keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Salla Simukka: Punainen kuin veri

Salla Simukka: Punainen kuin veri
Tammi 2013
265s/ 6h 29min
kuunneltu äänikirjana

Punainen kuin veri avaa Salla Simukan nuortenkirja-trilogian. Tämä on todella erilaista Simukkaa kuin viime syksynä lukemani Sisarla. Punainen kuin veri on nuorten dekkari. Dekkarit ovat yksi kompastuskiviäni ja toisaalta haluaisin lukea niitä – kokeilla josko pitäisin. En ole vielä saanut valikoitua dekkaria aikuispuolelta, mutta äänikirjahurmoksessa tämä sattui silmään ja koska olin hiljattain lukenut tästä trilogiasta, aloin kuuntelemaan.

Punainen kuin veri on Lumikki-trilogian ensimmäinen osa, jonka päähenkilönä toimii Lumikki, jo omillaan asuva lukiolaistyttö. On Lumikki, on veriset rahat. Rahat joihin Lumikki ei liity millään tapaa. Pari koulukaveria sen sijaan liittyvät. Lumikki on jo pitkään vannottanut pysyvänsä erossa muiden asioista, etäällä. Kun hän pääsee jyvälle rahoista, hän ajautuu selvittelemään rikosvyyhtiä, eikä saa itseään siitä irti tutustuttuaan Elisaan, joka on tapahtumien keskiössä.

Tämä kirja pitää sisällään vauhdikkaita käänteitä, trillerimäisen juonen. Huumeita, ruumiita, rahaa, poliiseja. Koulukiusaamista.Yllättävän rankkoja juttuja. Siksi Punainen kuin veri imaisee mukaansa. Se myös pitää otteessaan hyvin tuon kuusituntisen ajan.

Se on kuitenkin nuortenkirja, mutta nuortenkirjaksi hyvä. Olen jo jonkin aikaa tuntenut olevani kasvanut yli ja ohi kaikenmoisista nuortenkirjoista ja kiinnitän liiaksi huomiota niiden keveyteen, kliseisiin ja yksinkertaisuuteen. Lumikki on tietysti ”vähän” erilainen kuin kaikki muut, koittaa olla kylmä ja etäinen, mutta samalla hän on kovin välittävä. En koe samaistumispintaa Lumikissa, salapoliisivainuineen mikä on harmi. On hän silti hyvä sankari ja juuri sellainen mitä tämä kirja kaipaa.

Piti otteessaan hyvin siihen nähden, etten tosiaan ole kohderyhmää. Kaipa se täytyy jatkaa tämän trilogian parissa kuunnellen Valkea kuin lumi ja Musta kuin eebenpuu. Kansainvälistä suosiota niittäneestä trilogiasta on tulossa Hollywood-elokuva. Varmasti katson.

Tämä sopisi Helmet-lukuhaasteen kohtiin 32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta, 24. Kirjassa selvitetään rikos, 28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan, mutta koska sain tämän päätökseen jo vuoden 2016 puolella, en käytä tätä Helmet-listauksessa.

12 kommenttia:

  1. Minä oon lukenut Lumikki-trilogian aikaa sitten ja tykkäsin kyllä kovasti. En oo hirveesti mitään nuorten dekkareita muuten edes lukenut, enkä tiedä onko semmoisia paljoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllähän tää sen verran koukutti että pitää loputkin kuunnella tai lukea :D Ja joo, ei niitä kauheasti taida olla.

      Poista
  2. Yritin lukea tätä joskus muutama vuosi sitten, mutta jostain syystä ei napannut yhtään. Tästä trilogiasta/kirjailijasta on kuitenkin puhuttu ja kirjoitettu niin paljon, että tekis mieli yrittää uudelleen, kenties vaikka tämän äänikirjan avulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, äänikirjana ainakin on tosi helppo. En tiedä miten hyvin sitten luettuna olisi uponnut. En itsekään yleensä innostu nuortenkirjoista, eikä tämä siinä mielessä ollut suuri poikkeus, sillä tulee kiinnitettyä huomioita juuri joihinkin kliseisiin juttuihin, mutta kuunneltuna tässä oli sopivasti toimintaa ja koska poen niin kovaa äänikirjanälkää, luulen että kaksi muutakin osaa menee aika pian kuunteluun.

      Poista
  3. Tykkäsin tästä aika paljonkin, mutta trilogian muut osat eivät sitten enää olleet yhtä hyviä. Minulle jäi jotenkin hajanainen vaikutelma Lumikki-sarjasta :(. Sisarla oli tosiaan jotain ihan muuta kuin Lumikki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höh. Vähän luin kuvausta ja ilmeisesti tapahtuvat erilaisissa ympyröissä, kuin ensimmäinen. Pitää katsoa mitä itse pidän.

      Poista
  4. Minä luin tämän myös tuossa kesällä. Olihan tämä ihan hyvä ja melko nopeasti luettu läpi, mutta ei kiinnostanut tarpeeksi, että lukisin vielä jatko-osat. Veikkaan että nuorempana olisin takuulla koukuttunut tähän ja päähenkilö olisi tuntunut läheisemmältä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, samat mietteet. En vain tuppaa löytämään erityisen kiinnostavia äänikirjoja, joten jatko-osat tuntuvat ihan hyviltä vaihtoehdoilta.

      Poista
  5. Uu, tää täytyy kyllä itelläkin lukea! Jostain syystä en vaan oo saanut hankittua näitä itselleni. Täytyy kyllä saada luettua ennen tota leffaa, huikea juttu kuinka paljon tämä kirja on menestynyt maailmalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansainvälistä menestystä on Lumikki-trilogia kerännyt kyllä hienosti ja ihan mielenkiinnolla odottelen leffaa.

      Poista
  6. Minäkään en täysillä ihastunut tähän, mutta luin kuitenkin jatko-osat. Suurin syy siihen oli se, että kuulin kakkososan sijoittuvan Prahaan, jossa olin silloin vastikään käynyt. Ja sitten kun oli lukenut kakkosen, piti toki lukea trilogia päätökseen, sen verran jäi lankoja auki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin itsekin, että tokassa tapahtumat sijoittuvat Prahaan. Kuulostaa ihan kiinnostavalta, vaikken Prahassa ole käynytkään. Usein tulee tykästyttyä ekaan osaan eniten, joten saa nähdä miten mulle käy.

      Poista

Kiitos kommentistasi, ne piristävät aina päivää!