Elliot Tiber, Tom Monte: Taking Woodstock - rakkauden vallankumous

LIKE 2009
185s.
Oma ostos

Tämän kirjan kohdalla kirjoittaminen tuntuu vaikealta, en oikeastaan tiedä miksi. Ehkä siksi, että kirja alkuun vetäisi tosi hyvin sisäänsä, mutta loppua kohden etäännytti liikaa.

Taking Woodstock - Rakkauden vallankumous on omaelämäkerrallinen tarina Elliot Tiberistä (1935-2016), miehestä joka otti osaa Stonewallin mellakkaan ja mahdollisti Woodstock-festivaalin synnyn. Kirja kuvaa ensimmäiset 70 sivua Elliot Tiberin lapsuutta ja nuoruutta, aikana jolloin homoseksuaalisuus oli jotain todella kiellettyä. Elliot kuitenkin tajusi jo nuorena olevansa homo ja manipuloivan äitinsä ja etäisen isänsä takia ajautuu hakemaan lohtua paikallisesta elokuvateatterista, jossa tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus harrastaa seksiä. Seksiä tuntemattomien kanssa, hyvin nuorena ja paljon.

Jo pienestä pitäen Elliotin äiti on todella inhottava poikaansa kohtaan, haukkuu lihavaksi ja tyhmäksi, marttyrisoi ja manipuloi Jack-isän ruoskimaan poikansa verille. Sen jälkeen äiti kiillottaa sädekehänsä, antaen hetken äidinrakkautta, kuin isä olisi se pääpahis. Elliotin äiti saa myös viestejä kuolleelta isältään, esimerkiksi lähettää Elliot ješivaan, juutalaiseen kouluun, jotta pojasta voisi tulla rabbi. Niinpä 4-vuotias Elliot lähtee poikakouluun opiskelemaan kahdeksan tuntia päivässä. Rikkaiden lapset tulevat kouluun Cadillaceilla, Elliot Fordin avopakettiautolla, eikä siis pääse kovin suureen suosioon koulussa, eikä naapurustossakaan. Muut opiskelevat normaalikouluissa.

Elliotin äiti kertoo moneen otteeseen vaeltaneensa kuuden metrin lumihangessa Venäjällä sotilaat kannoillaan, se on syy kaikkeen. Jos ei rahaa riitä, syy on vaelluksen. Rahaa ei kaiketi oikeasti riitä sen takia, että äiti sulloo suurimman osan rahoista omiin rintaliiveihinsä.

Elliotin seksielämä alkaa teatterissa vain 11-vuotiaana. Pian hän oppii nauttimaan kivusta, sillä monet kumppanit eivät todellakaan ole mitään siloposkisia äidin kultamussukoita. Elliotilla on useita vakiokumppaineita joiden kanssa hän harrastaa rajua seksiä.

Kun Elliot viimein pääsisi eroon äidistään, lähtisi opiskelemaan omilla rahoillaan, äiti "lainaa" ne tyttärensä häihin. Rahoja ei voinut maksaa takaisin, koska toinen sisko tarvitsi uusia mekkoja.

Kirjan alkupuolella on paljon namedroppailua, keiden kaikkien taiteilijoiden kanssa Tiber on ollut tekemisissä tai harrastanut huumehuuruista seksiä. Broadway- näyttelijöitä ja Hollywood-tähtiä vilisee kirjassa, niin etten muista. Vaikka ei nämä nimet niin tuttuja mulle olekaan.

Aikuisiällä Elliot työskentelee New Yorkissa, sisustussuunnittelijana, pyörii homoklubeilla, jotka tuohon aikaan olivat hyvin kiellettyjä. Homojen suosimilla klubeilla järjestettiin useita ratsioita, jotka johtivat 28. kesäkuuta 1969 Stonewallin mellakkaan, jossa Elliot oli paikalla. Sitä myöden homojen ihmisoikeudet alkoivat muuttua.

Vaikka Elliotilla on ura sisutussuunnittelijana ja opettajana, hänellä on myös toinen elämä, vanhempien motelli White Lakessa. Elliotin äiti on ahneuksissaan ostanut useita motellirakennuksia, vailla suurempia suunnitelmia ja kun turistivirrat lakkaavat, on hän miehineen pulassa. Onneksi tunnollinen Elliot-poika syytää aikaa ja rahaa vanhempiensa motelliin, jossa on valetuulettimet ja puhelimet joiden johdot ei ole kytketty. Elliot yrittää kovasti auttaa vanhempiaan ja vihdoin siihen tarjoutuu tilaisuus, Woodstock-festivaali. Monen mutkan kautta Elliot lupautuu auttamaan Mike Langia Woodstockin järjestämisessä. Paikalliset ovat suuresti vastaan ja seuraavat sata sivua käsittelevät lähinnä sitä, millaisen vihan kohteena Elliot perheineen on, auttaessaan festivaalin järjestämisessä. Alunperin paikalle piti tulla noin 50 000 ihmistä, vaikka loppujen lopuksi, ihmisiä oli pienessä kylässä ehkä kymmenkertainen määrä. Kukin paikallinen vuorollaan kovistelee Elliottia tai festarin järjestäjiä, mutta raha puhuu ja sitähän järjestäjillä riitti.

Woodstock pidettiin vastustuksesta huolimatta, mutta itse festivaalista ei kirjassa paljon kerrota. Elliotilla riitti kiirettä vanhempiensa motellissa, joka oli ensiapupaikkana. Sinne tuli huumehuuruisia hippejä, jotka onneksi auttoivat toinen toisiaan. Päättihän motellilla syntyä myös muuan Woodstock-vauva. Elliot ei itse siis paikan päällä ollut, joten sellaista festarifiilistä ei oikein muodostunut.

Kesä 1969 kuitenkin muutti Elliotin(ja monen muun homon) elämän, hänestä tuli avoimesti homo, löysi lopulta kumppanin ja tuntui eläneen onnellista elämää.

Taking Woodstockia lukiessa puistattaa, mutta kuitenkin kiehtoo. Ensi metreillä se imaisee sisäänsä, vaikka lukiessa karmaisee. Manipuloiva marttyyri-äiti nostaa karvat pystyyn ja Elliotin lapsuus- ja nuoruusvuosien kuluessa teatterissa, kuvotus vain kasvaa. Elliot ei ikinä saanut rakkautta kotonaan, mutta ei hän saanut sitä myöskään teatterista. Ei hän tuntunut edes tietävän, miltä se tuntuu. Ei kai, kun kotona ei ikinä kukaan ole välittänyt.

Kirjan jatkuessa yli sadan sivun, innostus kuitenkin hiipuu. Kuvailu festarien järjestämisestä ei kiehdo niin paljon. Kuin kirjassa olisi kaksi osaa. Ensin kuvataan Elliotin elämää homona ja sitten hänen elämäänsä festarin pr-henkilönä. Tunnelma väkisinkin lässähtää, mikä on harmi. Ihan passeli lukukokemus, mutta alun jälkeen kuitenkin pettymys. Tietysti tiesin kirjan kertovan festarin järkkäämisestä ja siihen liittyvistä ongelmista, niin kuitenkin olisin toivonut Taking Woodstockin pitävän tietyn linjan, jatkumon koko kirjan ajan.

Kirjan parhainta antia tuntuvat olevan sivuhenkilöt, jotka ikävä kyllä jäävät kirjassa hyvin pieneen rooliin. Rempseä lesbo ystävineen, El-Monaco-motellin turvamies, joka todella alapäästä on mies, mutta ulkoisesti laittautuu naiseksi, herättää kummastusta. Jopa Elliotin isä alkaa kirjan edetessä kiinnostamaan enemmän, alkuun hänen jäädessä sivuun. Hän vaikuttaa jopa myötätuntoiselta poikaansa kohtaan, he lähentyvät ja olisin halunnut olla kärpäsenä katossa kuuntelemassa Jack-isän ja rempseän lesbon syvällisiä keskusteluja. Nyt jäin paitsioon siitä, mistä he puhuivat.

Kirja avaa hyvin homojen kohtaamaa kohtelua 50- ja 60-luvuilla ja jää harmittamaan, ettei kirja ollut vain jompaakumpaa - kuvausta festarin järjestämisestä tai omaelämäkerrallista kerrontaa. Kun loppuosakirjasta painottui festariin, olisin toivonut myös enemmän juttua itse tapahtumasta, jota tästä kirjasta ei pahemmin löytynyt.