Into 2011
295s.
Laura Gustafssonin esikoisromaanin nimi
on lievästi ilmaisten provosoiva ja niin on kirjan sisältökin.
Ilmestymisvuotenaan Finlandia-ehdokkaana olleessa kirjassa riittää
vauhtia ja kirosanoja. Erikoinen nimi lisää ennakkokäsityksiä
kirjasta, tyrmäten ne kuitenkin vääriksi. Kirja pureutuu tähän
päivään, väkivaltaan – pääasiassa naisia kohtaan. Kirjasta
näkyy selkeästi myös eläinten oikeuksien ajaminen.
Henkilöhahmoina kirjassa pyörii
mielenkiintoisia henkilöitä rakkauden jumalattaresta Afroditesta
lähtien. Muita jumalhahmoja kirjassa on Ares, Adonis, Odysseus...
Mukana on myös tavallisia kuolevaisia, suomalaiset prostituoidut
Milla ja Kalla. Rönsyilevän henkilökaartin lisäksi myös
tapahtumapaikkoja on useampia, Helsinki, Kreikka, Kuolema ja
Patriarkaatti.
Afroditen mies Ares surmaa jumalattaren
uuden rakastajan Adoniksen, jonka Afrodite päättää pelastaa. Hän
aikoo hakea Adoniksen takaisin Haadesta, mutta päätyy kuitenkin
synkeään Helsinkiin ja törmää Millaan sekä Kallaan. Molemmat
ovat hiljattain ryhtyneet myymään itseään. Afrodite puolustaa
seksityöläisten asemaa yhteiskunnassa ja ystävystyy naisiin.
Juonenkäänteitä kirjassa riittää niiden mennessä ristiin
rastiin ja haarautuen miljooniin suuntiin.
Kirjan dialogi on toimivaa ja pidän
muutenkin kielenkäytöstä, sen ollessa hyvin rönsyilevää. Se
pukee kirjan kiinnostavaan muotoon. Huorasatu on groteski,
rikkonainen, todella kovaa yliampuva feministinen tarina, joka vetää
puoleensa provosoimalla ja parodisoimalla. Omaperäinen Huorasatu on
kuitenkin pienen tiivistyksen kaipuussa ja vahvasti feministinen
tarina viihdytti aikansa, muttei jäänyt läheiseksi. Ehkä kirjan aiheita on ruodittu makuuni jo liikaa, naisten ulkonäköpaineista lähtien, Gustafsson onneksi tekee sen kuitenkin omalla erikoisella tyylillään.
Ihailen Gustafssonin taidokasta kerrontaa, mutta kirja on makuuni liian feminististä paasausta. Kovin kivasti ei kyllä kohdella miehiäkään, raiskaajalta revitään silmät päästä. En vain koe, että kirja olisi tarjonnut mulle mitään uutta näkökulmaa tällä paasauksellaan, vaikka se varmaankin on ollut yksi kirjan tarkoituksista. Nyt se vain kuulosti turhautuneen feministin kärkkäiltä mielipiteiltä, miehet on sikoja jne. Yksi kirjan teema on, että Gustafsson kokee feminismin ongelmaksi naiset, joka eivät tue toisia naisia, aihe tuntuu olevan läheinen Gustafssonille, tämän haastattelun perusteella. Kirjassa näille naisille on varattu Helvetistä oma paikka, jossa pääsevät kuuntelemaan seksivitsejä, keittämään kahvia ja haistelemaan pieruja.
Naisena alkaa nykypäivänä olemaan jo
huono asia muiden silmissä jos ei myönnä olevansa feministi ja aja kaikkien naisten asemaa. Lauran mielipide feminismin ongelmista taitaa kolahtaa itseeni. En näe pitäväni kenenkään puolia sukupuolen perusteella,
vaan tekojen. Siinä tapauksessa olen siis mielelläni feminismin ongelma.
Jos en syvällisemmin mieti kirjaa, se
on räävitön, vauhdikas ja suhteellisen positiivinen lukukokemus.
Tiia
Hyvin tehty arvio! (: Ei kuulosta kyllä yhtään mun kirjalta, tykkään että kirja tarjoaa just sitä uutta näkökulmaa tai sitten on edes viihdyttävä.
VastaaPoistaTietty jollekin muulle tämä voi tarjota paljon enemmän, kuin mulle. Tämä olisi saattanut vuonna 2011 kolahtaa enemmän, kun noita aiheita ei ehkä sillon ihan näin paljoa oltu käsitelty? Tai sitten ei olisi kolahtanut sillon ollenkaan, kun olin kuitenkin aika paljon nuorempi...Olisinko osannut ajatella näitä teemoja luettuani, en tiedä.
PoistaSain juuri luettua Gustafssonin Korpisoturin, ja se vakuutti minut tulevaisuuskuvillaan. Arviosi sai minut harkitsemaan uudelleen, josko sittenkin yrittäisin lukea Huorasadukin (olen vähän kartellut sitä, koska räävittömyys ei ole minusta paras keino oman asian ajamiseen). Lähinnä minua kiinnostaa, miten feministinen ote teoksessa näkyy ja kuinka kärjistäminen lopulta onnistuu (siinähän on aina tuo vaara siitä, että lytätään vuorostaan toinen osapuoli, kun on ensin itse saatu lokaa niskaan).
VastaaPoistaMinusta kenenkään ei tarvitse tunnustautua feministiksi. Toisaalta koen myös niin, että nimenomaan tekojen perusteella pitääkin pitää toisten puolta, ei sukupuolen - ja sitä feminismi nykyään tavoitteleekin. Sääli, jos kirjasta saa sen käsityksen, että naisten pitää pitää vain naisten puolia ja että miehet lykätään yhteen roistojen ryhmään.
No, en tiedä sainko nyt ihan sitä käsitystä, että miehet lytättäisiin maan rakoon, mutta ehkä tuo oli kuitenkin vähän liikaa mulle. Saattaa olla, että Korpisoturinkin luen, ainakin se on ollut kovin kehuttu. Suosittelen kyllä lukemaan Huorasadun jos yhtään kiinnostaa. :) Mä ehkä olen vähän kyllästynyt tähän aiheeseen, kun tuntuu että tätä olisi tosi paljon käsitelty viime vuosina...
PoistaHuorasatua en ole lukenut, mutta Korpisoturi ja päähenkilö Ahma oli sekä ajankohtainen että hauskakin, mutta myös monia kysymyksiä herättävä. Olen pioneerifeministin kasvattama, mutta omakohtaisesti näen asian niin, että se mikä on korvien välissä eikä jalkojen välissä eli ihminen + - kuten Sirri yllä totesi - teot ratkaisevat:)
VastaaPoistaKyllä Huorasadun lukeneena Korpisoturi on vahvassa harkinnassa, eiköhän sekin tule luettua. :) Sen verran on sitä kehuttukin! Tuo onkin hyvä ajattelutapa.
PoistaItse en ole lukenut (uskaltanut!) kirjailijalta muuta kuin Korpisoturin, joka on nyt kuumaa kamaa :D Ehkä nämä aiemmatkin, jossain vaiheessa...
VastaaPoistaMä alotin tästä, mutta eiköhän tuo Korpisoturikin jossain vaiheessa tule luettua. :)
Poista