Rosa Liksom: Unohdettu Vartti

Luin syyskuussa Rosa Liksomin ensimmäisen novellikokoelman Yhden yön pysäkki, jota ruodinkin syyskuun kooste -postauksessa. Silloin ajattelin Yhden yön pysäkin heikoimpia olleen Lapin elämää kuvanneet novellit, mutta toisaalta jälkeen päin tajusin, ettei kirja olisi voinut jatkuakaan Stadilaisten nuorten sekoilulla. Näin jälkikäteen ajateltuna Lappinovellit toivat kirjaan rauhallisuutta ja tunnelmaa. Sama linja tuntuu jatkuvan Liksomin seuraavassa novellikokoelmassa Unohdettu vartti.

Siinä missä Yhden yön pysäkin alkupuolella isossa roolissa olivat marginaali-ihmiset narkkareista alkaen, loppupuoli koostui pohjoisen yksinäisistä poikamiehistä. Nyt alan oivaltamaan – pohjoisen asukkien kieli taipuu siihen tyyliin, että se tuntuu olevan Rosa Liksomin ominta alaa. Tunnustaudun ihmiseksi, joka ei niin pidä murteiden kuulemisesta tai lukemisesta. Ehkä tällainen kokeileva lukeminen on sopinut mulle, nämä ei tunnu enää niin tönköiltä, eikä puuduttavilta. Suuri kiitos kuuluu tänä vuonna lukemalleni Heli Slungan ja Jaana Seppäsen kirjalle Lapin Lolita ja nyt lisää siedätyshoitoa olen saanut Liksomilta jo kahdesta kirjasta.

Unohdettu vartti kuvaa melankolisesti lähinnä sulkeutuneiden miesten ajatuksia. Novellien rikkautena nousee esiin Rosa Liksomin kieli, josta yllä puhuinkin. Liksom osaa pukea novelliensa hahmojen tunnot sanoiksi hienolla murteenkäytöllään, kuvata kiehtovalla tavalla näitä ihmiskohtaloita. Tällä lukukerralla tykästyin Liksomiin vain enemmän, vaikka kyllä hän onnistui edelliselläkin novellikokoelmallaan pitämään kiinnostuksen yllä. Liksomin lukeminen ei tule jäämään tähän. Uskon tykästyväni kerta kerralta vain enemmän hänen kerrontaansa.

WSOY 1986 (Weilin + Göös)
146s.
luettu e-kirjana

Pirunpenkka toi huoran etelästä helluntaiksi. Puotti tyttären takapenkiltä kartanolla ja jatko itte matkaa pohjosseen. Tytär oli hulluna päissään ja me kannoma sen nukkuhmaan pirtin sohvalle. Oli se mahottoman näkönen. Pruunit jalat ja naama kuoppia täynnä. Laihakiko olis vuen nälkää nähny. Se herräili siitä aamuyöstä eikä käsittäny milhään että son täälä. Luuli meitä viinapiruiksi ja hätisteli pois. Ammula soli sen verran selviny, että käsitti olinpaikkansa.
Me otima heti aamusta pullot esile ja tarjosimma sille. Jo tyttärelle maistu ko sai kunnon koskenkorvaa. Me ryypiskelthiin ja laskethiin että päästään sitä yölä nussihmaan. Kaikki oli hyvälä hollila ja soli valmis, mutta sitte Ari keksi että jos sillä on se adis, ko se on niitä suurenmaailman huoria. Me veethiin heti housut takasi jalkhaan, ruuathiin pullonkorkit kiinni ja kannethiin se vinttikamahriin nukkuhmaan.

Huomasin kyseisen pätkän näpyteltyäni, nettiä selatessa kyseisen lainauksen löytyvän myös Rosa Liksomin omilta sivuilta tekstinäytteenä kirjasta. En tietenkään voinut monista novelleista mitään muuta valita, hah.

Vaikka Rosa Liksomin novellit lienevät monien mielestä lyhytproosaa, osallistun kuitenkin tällä novellikokoelmalla novellihaasteeseen. 146 sivuun mahtuu omien laskujeni mukaan 38 novellia, joten lyhyitähän nämä kyllä ovat. Seassa oli pari hieman pidempääkin.

Novellihaasteeseen luetut: 39

Tiia