta olen voinut oppia. Kaikista jotka olen nähnyt, myös ne kurjimmat ihmisrauniot. Ilman näitä kokemuksia ja ikäviä ja ihania ihmisiä en olisi nyt tällainen kuin olen.

Sekä niistä asioista kehossani jotka pelaavat. Raajat, sisäelimet suurimmissa osin, aivot kutakuinkin.

Pienistä asioista, kuten harrastuksista. Lukemisesta, kirjoittamisesta, ylipäänsä lukutaidosta, elokuvista, tv-sarjoista...Kaikkea sitä.

Laitan haasteen eteenpäin uudelle tuttavuudelle Marihantee, ihanalle Hurja Hassu Lukija -blogille ja kauniin blogin omaavalle Kirjojen Pyörteissä Jennylle. Toteuttakaa jos haluatte, pakko ei ole. Kuten alussa sanoin, en ole hetkeen taas seurannut bloggauksia, joten jos olette jo saaneet/tehneet haasteen, tästä ei kannata välittää. Nyt painun selaamaan kahden viikon postauksia!

lauantai 26. elokuuta 2017

Aki Ollikainen: Musta satu

Aki Ollikaisen Musta satu herätti huomioni kauniiden kansiensa ansiosta. Lisäksi kirjailijan nimi oli tuttu, vaikken kumpaakaan hänen kirjoistaan ollut vielä lukenut. Ollikaisen esikoisteos Nälkävuosi oli ehdolla Finlandia-palkintoon vuonna 2012 ja voitti kirjablogistien äänestyksen. Nälkävuoteen olen usein törmännyt mm blogeissa ja instagramissa. Se ei kuitenkaan päätynyt ensimmäiseksi Ollikaisekseni, vaan sen teki Musta satu.
Musta satu kulkee kahdessa aikakaudessa. Välillä ollaan nykypäivässä, minäkertojan saappaissa. Mies joka kirjoittaa. Mies jonka elämä ei oikein toimi. Mies jonka arki lapsen ja vaimon kanssa ei suju. Mies joka muistelee sukuaan ja vanhaa lapsuuden ystävää Joonaa. Miestä kiinnostaa erityisesti Tattarisuon 1930-luvun tapahtumat, lähinnä isoisoisän osuus niihin.

Toinen aikakausi on 1930-luku. Eletään kieltolain aikaa. Heino salakuljettaa pirtua. Hän asuu Helsingissä vaimonsa ja lapsensa kanssa. Heino kätkee salakuljetettua pirtua Tattarisuolle, mutta siellä tapahtuu jotain muutakin outoa. Suosta löytyy ruumiinosia. Käsiä, sormia, päitä... Heino käy liian ahnaaksi ja sillä on kohtalokkaat seuraukset. Ketjureaktiona se vaikuttaa sukuun pitkälle, aina nykypäivään asti. Suvun miehet lääkitsevät ahdistustaan alkoholilla, vierailla naisilla ja siirtävät ahdinkonsa seuraavalle polvelle.



Musta satu on kirja josta niin kovasti halusin pitää, mutta en loppujen lopuksi oikein syttynyt. Se on kelpo kirja, mutta se jokin jäi puuttumaan. Ihan ei loksahtanut kohdilleen. Mustassa sadussa on paljon hyvää, mutta myös heikompia ominaisuuksia. Mustan sadun hienoimpia ominaisuuksia on sen kieli. Ollikainen taitaa kirjoittamisen. Kieli on kaunista, upean soljuvaa - olematta sitä kuitenkaan yhtään liikaa. Siinä on tiettyä rujoutta, joka tekee siitä täydellistä makuuni. Mietin tätä kovasti kirjaa lukiessani. Kieli on ihanan soljuvaa ja nautin siitä suuresti. Usein epäröin kaunista tekstiä, mutta Ollikaisen kieli hurmaa.

Muita hienouksia on 1930-luvun onnistunut kuvaaminen. Nykyaikaan kohdistuva kerronta taas ei omaan makuuni oikein istu. Se on ihan luettavaa, mutta en saa nykyhetken minäkertojasta juuri mitään irti. En pääse hänen sisäänsä, muutkin hahmot jättävät vähän kylmäksi. Usein pidän vähän synkemmistä hahmoista, mutta nyt en... Tuntuu, että olisin voinut ymmärtää, saada siitä kiinni, mutta en kuitenkaan ihan.

Alkuun upposin Mustaan satuun sillä kirjan teema on kiinnostava. Sen historiallisuus, tattarisuon tapahtumat, 1930-luku. Sitten jokin töksähti. Ajaannuin etäämmälle, enkä saanut enää kiinni. Kokonaisuus jäi tuntumaan piirun verran vajaalta. Tuntuu, että näillä lähtökohdilla olisi voinut saada paljon enemmän. On pakko myöntää, että harmittaa kun odotin tältä liikoja. En ollut törmännyt Mustaan satuun missään, mutta olisi ollut hyvä jos jotain olisin lukenut etukäteen. Kirjan luettuani, googletin sen ja luin muiden mietteitä, enkä selkeästikään ollut yksin ajatuksieni kanssa. Oikeastaan hämmennyin, miten monesta asiasta muut lukijat olivat samaa mieltä kanssani.

Ollikaisen kielellisestä lahjakkuudesta vaikutuin, joten kyllähän se kehuttu Nälkävuosikin täytyy vielä lukea.

Siltala 2015
155s.
Oma ostos

lauantai 19. elokuuta 2017

Elokuun lukumaraton (päivittyvä)

Kirjablogeissa on tänä kesänä ollut jo kaksi kesälukumaratonia ja tämä on näistä kolmas ja viimeinen. Olemme ensi kertaa mukana. Maratonissa on siis 24h aikaa lukea ja osan tuosta ajasta on osuttava lauantaille 19.8.  Tällä kertaa maratonia emännöi Marika Oksa. Jos maraton alkoi kiinnostamaan, tässä linkki josta pääsette tutustumaan siihen. Tsemppiä kaikille osallistuville.

Omalla kohdallamme punnitsimme aloitammeko jo perjantain puolella, mutta Tommilla oli illasta edessä Pelicansin peli ja Tiia odotteli postin toimittavan paketin.

Aloitimme maratonin klo la 19.8. kello 01:00. Se tuntui hyvältä ajankohdalta, sillä teki mieli lukea ennen nukkumaanmenoa ja ehtisimme 24 tunnin puitteissa lukemaan tällä aikataululla hyvin myös lauantai-illan.

Tiia

Tarkoitus on ainakin alkuun purkaa muutamia kesken olevia kirjoja alta pois ja mahdollisesti sitten aloittaa uusia. 

1:00-2:05 Kuuntelin loppuun Sami Minkkisen äänikirjan Havaintoja parisuhteesta. Eli 1h 5 minuuttia kuuntelua. Kahden jälkeen painuimme pikkuhiljaa nukkumaan.

Heräilin yhdeksän aikaan aamulla ja 9:10-9:59 luin Estelle Maskamen Dimily-trilogian toista osaa Diminy - Tarvitsen eteenpäin  57 sivua.

10:15-11:04 Jane Austen Neito vanhassa linnassa äänikirja loppuun, 49 minuuttia.

12:00-12:44 Jatkan Maskamen Diminyä 49 sivua. Lukumaraton on lähtenyt mukavasti käyntiin.

13-16 Ruokailen, käyn suihkussa ja luen Diminyä satunnaisesti eteenpäin 106 sivua.

16:30-17:20
Diminy loppuun. 49 sivua. Nyt siis olen kuunnellut jo kaksi kesken ollutta äänikirjaa loppuun ja yhden kesken olleen lukenut loppuun.

Ja kun näin vauhtiin pääsin keskeneräisten kirjojen lukemisessa, luin loppuun myös kesken olleen Steven Rowleyn kirjan Lily ja mustekala, viimeiset 81 sivua. En muista milloin olen viimeksi lukiessani itkenyt, mutta nyt oli ihan pakko tihrustaa muutama kyynel.

20.20 Seuraavaksi kaivoinkin uuden kirjan esiin hyllystä, ensimmäisen jonka luin maratonin aikana kokonaan, Juha Mäntylän Milt. En tiennyt kirjasta etukäteen juurikaan, mutta se oli mukavan positiivinen yllätys ja luin sen kokonaisuudessaan, 191 sivua.

22.50 Yllätin itsenikin ja kaivoin William Van Hornin Aavemaan aarre Aku Ankka -sarjakuvakirjan (Ankantekijät #5) kaapista ja lukaisin sen. Luen liian harvoin sarjakuvia, joten onneksi sain idean. 192 sivua. Siitä jatkoin kohta lukien Bas Heymansin ja May Heymansin Taistelupari Aku Ankka -sarjakuvakirjan (Ankantekijät #12), jossa oli tismalleen sama sivumäärä, eli 192s.

20.8. 1:00 Lukumaraton tuli osaltani päätökseen, aloitin Roald Dahlin Jaakko ja jättipersikka, jota luin 49 sivua, kunnes alkoi väsyttämään ja kellokin lähestyi jo klo yhden maagista rajaa. Lopullinen sivusaldo näkyy alta. Nyt onkin hyvä aika hipsiä pikkuhiljaa nukkumaan ja todeta, että olen tyytyväinen maratonin tulokseen. Aika paljon sivuja tuli Aku Ankka -kirjoista, mutta olipas hauska lukea niitä pitkästä aikaa!

Loppujen lopuksi kuuntelin kaksi äänikirjaa loppuun, luin kaksi kesken ollutta kirjaa loppuun, luin kolme kirjaa kokonaan ja aloitin yhden.


Yhteensä
Äänikirjoja: 1h 54min
Sivuja: 966

Tommi

1:00-2:00 Aloitin Yahya Hassanin runkokirjan jota luin n. 100 sivua.

10:30-11:15 Luin Yahya Hassanin runokirjan loppuun, n. 70 sivua. Yhteensä 167 sivua.

14:50-16:20 Jatkoin aiemmin aloittamaani Stephen Kingin Tervetuloa Joylandiin -äänikirjan kuuntelua, 1h 30min.

17:00-17:25 Mia Röngän runoteos Maanalaiset linnut, 67 sivua.

18:00-19:45 Kingin äänikirjaa eteenpäin, 1h 45min.

23:00-01:00 Vielä kaksi tuntia lisää Kingiä,

Lisäksi luin muutaman Aku Ankan, yhteensä n. 200 sivua.

Yhteensä
Äänikirjoja 5h 15min
Sivuja: 430

perjantai 18. elokuuta 2017

Syksyn uutuudet

Niinhän se menee, että vaikka itse on poissa kuvioista, niin kirjojahan tulee koko ajan lisää ja lisää. Kevään kirjoja ei ole tullut luettua, eikä niistä ole juuri tietoakaan. Katalogeja on silti kiva selailla ja siirtää katse tulevaisuuteen. En ole myöskään onnistunut kasvattamaan kauheaa TBR-pinoa kevään kirjoista, kun en ole muidenkaan blogeja juuri kevään ja kesän aikana kurkkinut. Ehkä keskityn siis näihin tuleviin. Aika moni on varmaan tehnyt keväällä tai kesän alussa omat postauksensa, mitä kirjoja syksyltä odottelee.

Innon katalogista bongaan Ulla Pyyvaaran ja Arto Timosen kirjan Naamat, haastattelu- ja valokuvakirja asunnottomuudesta. Aiheesta ei ole millään tavalla kokemusta, joten kirja olisi varmasti aika silmiä avaava.

Johnny Knigan katalogissa tulee vastaan tutunnäköinen kirja, Miikka Niirasen ja Pekka Salmisen Sä maksat, joka taisi olla jo kevään katalogista ja sitä on siitä lähtien odotettu. Sä maksat on realistinen romaani helsinkiläisten graffittimaalarien elämästä. Se herätti kiinnostuksen jo keväällä, sillä kirjan kirjoittaneet Niiranen ja Salminen ovat lähellä sydäntä Gasellit -räppiyhtyeensä ansiosta.

Juri Nummelinin toimittama Sadan vuoden unet, joka pitää sisällään suomalaisten kirjoittajien omia versioita muun muassa Grimmin veljeksien saduista. Rakastan satuja.


Muita kiinnostavia

Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas (Otava, kauno)
Annastiina Storm: Me täytytään valosta (S & S, kauno)
Nina Pulkkis, Liisa Vähäkylä: Muumeista miljoonabisnes (Siltala)
J.K. Rowling, Jim Kay: Harry Potter ja Azkabanin vanki  (Tammi, lapset, kuvitettu versio)
Michael Bond: Paddington lähtee lomalle (Tammi, lapset)
Astrid Lindgren: Kätken kirjeesi patjan alle (WSOY)
J.R.R. Tolkien: Hobitti (WSOY, Tove Janssonin kuvittama)
Satu Lepistö: Lintutarha (kauno, Gummerus)
Nathan Hill: Nix (kauno, Gummerus)
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän kissan päivä (kauno, Atena)
Jennifer Niven: Yksi täydellinen päivä (nuoret, Karisto)
Fanny Zedenius: Makrameen maailma (käsityöt, Mäkelä)
Roald Dahl: Himo (novellit, Art House)
Anu Lahtinen: Hyvät, pahat, Hyvinkääläiset (historia, Siltala)

Jos oikein laskin, niin sain jo 17 kirjaa lisää kasvavalle TBR-listalle ja lisää vinkkejä varmaan karttuu syksyn mittaan muiden blogeista.