J.R.R. Tolkien: Kullervon tarina

WSOY 2016

Arvostelukappale

163s.

Kullervon tarina on Hobittien ja Keski-Maan luojan oma versio Kalevalan Kullervon tarinasta. Tämä tarina oli alkua Tolkienin myöhemmälle tuotannolle. Tolkienin mukaan hänen pyrkimyksensä kirjoittaa omia taruja sai alkunsa, kun hän luki Kullervon traagisen tarinan Kalevalasta. Kullervon tarinan lisäksi kirja sisältää Fliegerin kirjoittaman johdannon, nimiluettelon, luonnoksen juonesta ja Tolkienin esseitä Kalevalasta. Kirjan on toimittanut Verlyn Flieger, Marylandin yliopiston emeritaprofessori, joka on erikoistunut Tolkienin tuotantoon ja myyttitutkimukseen. Tolkien taas on nimenä varmasti kaikille tuttu, Hobitin, Taru Sormusten herrasta ja Silmarillionin luojana.

Kullervo Kalervonpoikaa on kuvattu Tolkienin synkimmäksi ja traagisimmaksi hahmoksi, eikä suotta. Kullervon kohtalo on murheellinen. Tolkienin vapaasti Kalevalaan pohjautuva tarina itsessään kiinnostaa, mutta Tolkien vaihtaa hahmojen nimiä tarinan aikana niin tiuhaan, ettei niissä pysy perässä. Tarina on myös jäänyt pahasti keskeneräiseksi ja herääkin ajatus, että Tolkien olisi kyllä viimeistellyt Kullervon tarinan, jos olisi halunnut sen päätyvän julkaistuksi. Olemme kuulleet J.R.R. Tolkienin olleen perfektionisti, joten se laittoi miettimään asiaa. Kirjaa lukiessa myös tiettyjä juttuja toisteltiin liikaa ja tarinan pituuteen nähden itse tarina jää hyvin pieneksi osaksi kirjaa.

Taustaltaan suomalaislukijoita puoleensa vetävää kirjaa suosittelisimme kuitenkin vain kovimmille Tolkien faneille. Muille se voi jäädä hieman turhaksi lukukokemukseksi, tarinan ollessa keskeneräinen. Kirjan mielenkiintoisin osa oli meille itse tarina, kun taas Tolkienin kahden esseen ollessa hyvin samankaltaiset, niiden lukeminen ei ollut kovin antoisaa. Emme olleet tarpeeksi Tolkien-faneja, kuin tämä kirja olisi vaatinut.

Kirjan kansitaide on hieno, kannessa on osa Tolkienin maalauksesta Pohjan maa, jonka hän on maalannut 1914 eli samoihin aikoihin jolloin hän on työstänyt Kullervon tarinaa.

Tiia & Tommi

Jack Black: Kulkurin tarina

Mä en itke usein, mutta sulkiessani Kulkurin tarinan onnistuin tihrustamaan silmiini ainakin pientä kosteutta. Ei, eikä se johtunut siitä, että kirjan loppu olisi ollut jotenkin erityisen koskettava, ei. Se johtui yksinomaan siitä, että Kulkurin tarina päättyi, jouduin lyömään kirjan kannet kiinni ja tunsin siinä jotenkin tosi haikeeta ja tyhjää oloa. Vaikka tietty oli kirjan loppu hieno osoitus tapansa parantaneesta rikollisesta, en vain olisi raaskinut lopettaa lukemista. Usein on iloinen, kun kirjan voi sulkea. Joskus siitä syystä, että kirja on sattunut olemaan puuduttava, mutta on kuitenkin selättänyt sen, tai sitten yksinkertaisesti se tunne kun saa hyvän kirjan päätökseen. Se tuo hyvän fiiliksen ja kokee onnistuneensa jossain ja ehkä saaneensa kirjasta irti jotain omaan elämään. En tiedä, jotenkin... En olisi vaan vielä tahtonut laskea kirjaa alas ja myöntää sen loppuneen. Se harmitti, vaikka kirja oli juuri passeli pituudessaan, enkä olisi edes tahtonut sen olevan pidempi.

Seuraavana yönä en juurikaan saanut unta, olinhan jo yöllä kirjan kannet sulkiessani jotenkin kiihtyneessä tilassa. Se saattoi osittain johtua niskajumistakin, mutta... En tiedä edes miten tätä kirjaa kuvaisin, niin että joku saisi tästä jotain irti. Vaikka olinkin surullinen kirjan sulkiessani, se toi paljon hyvää tunnetta sitä lukiessani ja koska en osaa tulkita sen aiheuttamaa tunneryöppyä sen paremmin, voinen nyt nimittää sitä yhdeksi lempikirjoistani.

Oli jotenkin aivan mahtavaa päästä lukemaan tuon ajan varkaan kertomus, kertomus alamaailmasta, vankiloista, vankiloiden karmeista olosuhteista. Siis sillä tavalla mahtavaa, että varmasti harva hänen asemassaan oleva päätyy kirjoittamaan kirjaa. Monet kuopattiin kirjan tapahtumien aikana. Vahvaa elämänmakuista kerrontaa, Jack Black selkeästi tuntee aiheen mistä kirjoittaa. Onhan tuo maailma ollut hänen elämäänsä pitkän ajan.

Jack Black. Ei se näyttelijä, vaan 1800- ja 1900-luvun kulkuri ja varas. Jack ei kirjassaan suuresti analysoi sitä, mikä hänet rikoksen tielle veti. Se mikä taas on selkeää, on se mikä hänet sillä tiellä niin pitkään piti. Rangaistuslaitokset, se mitä niiden sisällä tapahtuu. Jack Black on osaltaan onneksi suojellut lukijaa ja jättänyt pahimmat ja karuimmat kuvaukset vankilaelämästä semmoisiksi, että ne sentään pystyi lukemaan. Jos hän olisi enemmän kuvaillut tuntojaan saadessaan 15 ruoskan iskua, olisi tämä voinut olla vaikeampaa. Vaikka Jack Black on varas, täysin erilaisessa elämäntilanteessa, erilaisessa maailmassa, on häneen kuitenkin helppo samaistua. Tuo rangaistus, minkä kyseisen ajan vangit ovat joutuneet käymään läpi ei todellakaan kannusta parantamaan tapojaan, vaan lietsoo kaunaa, vihaa ja kostonhimoa yhteiskuntaa kohtaan. Jack Black usein kirjassaan kertoo tiedostaneensa mahdollisuuden parantaa tapansa, mutta siihen ei edes löydy haluja. Vaikka vankilasta päästessään jäisi pian taas kiinni, sitä jatkaa samaan malliin.

Blackin kuvaus rikoksista on tarkkaa ja tuntuu kuin olisi itse paikalla näkemässä kaiken. Se on hyvin onnistunutta, huomasin kirjaa lukiessani todella jännittäväni ”mitähän tällä kertaa tapahtuu”. Black ei kirjansa aikana koskaan tahtonut ryöstöjensä yhteydessä käyttää väkivaltaa, vaan yksikertaisesti hiippailla paikalle ja viedä sen mikä on mukaansa järkevää ottaa. Hän kuvailee sen olleen yleistä varkaiden piireissä, mutta toki poikkeuksiakin on. Black aloittaa kirjassaan oppipoikana ja pikkuhiljaa oppii ja oppii lisää, ollen lopulta hommassaan ammattilainen.

Alamaailmaa kuvatessa kirjassa on tietysti muitakin rikollisia, Jackin kumppaneina ja vankilatovereina. Rikollisten väliset suhteet kuvataan suhteellisen lojaaleiksi, vaikka vasikoitakin seasta löytyy.

Kirjaa lukiessa täytyy todeta Jack Blackin olleen todella vahva henkilö. Ylipäätänsä kun vankilat ja huumeet täyttävät elämän, se voisi olla monen lorun loppu. Black kuitenkin kestää kirjansa aikana niin ruoskinnat, eristykset kuin monen päivän pakkopaidassa olemisenkin. Raaka julmuus ja väkivalta on koulinut Blackistä selviytyjän. Kirjan lopussa Jack kertoo tehneensä parannuksen, jolloin voi rehellisesti olla huojentunut miehen puolesta. Lopussa Blackin puolustuspuhe herättää miettimään. Tänä päivänä se varmasti kuulostaisi vangin turhalta selittelyltä, joka ikäänkuin oikeuttaisi hänet tekoihinsa, mutta kun sen lukee kontekstissaan, se herättää ja tietää sen olevan totta.

Blackin kirja on vaikuttanut suuresti beat-sukupolveen ja varsinkin William S. Burroughsiin, joka on nimennyt Kulkurin tarinan lempikirjakseen ja kirjoittanut myöhempään englanninkieliseen painokseen esipuheen.

Se mitä Jack Blackille lopuksi tapahtui, on jäänyt hieman mysteeriksi. Kirjoittaessaan kirjan 1927 hän on ollut kaidalla tiellä 13 vuotta. Hänen oletetaan kuolleen 1932 hukuttautumalla. En tiedä veikö rikollinen tie uudestaan mennessään, vaiko kalvoiko kaikki ne eletyn elämän muistot ja tunteet hänen mieltään, vai jotakin muuta. Sen tiedän, hienon kirjan hän jätti jälkeensä.

Basam Books 2007
Divarilöytö
320s.

Tiia

Riikka Hedman: Sämpy - Kissan vuosi

Voih, tässä kirjassa lepää niin silmä kuin mielikin.

Sämpy on kolmevuotias maatiaiskissa, jonka elämää kirjassa seurataan hienoin kuvin. Vaikka Sämpy on maatiaiskissa, todella paljon on kyllä norjalaisen metsäkissan näköä, joka jo takakannessa mainitaankin. Sämpy perheineen ja kissakavereineen asuu Oulun seudulla, joka näkyy kirjassa murteena. Lyhyet kuvatekstit toimivat hauskoina tilannekatsauksina, Sämpyn näkökulmasta tietenkin. Kirjassa edetään Sämpyn vuotta keväästä kesään, syksyyn ja viimein kylmään talveen. Keväällä herää mielenkiinto tutkimusmatkoille, Sämpy kieriskelee hietikolla ja talviturkki ohenee ohenemistaan. Kesän tullessa on turkki ohentunut sopivasti ja Sämpy tekee pitkiä retkiä sekä jakaa hienoja kissakokemuksiaan kaverinsa Elmerin kanssa. Syksyllä tuodaan karvojen mukana neulasia kotiin ja talvella vastaavasti paksuuntuneeseen turkkiin tarttuneita lumipalloja.

Kuvassa Sämpy ylittää valaanluut leikiten ♥

Sämpy-kissa on valloittanut sydämiä netissä. Hyväntuuliset kuvat ja ilmeikkään Sämpyn mietteet ovatkin keränneet jo 20 000 tykkäystä Facebookissa. Tähän kirjaan on koottu Riikka Hedmanin upeita kuvia painettuna hyvälaatuiselle paperille. Kirjassa esiintyy useeaan otteeseen myös yllä mainittu Elmeri, jonka kanssa pidetään pesutuokioita ja painitaan niin kesällä, kuin talvellakin. Kirjassa nähdään myös perheen kolmas kissa, Nelli, josta Sämpy ei niinkään pidä. Tähän asetelmaan pystyn samaistumaan, meilläkin kolme kissaa, kaksi poikaa ja yksi neitokainen. Pojat leikkivät ja painivat keskenään runsaasti, sekä jokapäiväisesti söpöilevät yhdessä - Bertta-tyttö taas jää täysin ilman poikien huomiota.

Sämpy on kaunis valokuvakirja, jossa on hyvänlaatuiset kuvat, joista suorastaan aistii vuodenajat hyvin vahvasti. Kirja takaa hyvän mielen ja kuvia ja tekstejä palaa jälkikäteenkin tutkailemaan, niin sympaattisia ne ovat. Vastedes jatketaan Sämpyn seuraamista Facebookissa, niin saadaan jatkossakin osamme näistä ihanista kuvista ja Sämpyn hauskoista ajatuksista. Murre sopii kirjaan mainiosti. Riikka Hedman on toteuttanut hienon työn.

♥♥♥♥

Mahtava lahja kissaihmisille, vaikkapa pukinkonttiin! Niihä ne mainoksissaki tuppaa sannoo.

Vaikka hieman päälle 160-sivuinen kirja onkin nopealla selauksella selattu läpi, se kestää kyllä useammankin lukukerran. Itse olen kuviin jo palannut muutamaankin otteeseen. Sämpy-faneille ehdoton suositus.

Kustantamo S&S 2016
Arvostelukappale

Tiia

Marko Lempinen: Läpi helvetin - Marko Jantusen tarina

Marko "Jarna" Jantunen on entinen jääkiekkohyökkääjä. Jantunen aloitti uransa Lahden Kiekkoreippaassa ja pelasi ensimmäiset SM-liiga pelinsä nimensä vaihtaneessa Hockey-Reippaassa. Sen jälkeen Jantunen on pelannut mm. KalPassa, TPS:ssä, muutaman kauden Ruotsissa, sekä kolme NHL-ottelua Calgary Flamesissa, palaten sen jälkeen taas Ruotsiin pelaamaan.

Jantunen siirtyi Jokereihin kaudeksi 2003-2004. Kaudella 2005-2006 hänen sopimuksensa purettiin liiallisen alkoholinkäytön takia. Kaudeksi 2006-2007 hän palasi kotikaupunkiinsa Lahteen vaikuttamaan Pelicansin riveissä, jossa lopetti jääkiekkouransa kauden 2009-2010 jälkeen.

Jantusen rankat vaiheet peliuran jälkeen ovat varmasti tulleet selväksi jokaiselle viimeisten vikkojen aikana uutisia lukeneelle tai televisiota katselleele, sillä sen verran tapetilla on tämän kirjan julkaisu ollut.

Eikä syyttä.

♥♥♥♥♥

Kirja on yksi parhaista lukemistani urheilijoiden elämänkerroista. Lempinen ja Jantunen ovat saaneet kasattua erittäin mielenkiintoisen teoksen, jossa on pääosassa Marko Jantunen henkilönä, ei niinkään jääkiekkoilijana. Kaukalon ulkopuolista elämää kaikkine ongelmineen kuvataan hyvin tarkasti. Kaukalossa tapahtuneet asiat ja turhat tilastoknopit on jätetty taka-alalle, joka on erittäin virkistävää urheilijasta kertovan kirjan kohdalla.

Aluksi tuntui erikoiselta lukea Jantusesta kolmannessa persoonassa, kun hänen elämänkerrastaan on kyse, mutta kun tyyliin tottui, vei kirja totaalisesti mennessään.
Tuntuu hurjalta ajatella kuinka monia vuosia Jantunen on päihdeongelmaisena pystynyt kiekkoilemaan vuosikausia huipputasolla ollen joukkueidensa parhaita pelaajia. Omatoimijaksot kesällä Espanjassa kuluivat treenamisen sijaan kalja kädessä ja kokaiiniviivat sieraimissa. Kauden aikana peleissä oltiin loppuvaiheessa useammin krapulassa kuin täysissä voimissa. Siitä huolimatta mies vielä viimeisellä kaudellaankin 39-vuotiaana pystyi takomaan lähes 40 pistettä.

Uran jälkeinen elämä onkin vielä astetta raskempaa luettavaa, kun amfetamiini vei mennessään ja Jantunen menetti elämästään lähes kaiken. Voisikin sanoa, että kirja on kaksiosainen, jossa toinen puoli kertoo päihdeongelmaisesta huippukiekkoilijasta ja toinen puoli täysin tavallisesta pirinarkkarista. Lopuksi nähdään vielä selviytymistarinakin, eli draamaa siis riittää.

Suosittelen lämpimästi lukemaan kirjan, vaikka et olisikaan jääkiekosta kiinnostunut, sillä tämä ei todellakaan ole tyypillinen fanikirja entisestä tähtipelaajasta.

Tällä hetkellä Jantunen opiskelee liikuntaneuvojaksi, käy fysiikkavalmentajakurssia, valmentaa akatemiajoukkuetta, tekee Pelicansille pelaajatarkkailijan hommia sekä kaiken ohella myös päihdetyötä.

Otava 2016,
arvostelukappale kustantajalta
325s.

Tommi

J.K.Rowling & Jim Kay: Harry Potter ja salaisuuksien kammio

Kuvitettu versio

Tammi 2016

Arvostelukappale kustantajalta

259s

Jim Kayn kuvitus Salaisuuksien kammiosta on hullaannuttava. Heti kun sain kirjan käsiini, oli pakko ihastella kirjaa yhdessä Tommin kanssa. Haukoimme lähestulkoon henkeä kirjan sisällön nähdessämme. Onneksi ei kuitenkaan ehtinyt tulemaan tappelua siitä, kumpi kirjan lukee ensimmäisenä.

Harry Potter viettää kesälomaansa ankeissa meiningeissä Dursleyn perheen luona. Kaveritkaan eivät ole lähettäneet postia, joten Harrylla on yksinäistä ja hän kaipaa Tylypahkaan. Kotitonttu Dobby varoittaa Harry Potteria menemästä kouluun, koska jotain kamalaa tulee tapahtumaan lukuvuoden aikana. Harry ei välitä Dobbyn varoitteluista ja pian lentävät Weasleyn veljekset yhdessä autolla häntä hakemaan. Koulussa alkaa kuin alkaakin tapahtumaan hirveyksiä. Harry kuulee ääniä, joita muut eivät kuule. Joku alkaa hyökkäilemään koulun jästisyntyisten oppilaiden kimppuun. Koulun uusi opettaja Gilderoy Lockhart saa osakseen suurta ihailua, mutta leveän hymyn takana ei pääkopassa ehkä olekaan ihan niin paljon tietoa, kuin mitä hän yrittää väittää. Harry, Ron ja Hermione koittavat yhdessä saada kiinni sen pahuuden, joka tekee tuhoa Tylypahkassa.

Vaikka tapahtumat kirjassa eivät ole iloisia, on siihen saatu mukaan hauskuutta Lockhartin muodossa. Mies kysyy kokeissaan omaa lempiväriään ja muuta yhtä hulvatonta. Salaisuuksien kammio on jännittävämpi, kuin ensimmäinen osa Viisasten kivi. Jännittävää menoa on luvassa sitten seuraavissa kirjoissa lisää...

♥♥♥♥♥  

Puhelimen kamera ei täysin anna oikeutta kuville.

Tätä lukiessa alkoi ihan harmittamaan, ettei ole lukenut Viisasten kiveä tällä mahtavalla kuvituksella. Osa kuvista on kauniita, esimerkiksi kirjan kansi. Osa kuvista taas tietysti synkeämpiä, mutta kaikki kuvat miellyttävät silmää. En tiedä voiko Kate Greenway-mitalilla(Britannian arvostetuin kuvituspalkinto) palkittua Jim Kayta ylistää tarpeeksi, ehkä ei. 

On vaikea löytää sanoja kuvaamaan tätä kirjaa, rakastuin. Lukekaa itse, katsokaa kuvat niin tarkkaan kun voitte. Se on parasta mitä voin tästä kirjasta sanoa. Kuvia katsoessa suorastaan sukeltaa kirjan maailmaan ja kuvat tukevat hienosti J.K. Rowlingin ihanaa tarinaa. J.K. Rowlingin kerronta toimii mainiosti ja loppukohtauksissa oli oikeasti jännitys päällä. 

Jos jotain huonoa haluaa kirjasta hakea, niin kaksipalstaiset sivut vähän ärsyttivät. Ei nyt mitenkään kovasti, mutta vaikeutti hieman lukukokemusta.

Tiia

Seitsemännen taiteen tarinat-koostepostaus

Oksan hyllyltä -blogissa alkoi jo viime vuoden puolella lukuhaaste, jossa on tarkoituksena lukea elokuviin liittyviä kirjoja, tai katsotaan elokuvia, jotka perustuvat kirjaan tai toisinpäin. Haasteaika päättyy 5. lokakuuta ja vaikka nyt aika viime tingassa päätettiin ottaa tähän osaa, niin koitettiin nyt tähän mahdollisimman hyvin koostaa.

Kun on työpöytäkin siistitty, niin on mukava postauksia kirjoittaa.
Haasteessa on erilaisia kategorioita luetuille kirjoille, mutta meillä taitaa olla kirjoja vain näihin kohtiin:

Kirjat, joista on tehty elokuva 

Tähän meillä sopii useampikin kirja, tässä ensin ne joista on postaus jo.

Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli, joka oli Tiialle tuttu jo lapsuudesta ja ei tuottanut pettymystä nytkään. Tästä ollaan joskus koitettu katsoa elokuvaakin yhdessä, mutta dubbaukset olivat niin karmeat ja tönköt, että katselukokemus piti lopettaa lyhyeen. 

Hunter S. Thompson: Rommipäiväkirja, johon Tiia ihastui kovasti ja aikookin lukea lisää Hunter S. Thompsonia, onneksi sitä löytyy jo hyllyssä odottamassa. Itseasiassa tätäkin ollaan elokuvana koitettu katsoa, mutta tylsyyden takia jäi kesken sekin. Taidetaan olla hieman huonoja katsomaan leffoja.

A.A.Milne: Nalle Puh, josta löytyy maininta Lastenkirja-postauksesta. Samaisesta postauksesta löytyy myös Michael Bondin Karhuherra Paddington, josta on parin vuoden sisään tehty myös elokuva. Postauksessa myös sivutaan paria Gösta Knutssonin Pekka Töpöhäntä-kirjaa.

Emily Giffin: Rakkaus lainassa. Ei onnistunut säväyttämään. Kirja harvoin jää kesken, mutta tämä ei kyllä Tiialle maistunut ja lukeminen tuntui tyhjänpäiväiseltä puurtamiselta. Huomattiin jokunen kuukausi sitten, että elokuva olisi tullut telkkarista, vaan jäi kyllä väliin. 

Lisää chick-lit kirjoja joista on tehty elokuva, on myös tullut luettua, mm. Helen Fieldingin Bridget Jones: Elämäni sinkkuna ja Bridget Jones: Elämä jatkuu. Nämä olivatkin jo tuttua kauraa ja mukavan kepeätä viihdettä luettavaksi silloin tällöin. 

Chick-lit linjalla mennään myös Sophie Kinsellan Himoshoppaajan salaiset unelmat- kirjan kohdalla, joka myöskin Bridgetien tapaan kevyttä viihdettä. Elokuva ollaan katsottu yhdessä, joskin se taisi suuresti poiketa kirjasta. Suuretkin juonikuviot olivat aika erilaiset.

Tommi luki J.R.R. Tolkienin Hobitin kesällä ja piti lukemastaan. Kirjojen pohjalta tehdyn trilogian avaus tuli lauantai-iltana televisiosta ja katsoimme sen. Sunnuntaina olisi tullut toinen osa, mutta päätimme jatkaa trilogian katsomista toisella kertaa, vaikka ihan viihdyttävä kolme tuntinen telkkarin ääressä kuluikin. 

Tiia luki Charles Bukowskin Pystyssä kaiken aikaa, mutta se ei lukeutunut suosikkeihin Bukowskin kirjoista. Kirjasta on tehty Factotum-elokuva.

Muita kirjoja tähän sopivia kirjoja ollaan luettu mm. J.K.Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi, Augusten Burroughs: Juoksee saksien kanssa, Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär, Christiane F.: Huumeasema Zoo, Tove Jansson: Muumiperhe Rivieralla (josta ollaan katsottu elokuvakin).

Kirjassa elokuvakansi 

Anthony Burgess: Kellopeli appelsiini

Tommin lukemana Jack Kerouac: Matkalla 

Fiktiiviset kirjat, joissa kuvataan elokuviin liittyvää toimintaa

Charles Bukowski: Hollywood, joka kertoo tyypilliseen tapaan Bukowskin alter egon Henry Chinaskin elämästä, tällä kertaa kertoen Baarikärpänen-elokuvan käsikirjoitusprosessista ja elokuvan kuvauksista. 

Syyskuun kooste

Päätimme alkaa tekemään kuukausittain koostepostauksen jokaisesta kuusta, ainakin jos on jotain kirjoja, joista ei ole tehty erillistä postausta. Syyskuussa Tiia luki 14 kirjaa ja Tommi 5. Kirjoista 7 oli uutuuksia ja 8 vanhempia teoksia. Suomalaisia 5 ja käännöskirjallisuutta 10. Luimme 3 kirjaa yhdessä. Naiskirjailijoilta 7 ja mieskirjailijoilta 9.

Postauksesta tulikin hieman pidempi, kuin alunperin ajateltiin, joten sieltä voi jokainen poimia sitten mitä itse haluaakaan lukea.

Syyskuu oli kirjakuukautena oikein hyvä, kirjoja tuli luettua ihan kiitettävä määrä, vaikka muutakin puuhaa on tässä kuussa ollut.

Tiian kirjat:

Stephen King: Tervetuloa Joylandiin 288s. Tammi 2015. E-kirja.
Kesällä 1973 Devin Jones, 21-vuotias nuori mies pääsee kesätöihin Joylandiin ja lähtee kesälomaksi North-Carolinaan. Taakse jää ex-tyttöystävä Wendy Keegan ja sydän jää surkuttelemaan petollisen Wendyn perään.
Kirja ei ole kauhua, vaan pikemminkin nuoren miehen kasvutarina. Pieniä jännityselementtejä kirjassa on ja ratkeaahan siinä rikoskin. Ihan mukava ja nopea lukupaketti. Kun tartuin kirjaan odotin kauhua, mutta pian päädyinkin googlettelemaan ja selvisikin, ettei kirja sitä olekaan. Ei se silti ollut pettymys, vaan Tervetuloa Joylandiin on ihan pätevä kasvutarina ja mukana on kyllä pieni annos yliluonnollisuutta.
Kirjan tarina ei varsinaisesti ole mitään uutta, mutta se on kuitenkin viehättävä ja itselläni kutkutti ihan vatsanpohjassa, kun seurasin Devinin ja Annie Rossin välien lähentymistä. Rauhallinen tarina veti mukaansa ja aionkin palata lukemaan Kingin tuotantoa enemmän, olen lukenut vain tämän ja muutaman Kingin varhaistuotannon kirjan joitakin vuosia sitten.

Veikko Huovinen: Rasvamaksa 142s. WSOY 1973. E-kirja.
Hetken olen jo halunnut lukea jonkun Veikko Huovisen kirjan ja päädyin tähän, koska kyseessä on novellikokoelma ja pidän novelleista (useimmiten). Lisätään tähän vielä satiiri, niin ei tarvinnut kauaa miettiä, tartunko tähän vai en.
Kirjassa selkeästi piikitellään aikansa poliittista tilannetta, mutta joissakin novelleissa ei ole poliittista näkökantaa ja aiheina on mm. ihmissyönti, kulkutaudit. Lukukokemus oli kepeä, nopea ja positiivinen. Huovisenkin kohdalla totean, että hänen tuotantoonsa aion perehtyä paremmin.

Sara Shepard: Uskomaton (Valehtelevat viettelijät #4) 350s. Gummerus 2013. Oma hylly.
Valehtelevat viettelijät-sarjan neljäs osa. Kyseessä on nuortenkirjasarja, joka on poikinut myös Pretty Little Liars-televisiosarjan. Sarjassa on pääosissa neljä teini-ikäistä noin 16-vuotiasta tyttöä, joiden yhteinen paras ystävä Alison on kadonnut. Tytöt alkavat saamaan outoja viestejä lähettäjältä, joka käyttää nimimerkkinään vain kirjainta A. Ohjelmassa ja kirjoissa on pitkälti sama idea, mutta juoni on jokseenkin erilainen. Ensimmäinen kirja Kaivattu ei vielä ihan onnistunut vakuuttamaan, pitkälti sen takia, että siirryin sarjan katsomisesta kirjojen pariin ja ensimmäisessä kirjassa on vielä pitkälti samat tapahtumat kuin tv-sarjassakin. Toinen osa, Virheetön ja kolmas osa Täydellinen taas nostivat kiinnostukseni tätä kirjasarjaa kohtaan. Olen viihtynyt sen parissa nyt neljän kirjan ajan ja lisääkin tulee luettua, koska hyllyyn on jo keritty haalia lisää.

Rosa Liksom: Yhden yön pysäkki 141s. WSOY 2012 (1. painos 1985) E-kirja
Innostuin kovasti luettuani Täysien sivujen nautinto - blogista Maiskun mielipiteen Rosa Liksomin vuonna 1985 julkaistusta esikoisteoksesta, joka on paketti novelleja. Kiitos vielä Maiskulle bloggauksesta, joka johti siihen tämän kirjan hankintaan. Yhden yön pysäkki on voittanut J.H. Erkon palkinnon vuonna 1985, näinollen vuoden paras esikoisteos.
Novellit ovat rajuja ja roiseja. Alkuun tapahtumapaikkana on Helsinki, Stadi. Millon sekoillaan, milloin joku lykkii sua kun oot ite jo ihan taju kankaalla. Novelleissa pyörähdetään Moskovassakin ja viimeiset novellit sijoittuvat Lappiin.
Pidin ensimmäisistä novelleista todella paljon ja olin jo aivan innoissani, mutta kirjaa lukiessa eteenpäin tunne latistui. Kun siirryttiin kertomuksiin Lapista, tuntui kuin olisi lukenut eri kirjaa. Tunnelma oli täysin erilainen ja tietysti murre myös. Olisin toivonut kirjan jatkuvan samanlaisena, mutta olisihan se varmaan ollutkin aika suppea sisällöltään jos kaikki novellit olisi ollut Stadilaisten nuorten sekoiluja milloin liimaa hönkien, milloin viinaa pää täyteen vetäen. Olen iloinen, että kirja tuli luettua, vaikka loppupään novellit eivät miellyttäneetkään.
Ilahdutti miten kieli toimi nykypäivänäkin parikymppiselle tosi hyvin. Stadin slangi virkisti. Eläinrakkaille varoitus tästä kirjasta.

Yhteiset kirjat:

Tove Jansson: Muumit - Parhaat sarjakuvat väreissä 120s. WSOY 2016 (kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta)

Sarjakuvakirja pitää sisällään kolme Tove Janssonin piirtämää sarjakuvaa, jotka on nyt julkaistu väreissä. Kukin sarjakuvista on aiemmin julkaistu Muumipeikko -albumeissa.

Kolmen sarjakuvan aikana on luvassa satiirista ja vauhdikasta seikkailua. Kertomuksessa Yksinäinen saari muumit tutustuvat esi-isiinsä ja merirosvoihin. Muumit myös päätyvät valvomaan Vaarallisen talven ja tapaavat voitontahtoisen urheiluintoilijan herra Virkkusen. Talonrakennuksessa taas nimensä mukaisesti rakennetaan talo. Muumipeikolla menee vähän joka asia hutiin, mutta hän saa lopulta talon kuitenkin pystyyn kovin mielenkiintoisen näköisenä.

Sarjakuvat olivat viihdyttäviä sisältäen erittäin onnistunutta satiiria. Erityisesti kaksi ensimmäistä tarinaa hauskuuttivat vitseillään. Sarjakuvien huumori oli sellaista, että se sopi erittäin hyvin myös aikuiselle lukijalle. Itse asiassa tarinat toimivat varmaankin jopa paremmin aikuisille kuin lapsille.

Lisäksi Tommi aloitti Riku Korhosen Emme enää usko pahaan 392s. WSOY 2016 (kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta), joka ei kuitenkaan edistynyt, ainakaan vielä, sataa sivua pidemmälle. Korhosen kirjoitustyyli oli tökkivää, eikä tarinasta saanut kunnollista otetta missään vaiheessa. Jossain vaiheessa täytyy yrittää jatkaa kirja loppuun, mutta jos tyyli pysyy samanlaisena ympäripyöreänä jaaritteluna ja ajassa hypitään miten sattuu, tulee loppu olemaan tuskaista luettavaa.

Lokakuussa tulossa mm.

Kullervon tarina 

Tiia & Tommi