perjantai 3. maaliskuuta 2017

Tiian helmikuu

Vuosi alkoi tammikuussa kirjojen osalta sutjakkaasti, mutta helmikuussa ei jatkunut samaan tahtiin. Eikä se sinällään haittaa, elämässä on ollut paljon muuta. Ihana Bertta-kissa lähti luotamme muihin maisemiin kuun alussa ja se pisti lukemisen paussille. Paljon muuta on sitten tullut kuitenkin puuhattua. Saimme vihdoin rämät sohvamme heivattua pois ja tilalle uudet ihanat nojatuolit. Olen puuhastellut pieniä askarteluja, ostanut uusia viherkasveja ja jopa saanut suurimman osan pidettyä hengissä (yksi koki karmean kohtalon), maalasin myös yhden tuolin. Oikeastaan koko sisustus on mennyt uusiksi tässä hötäkässä.
Etualalla valkoisessa ruukussa oleva mikälie-heinä tapettu. Ylärivillä aloe on sinnitellyt kohta vuoden ja kolminkertaistanut(ellei nelinkertaistanut) kokonsa. Mehikasvi on uusi, kaktus on kohta jo 9-vuotias (kuoleman partaalla tuon "pallon" takia. Anopinhammas porskuttaa eteenpäin ja on kasvanut korkeutta. Muorinkukkakin on ollut taloudessa jo vuoden päivät - still alive! 

Siitä tulikin mieleeni, havahduin tässä pohtimaan lukuintoa tai lähinnä sen puutetta. En oikeastaan koe sitä huonona asialla, sillä kaikelle on aikansa. Elämänmuutokset saavat usein mut jotenkin kovin levottomiksi ja olon sellaiseksi, että käyn ihan kierroksilla. Bertan poismeno oli sellainen asia, mutta ei ehkä yksinään se - sillä positiivisetkin asiat saavat usein mut levottomaksi jos ne vievät tarpeeksi liikaa tilaa ajatuksissa ja tekemisessä - niinkuin nyt tämä sisustuksen iso muutos.
Kirjahyllykin muuttui sisustuselementiksi.

Helmikuussa luin heti kuun vaihtuessa kaksi kirjaa tammikuulta loppuun, sitten tuli pieni tauko lukemisissa, vaan jotain kaipasin silti ja luin Sara Shepardin Sydämetön -kirjan joka on Valehtelevat viettelijät-sarjan seitsemäs osa. Ehkä lukublokista johtuen tuntuu että leipäännyin sarjaan nyt viimeisen kerran. En oikeastaan tiedä, miksi olen lukenut näitä edes näin pitkälle, ehkä siksi kun ovat mukavia ja passeleita välipalakirjoja - nyt vain tuntuu että seitsemän kirjaa riitti. Ystänpäivän lukumaratonilla luin Aleksi Delikouraksen (sori jos kirjoitan väärin..................)Nörtti: New Game -nuortenkirjan.

Tididii, koska olemme ennalta-arvattavia, kirjaostolakko petti tässäkin kuussa kun postiluukusta tipahti Suomalaisen kirjakaupan etukuponki viime vuoden ostoksien pohjalta. Mukaan tarttui ainakin Helen Fieldingin uusin Bridget Jones - Vauvapäiväkirja. Luin sen ja pidin.

Kokonaissaldoksi nousee siis lopulta viisi kirjaa. Ei kuulosta edes kovin pieneltä määrältä loppujen lopuksi, kaksi keskeneräistä, kaksi oli nuortenkirjoja ja yksi hömppä. Näiden viiden kirjan yhteiseksi sivusaldoksi tulee 1174 sivua ja olen tyytyväinen.

Viidestä kirjasta yksi oli kotimainen, loput neljä ulkomaisia. Kolme miesten ja kaksi naisten kirjoittamaa.

En ole blogannut yhdestäkään helmikuun luetusta kirjasta ja tammikuultakin on bloggaamattomia kirjoja. Niiden ainakin annan jäädä bloggaamatta, todennäköisesti myös helmikuun kirjat. Blogi ei kuitenkaan tule tiensä päähän, maaliskuussa postauksia toivottavasti tulee sitä mukaa, kunhan jotain saan luetuksi.

Mukavaa on ollut huomata, että olette pysyneet matkassa hiljaiselosta huolimatta ja uusia lukijoitakin (ainakin yksi!).

maanantai 27. helmikuuta 2017

Jouni Ranta, Marko Erola: Vilpitön mieli

Pienen tauon jälkeen kynnys blogata on hieman korkealla, mutta siihenhän ei auta kuin kirjoittaminen...

"Suomalaiskodit ovat täynnä väärennöksiä. Niitä on niin paljon, että pahaa tekee." – Jouni Ranta

Siinä lainaus heti Vilpittömän mielen takakannesta. Tämä on paljastuskirja, nyt avataan mahdollisuus tietoon Suomen taidemaailmasta ja väärennöksistä. Kiehtova aihe ja kirja herätti heti katalogissa jo kiinnostuksen. Jouni Ranta, entinen taidekauppias myi satoja väärennettyjä tauluja, esimerkkeinä
Schjerfbeck, Gallen-Kallela. Siitä kertoo tämä kirja (alaotsikkona on Miten myin Suomen täyteen väärennettyä taidetta) - ja miten kertookaan!

Hesarille Ranta kertoo jättäneensä parhaat ja karmeimmat tarinat kirjasta pois ja pelkää ettei näitäkään uskota. Emmekä ihmettele sitä pelkoa, sillä kovin uskomattomilta, mutta silti todentuntuisilta nämä jutut tuntuvat. Osansa jutusta saavat taidekaupan johtavat myyjät ja asiantuntijat - sitä asiantuntemusta ei välttämättä olekaan ihan niin paljoa kuin luulisi ja lepsuilu on johtanut siihen,että koko maa on täynnä väärennettyä taidetta. Ranta kertoo myyneensä tauluja eteenpäin kauppiaille, jotka myös ovat myyneet niitä aitoina. Ranta toteaa, että väärentäminen on ollut "maan tapa" jo 80-luvulta.

Kirja on nyt ajankohtainenkin sillä taideväärentäjä Veli Seppä sai tuomiokseen vuoden ja 11 kuukautta ehdollista. Veli Seppä tunnusti väärentäneensä 104 taulua. Juttu on tänä vuonna varmasti muutenkin esillä, sillä oikeudenkäyntejä on tulossa lisää tänä vuonna ja syytettyjen penkillä on ilmeisen nimekkäitä taidemaailman ihmisiä.

Vilpitön mieli on Jouni Rannan tarina, muistelma - myös ajoista ennen väärentämistä. Mielenkiintoista on heti alkuun seurata jopa hänen lapsuuttaan ja kirja kyllä kiskaisi mukaansa - se on taidokkaasti kirjoitettu sillä mielenkiinto pysyy yllä koko kirjan ajan. Kuvaus luo ajankuvaa nousukaudesta lamaan ja nykypäivään asti.

Kirjan lopussa on kattava luettelo eri taiteilijoista ja teoksista, joita Ranta on ainakin myynyt väärennettyinä, joka antaa hyvin kuvaa siitä kuinka vilpittömin mielin taiteen ostajat myyjät ovat käyttäytyneet.

Marko Erola on vapaa toimittaja.

Tammi 2017
182s.
arvostelukappale

Sijoitimme kumpikin tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan 9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja, sillä ilman näitä väärennettyjä taideteoksia ei olisi luultavasti tätä kirjaakaan.

tiistai 14. helmikuuta 2017

Ystävänpäivän lukumaraton (päivittyvä)

Ehdin tammikuun puolella lupautumaan mukaan tähän lukumaratoniin ja kun koko helmikuun lukeminen on tökkinyt, päätin sitten viime hetkellä alkaa maratoonaamaan, vaikka mietin jo jätänkö kuitenkin väliin. Ystävänpäivän lukumaratonia emännöi Tuntematon lukija. Maratonin aloitin 14.2.2017 klo 22:15, joten aikaa lukea on 15.2. klo 22:15 asti.


22:15
Ihan alkuun luin Aleksi Delikouraksen kirjaa Nörtti: New Game 90 sivua. Olen kuullut kehuja sarjasta ja tartuin nyt ensimmäiseen osaan. Ihan mukavaa ja nopealukuista. Paljon on somemaailma muuttunut muutamissa vuosissa, sillä tässä keskiössä on IRC-galleria. Wou.

23:30
Pientä taukoa lukemisesta ja kohta jatkan vielä hetken ennen kuin painun nukkumaan. Vielä näin yötä myöden, hyvää ystävänpäivää kaikille blogimme parissa viihtyville!

23:45-0.30
Jatkoin Nörtin lukemista. Luin 72 sivua. Kirja on ollut tähän asti pitkälti sellainen kuin odotinkin. Ihan jees välipalakirja. Nyt lähden nukkumaan ja jatkan maratonin parissa huomenna.

Tähän mennessä sivuja: 152

0.30-10.30
Nukahtamiseen meni odotettua pidempi aika ja kello oli jo lähempänä kahta kun nukahdin. Ajattelin että sen takia sängynpohjalla meneekin tarkoitettua myöhempään. Heräsin kuitenkin 8:15 Tommin herätykseen, nukahdin onneksi kuitenkin nopeasti. Näin unta miten suljetussa tilassa kärvistelin makkaraa ja pekonia, laukaisin palohälytyksen ja sitten vähän söinkin sitä makkaraseosta. Unessa Tommi oli ilmoittanut viestillä, että on kova nälkä, tulee kohta kotiin, voisinko paistaa makkaraa. Heräsin kello 9:05 voimakkaaseen makkaran käryyn - siis oikeaan sellaiseen. Kävin laittamassa liesituulettimen päälle ja koitin vielä tunnin nukkua. Ei tullut uni ja nousinkin kymmeneltä ylös. Söin pienen aamupalan ja kohta jatkan maratonia...

10.30-11.20
Nörtti loppuun, 54 sivua. Muistin kerrankin kuvailla hyvässä valaistuksessa, eli otin maratonkirjoista ja vähän muistakin jutuista kuvia.

12.20 
Aloitin Arto Paasilinnan Jäniksen vuoden ja luin ensimmäiset 49 sivua. Tähän mennessä ainakin hauska ja mukaansa tempaava. Luulen että viihdyn Jäniksen ja Vatasen parissa tämän parisensataa sivua helposti. Aloitin myös A.A.Milnen Nalle Puh rakentaa talon -kirjaa ja luin alkuun kaksi kertomusta, 41 sivua.

Tähän mennessä sivuja: 296


Lisää odottavia kirjoja...
12.20-14.20
Luovaa koneella pyörähtämistä, syömistä, Tommi tuli kotiin ja koitimme käydä kierrätyskeskuksessa, mutta odottelimme bussia turhaan - joku toinen päivä sitten. Nyt voisin taas jatkaa lukemista.

15.50
Nalle Puhia kaksi kertomusta eteenpäin, 32 sivua. Jäniksen vuotta 49 sivua eteenpäin. Lukeminen on tuntunut helpolta, eikä ole juuri takkuillut - joten lukumaratonista on selkeästi ollut hyötyä! 

Tähän mennessä sivuja: 377

22:15
En jaksanut enää loppupäivänä lukea, sillä puuhastelin kaikennäköistä muunmuassa siivosin Tommin vaatekaapin. Vaikka luettu määrä olisi voinut olla suurempikin, olen iloinen tuosta 377 sivusta, sillä helmikuussa en juurikaan tosiaan ole lukenut, niin siihen nähden sujui hyvin. 



keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Helmikuun hiljaisuus ja Kirjavat Kissat -lukuhaasteen koonti

Blogi viettää helmikuun pientä hiljaiseloa, muutama postaus on tuloillaan jossain vaiheessa, mutta julkaisutahti lienee harvempi. Bertta-kissamme päivät päättyivät maanantaina 6.2. ja siksi ei tällä hetkellä ole kiinnostusta juuri mihinkään kirjoittamiseen eikä lukeminenkaan oikein luista, joten helmikuussa tuskin kovin montaa kirjaa tulee edes luettua. 

Osallistuimme elokuussa alkaneeseen Katvealue-blogin Kirjavat Kissat -lukuuhaasteeseen jossa on tarkoituksena lukea kirjoja joissa on kissa tärkeässä roolissa. Tärkeimpänä osuutena haasteessa oli jollain tapaa tehdä lahjoitus eläinsuojelulle lukemiensa kirjojen määrän mukaan.

Saimme luetuksi kohtalaisen määrän kissa-aiheisia kirjoja, ja jopa postattuakin niistä. Alla on listattuna kaikki kirjat joissa kissoja seikkailee suuressa roolissa ja jotka luimme ja postasimme aikavälillä 8.8.2016-8.2.2017:

Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan
James Bowen: Bobin joulu
Riikka Hedman: Sämpy
James Bowen: Katukatti Bob & Bobin maailma
William S. Burroughs: Kissa sisälläni
Sven Nordqvist: Viirun ja Pesosen joulupuuhat
Gösta Knutsson: Pekka Töpöhäntä -kirjoja

Pari kirjaa jäi blogin puolella esittelemättä, mutta kymmenen euron lahjoitus lähti joulun alla phesyn lahjoitustilille.

perjantai 3. helmikuuta 2017

TAMMIKUUN KIRJAOSTOKSET

Vuoden alusta meillä alkoi kirjaostolakko, joka sinällään on pitänyt ihan hyvin - mitä nyt yhtä pientä poikkeusta lukuunottamatta. Kävimme kirppiksellä ja tarkoitus oli vain kierrellä ja katsoa kaikkea muuta, harvoin edes löydetään kirppikseltä kirjoja, vaikka varta vasten niitä etsittäisiin. Kuitenkin kirppiksen hyllyissä oli niin paljon kiinnostavia kirjoja, että oli pakko taipua. Sovittiin että ostolakko jatkuu, mutta ne muutamat kerrat vuodessa kun kirppiksellä käydään, voidaan ostaa kirjoja, sillä olisihan se harmittavaa jättää pitkään haluttu hyväkuntoinen kirja pöytään, kun hintana on 50 senttiä. Uusia kirjoja ei kuitenkaan osteta, eli lakko jatkuu hieman eri pelisäännöillä. Onneksi me ei kuitenkaan käydä kirppiksillä kovin usein, joten houkutuksiakaan ei ole pahemmin.

Törmäsin facebookissa Osta kirja -haasteeseen, jonka kyllä joudumme jättämään väliin. Voin kyllä puhua kirjoista ja lukea niitä ääneen, mutta ostaa en.

Näitä ostospostauksia ei nyt tänä vuonna tule kovin montaa (ei ole millään tavalla mahdollista), joten nauttikaa harvinaisesta herkusta.
kirjaostokset
Sinivihreässä pinossa Siilin eleganssi on ollut hankintalistalla jo jonkin aikaa. Olen aiemminkin bongannut sen kirppiksellä, mutta oli huonossa kunnossa.
Beatnikit tarttui mukaan pöydästä josta napattiin useampi teos mukaan.
Murakamin kirja ehkä sen takia, ettei olla luettu Murakamia ja tää on niin lyhyt.
Nalle Puh nyt ihan vaan sen takia että eka osa on hyllyssä ja olihan tämä nyt pakko saada.
Pussikaljaromaania koitin äänikirjana, muttei oikein napannut. Ehkä fyysisenä kirjana paremmin?
Joanne Harris lähinnä sen takia, että olen lukenut hänen kirjansa Pieni suklaapuoti joitakin vuosia sitten ja pidin siitä.
Leijat Helsingin yllä taas oli oikein mukava löytö, sillä on ollut lukulistalla jo aikansa.































Oranssissa pinossa kaksi alinta ei kiinnostanut Tommia yhtään, mutta sen verran oli jo kantamuksia että tulihan nekin otettua. Neljä ylintä Sammakon kirjaa kaikki samasta pöydästä ja John Fante ainakin erityisen mieluinen löytö, sillä Tommi onkin jo pitkään kaivannut jotain John Fanten kirjaa luettavaksi.

Mulla on sellainen tunne, että pitäisi alkaa panostaa näihin blogin kuviin enemmän. Oon oikeestaan tosi huono kuvaamaan mitään, osaan kyllä ottaa ihan hyviä kuvia jos niikseen sattuu. En kuitenkaan silleen oma-aloitteisesti ala kuvaamaan oikeastaan mitään. En ikinä muista aamupäivisin räpsiä kuvia, kun olisi luonnonvaloa. Sitten tuskastelen huonon valaistuksen kanssa, kun en saa hyviä kuvia. Tämä on pääasiassa talven ongelma, mutta ehkä tämäkin helpottaisi kunhan saisin aikaiseksi katsoa uusia valaisimia. Valon tulisi kuulemma tulla monesta eri suunnasta ja korkeudelta. Meillä kun on siinä varmaan parantamisen varaa. Olohuoneen katossa on kruunu, joka on säädettävällä valaistuksella aina täysillä, vaikka lamppuja on kolme. Jossain vaiheessa kyllä jalkalamppu siirtyy makkarista olkkariin. Toisaalta pidän siitä sielläkin, enkä kyllä raaskisi ostaa toista jalkalamppua. Seinävalaisimetkin voisi ottaa käyttöön. Nyt ajautui vähän väärille urille tämä postaus, mutta se vielä että meiän eteinen on tosi, siis tosi pimeä. Mitähän sinne keksisi?

torstai 2. helmikuuta 2017

Tiian tammikuu

Tammikuu eteni lukemisien kohdalta sutjakkaasti ja näin vuoden alussa on mukava aloittaa traditio kuukausittaisesta koosteesta. Luin tammikuussa 18 kirjaa (4220 sivua). Kaksi kirjaa luin 31.1.-1.2. yöllä puolen yön jälkeen loppuun, joten niitä en laske mukaan. 😃 Suurin osa luetuista kirjoista nappasi goodreadsiin neljä tähteä, joten luetut olivat heti vuoden alkuun tasokkaita.

Tammikuun parhaiksi lukukokemuksiksi osoittautuivat:
Pekka Hiltusen Onni, Helmi Kekkosen Vieraat, Minna Rytisalon Lempi, Anja Kaurasen Syysprinssi, Caitlin Moranin Näin minusta tuli tyttö, Viimeiset villitykset, Emma Puikkosen Eurooppalaiset unet, Jouni Rannan ja Marko Erolan Vilpitön mieli.


En olisi etukäteen uskonut nimeäväni kuukauden parhaiksi lukukokemuksiksi kahdeksaa kirjaa, mutta se vain kuvaa sitä kuinka hyviä kirjoja olen tänä vuonna ehtinyt jo lukemaan.

Tein joulukuussa päätöksen blogata kaikki lukemani kirjat, mutta en halua blogata kirjoista joista Tommi on jo ehtinyt kirjoittamaan. Mainitsen siis tässä, että luin Emma Puikkosen Eurooppalaiset unet ja pidin siitä todella, ansaitsi Finlandia-ehdokuutensa. Lisäksi Tommin jo bloggaamista kirjoista luin myös Lauren Beukesin Zoo Cityn, johon Tommi rakastui. Itse en pitänyt kirjasta aivan yhtä paljon, mutta se yllätti älykkyydellään ja loppua kohti kuitenkin pidin. Alkuun en ihan päässyt kirjan matkaan, mutta viimeiset 150 sivua luin kerralla.

Muutamat kirjat on vielä tammikuun luettavista bloggaamatta, mm.
Jouni Ranta, Marko Erola: Vilpitön mieli
Johanna Sinisalo: Enkelten verta
Anja Kauranen: Ihon aika

Toinen päätös oli lukea näin Suomen juhlavuonna mahdollisimman paljon kotimaista kirjallisuutta ja tammikuussa se toteutui. Luetuista 18:sta kirjasta peräti 12 kirjaa oli kotimaisia! Hämmentävää, mutta mukavaa oli myös naisten suuri osuus luetuista. En ikinä juurikaan kirjoja valitessani mieti kirjailijan sukupuolta, vaan kirjat yleensä valikoituvat aihepiirinsä ja sisältönsä takia ja valinnat yleensä kallistuvat suht-miesvoittoiseen puoleen. Tammikuussa 12 kirjaa oli naisten kirjoittamia, yksi salanimellä kirjoitettu (sukupuoli ei tiedossa) ja miesten kirjoittamia 5.



Muuta kivaa faktaa:
Yksi elämäkerta, yksi lastenkirja, yksi satukirja, kolme nuortenkirjaa, yksi novellikokoelma, pari muisteloa, loput kaunoa.

Helmet-lukuhaasteeseen taisin kuitata yhtä monta kohtaa, kuin luin kirjojakin eli 18. 

Tällä hetkellä olisi useampi kirja bloggaamatta, haasteet tekemättä, kommentit vastaamatta, muutamat muut blogijutut hoitamatta, mutta pyrin tässä helmikuun alkupäivinä taas pyöräyttämään blogin käyntiin. Tällä hetkellä jotenkin ylivirittynyt fiilis, en pysty lukemaankaan - joten ehkä voisin purkaa energiaa näihin blogijuttuihin, ehkä olen liian hermostunut siihenkin. Tunnen tällä hetkellä oloni kauhean stressaantuneeksi, vaikkei ole edes mitään syytä. Joku vois sanoa, et istu alas ja pysähdy, mutta enhän mä muuta teekään.

tiistai 31. tammikuuta 2017

Kirjabloggaajien klassikkohaaste vol 4: Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan/Grimmin satuaarteita

Kirjabloggaajien klassikkohaaste on tullut neljännen kerran päätökseensä. Kyseessä on puolen vuoden välein järjestettävästä haasteesta, johon kukin mukaan ilmoittautunut bloggaaja lukee klassikon ja kirjoittaa siitä ja kaikki julkaisevat postauksensa samana päivänä. Tällä kertaa päivä on tämä: 31.1.2017. Tällä kertaa klassikkohaastetta emännöi Yöpöydän kirjat -blogin Niina T. Seuraavan 31.7.2017 järjestettävän haasteen isännöi Tekstiluola -blogin Tuomas. Alunperin Tiia ilmoittautui mukaan Richard Adamsin kirjalla Ruohometsän kansa, mutta kuten totuttua, suunnitelmat usein muuttuvat joten... Alla kummankin meistä ns. oma postauksemme valitsemistamme kirjoista.

Ensin ääneen pääsee Tommi:

Puntaroin useiden eri vaihtoehtojen välillä, mutta lopulta päädyin lukemaan kirjabloggareiden klassikkohaasteeseen tämän venäläisen kirjallisuuden klassikon. Itse asiassa luin kirjan jo syksyllä, mutta en saanut silloin aikaiseksi kirjoittaa bloggausta valmiiksi, joten tartuin näppäimistöön vasta tammikuussa.

WSOY 2007
480s.
Kirpparilöytö
 
Juoni on melko hyvin pääteltävissä jo teoksen nimestä: Saatana saapuu Moskovaan. Siitä alkaakin mitä erikoisin tapahtumien sarja, kun Saatana kätyreineen pistää tuulemaan ympäri Moskovaa. Kirjan ensimmäisessä osassa tapahtumia pääseekin seuraamaan erittäin monesta eri vinkkelistä, sillä jokaisessa 18 kappaleessa on eri päähenkilö toisen osan keskittyessä vain pariin henkilöön. Meininkiä näistä kahdeksastatoista kappaleesta ei puutu, kun päitä irtoilee, mielisairaala täyttyy uusista potilaista ja poliisi saa mitä kummallisimpia rikosilmoituksia.

Huolimatta järkyttävästä määrästä eri henkilöitä samankaltaisine venäläisine nimineen, kirjassa pysyi kokoajan hyvin kärryillä eikä henkilöt päässeet sekoittumaan. Ensimmäinen osa olikin kirjassa enemmän mieleeni, sillä tapahtumien etenemistä eri näkökulmista kuvattuna oli erittäin mielenkiintoista seurata. Toisessa osassa keskitytään enemmän ihmissuhdekiemuroihin, eikä se alkuun vakuuttanut niin paljoa kuin ensimmäinen, mutta vauhtiin päästyään jälkimmäinenkin puolisko kirjasta muuttui todella viihdyttäväksi. Hieman jännitin millainen loppuratkaisu tällaiselle kirjalle on keksitty, mutta se oli onneksi varsin onnistunut.

Vaikka kirjan juoni kuulosti mielenkiintoiselta, pelkäsin aika pahasti että kirja tulee silti tylsistyttämään minut. Onneksi päätin kuitenkin tarttua teokseen, sillä Bulgakovin kerrontatyyli ja huumori purivat allekirjoittaneeseen täydellisesti. 

Itse asiassa kirja nousi yhdeksi kaikkien aikojen suosikeistani. Omissa papereissani teoksen suuruutta korostaa vielä se, että Bulgakov oli loppuvaiheessa niin huonossa kunnossa, että joutui jättämään kirjoittamisen kesken neljä viikkoa ennen kuolemaansa, ja näin ollen hänen vaimonsa viimeisteli Bulgakovin ohjeiden mukaan viimeiset keskeneräiset kohdat. Saatana saapuu Moskovaan ei todellakaan nauti turhaan klassikkostatuksesta, sillä näin lähes 80 vuotta kirjan kirjoittamisen jälkeenkin, on teksti erittäin osuvaa.

Bulgakovin mestariteoksesta inspiroituneena aloitinkin vähän aikaa sitten toisen venäläisen kirjallisuuden klassikon, Dostojevskin Idiootin, jonka parissa olen myös hyvin viihtynyt. Kiitos klassikkohaaste!


Nyt postausta omalta osaltaan jatkaa Tiia: 

Kuten jo alussa lukeekin, alkuun tarkoitus oli lukea Ruohometsän kansa, mutta jostain syystä kirja ei oikein kutsunut hyllystä. Pähkäilin alkuun pääni puhki vaihtoehtoja. Omasta hyllystä löytyisi useita klassikoita, mutta jätin lukemisen todella viime tinkaan ja mietin että jätänkö koko klassikkohaasteen väliin. Eräs kirja kuitenkin kutsui hyllystä, tämä.
Meni hetki, ennenkuin tajusin että tätähän voi soveltaa klassikkohaasteeseen. Tämä kirja, johon on koostettu Grimmin parhaita ja suosituimpia satuja, tuskin itsessään on klassikko - mutta sen sisältö todella on. Vai miltä kuulostaa Tuhkimo, Peukaloinen, Lumikki, Punahilkka, Hannu ja Kerttu? Ne ovat luultavasti kaikki vähintään nimeltä suurimmalle osalle tuttuja. Monille ne ovat varmasti tutuimpia Disneyn elokuvasovituksista, niinkuin itsellenikin moni näistä.

Tartuin kirjaan ennakkoluulottomasti, sillä se houkutti. Ostimme sen alennuksesta viime vuonna, eikä hintaa jäänyt montaa euroa. Tilasimme sen netistä, joten en tiennyt sen olevan kokonaan kuvitettu. Meillä on myös toinen Grimmin veljesten Jacobin ja Wilhemin kirja, jossa toki jokaisessa sadussa taisi olla yksi kuva, mutta en osannut odottaa että tässä on kirjan jokainen sivu kuvitettu. Mietin hetken, viitsinkö mennä tässä haasteessa siitä mistä aita on matalin, ja lukea siihen kuvakirjan. Sitten päätin, no miksi ei. Luen kuvitettuja kirjoja, mutta en yleensä kuitenkaan kuvakirjoja (poikkeuksia lähinnä Tove Janssonin Kuinkas sitten kävikään?).

Tässä kohtaa kuvakirja tuli kuitenkin tarpeeseen, sillä ihastuin siihen silminnähden. Prinsessatarinat Lumikki, Tuhkimo, prinsessa Ruusunen ovat itselleni entuudestaan tuttuja pelkästään niistä Disneyn elokuvista. Ne oli oikein mukava lukea ja nähdä tarinana. Nimenomaan nähdä, sillä katsokaa:
Svend Otto S.:n Kuvat ovat todella isoja ja kauniita. Niitä on tosiaan joka sivulla ja niiden avulla tarinan voi todella nähdä.

Monet tarinat ovat tosiaan tuttuja lapsuudesta,  Taikapöytä, kulta-aasi ja ryhmysauva on mukana yhdessä lapsuudesta tutussa satukokoelmassa, jonka nappasin vanhempien kaapista omaan hyllyyn. Saapasjalkakissan voisin vahvasti väittää lukeneeni samalla kuvituksella ala-asteen äidinkielen tunnilla. Kaikki tarinat olivat siis jollain tapaa valmiiksi tuttuja ja yllätyin miten hyvin muistin ne, kun intouduin lukemaan kirjaa. Esimerkiksi Susi ja seitsemän pientä kiliä on tuttu lapsuudesta, mutta enpä olisi arvannut että muistan sen niin hyvin. Sama Saapasjalkakissan ja Peukaloisen kohdalla. Muistan yleensä juonikuviot todella huonosti, varsinkin jos lukemisesta on aikaa. Näiden kanssa syttyi heti lamppu, mutta jotain pientä jännitystä onneksi oli ilmassa, etten ihan sanasta sanaan kuitenkaan muistanut. Ehkä nämä on tullut lapsena sitten koluttua todella hyvin tai sitten tarinat ovat painaneet ikimuistettavan jäljen aivolohkoihini.

Grimmin sadut yllättävät siinä, että miten ehdottomia ne ovat pahuuden kanssa. Paha saa aina palkkansa (ts. kuolee), eikä toisia tilaisuuksia ole. Ei mahdollisuuksia muuttua. Nykyisissä saduissa varmaan lähestulkoon poikkeuksetta paha saa pienen opetuksen ja mahdollisuuden muuttua ja sitten kaikki ovat sulassa sovussa keskenään. Ihan niin rajuja nämä Grimmin sadut eivät kuitenkaan ole, kuin alkuperäiset, joita en ole itse ikinä lukenut, olen vain kuullut niistä. Yllättävän rajuilta tuntuvat nämäkin. Jos joku pohtii näitä lapsille lukiessaan pitäisikö tekstiä sensuroida (olen kuullut että tätä tapahtuu), niin valinta on tietenkin oma. Olen itse kuunnellut näitä samoja tarinoita lapsena kasetilta äänikirjoina, enkä ole traumatisoitunut vaan muistan ne kuuntelukokemukset positiivisena. Pidin saduista lapsena todella paljon. Pidän vieläkin.

Muihin lukuhaasteisiin: 
Helmet-lukuhaasteen kohtaan 22. Kuvitettu kirja, 
Ajattomia satuja ja tarinoita -lukuhaasteeseen
Uudelleen luettua -lukuhaasteeseen