Kirjabloggaajien klassikkohaaste vol 4: Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan/Grimmin satuaarteita

Kirjabloggaajien klassikkohaaste on tullut neljännen kerran päätökseensä. Kyseessä on puolen vuoden välein järjestettävästä haasteesta, johon kukin mukaan ilmoittautunut bloggaaja lukee klassikon ja kirjoittaa siitä ja kaikki julkaisevat postauksensa samana päivänä. Tällä kertaa päivä on tämä: 31.1.2017. Tällä kertaa klassikkohaastetta emännöi Yöpöydän kirjat -blogin Niina T. Seuraavan 31.7.2017 järjestettävän haasteen isännöi Tekstiluola -blogin Tuomas. Alunperin Tiia ilmoittautui mukaan Richard Adamsin kirjalla Ruohometsän kansa, mutta kuten totuttua, suunnitelmat usein muuttuvat joten... Alla kummankin meistä ns. oma postauksemme valitsemistamme kirjoista.

Ensin ääneen pääsee Tommi:

Puntaroin useiden eri vaihtoehtojen välillä, mutta lopulta päädyin lukemaan kirjabloggareiden klassikkohaasteeseen tämän venäläisen kirjallisuuden klassikon. Itse asiassa luin kirjan jo syksyllä, mutta en saanut silloin aikaiseksi kirjoittaa bloggausta valmiiksi, joten tartuin näppäimistöön vasta tammikuussa.

WSOY 2007

480s.

Kirpparilöytö
 

Juoni on melko hyvin pääteltävissä jo teoksen nimestä: Saatana saapuu Moskovaan. Siitä alkaakin mitä erikoisin tapahtumien sarja, kun Saatana kätyreineen pistää tuulemaan ympäri Moskovaa. Kirjan ensimmäisessä osassa tapahtumia pääseekin seuraamaan erittäin monesta eri vinkkelistä, sillä jokaisessa 18 kappaleessa on eri päähenkilö toisen osan keskittyessä vain pariin henkilöön. Meininkiä näistä kahdeksastatoista kappaleesta ei puutu, kun päitä irtoilee, mielisairaala täyttyy uusista potilaista ja poliisi saa mitä kummallisimpia rikosilmoituksia.

Huolimatta järkyttävästä määrästä eri henkilöitä samankaltaisine venäläisine nimineen, kirjassa pysyi kokoajan hyvin kärryillä eikä henkilöt päässeet sekoittumaan. Ensimmäinen osa olikin kirjassa enemmän mieleeni, sillä tapahtumien etenemistä eri näkökulmista kuvattuna oli erittäin mielenkiintoista seurata. Toisessa osassa keskitytään enemmän ihmissuhdekiemuroihin, eikä se alkuun vakuuttanut niin paljoa kuin ensimmäinen, mutta vauhtiin päästyään jälkimmäinenkin puolisko kirjasta muuttui todella viihdyttäväksi. Hieman jännitin millainen loppuratkaisu tällaiselle kirjalle on keksitty, mutta se oli onneksi varsin onnistunut.

Vaikka kirjan juoni kuulosti mielenkiintoiselta, pelkäsin aika pahasti että kirja tulee silti tylsistyttämään minut. Onneksi päätin kuitenkin tarttua teokseen, sillä Bulgakovin kerrontatyyli ja huumori purivat allekirjoittaneeseen täydellisesti. 

Itse asiassa kirja nousi yhdeksi kaikkien aikojen suosikeistani. Omissa papereissani teoksen suuruutta korostaa vielä se, että Bulgakov oli loppuvaiheessa niin huonossa kunnossa, että joutui jättämään kirjoittamisen kesken neljä viikkoa ennen kuolemaansa, ja näin ollen hänen vaimonsa viimeisteli Bulgakovin ohjeiden mukaan viimeiset keskeneräiset kohdat. Saatana saapuu Moskovaan ei todellakaan nauti turhaan klassikkostatuksesta, sillä näin lähes 80 vuotta kirjan kirjoittamisen jälkeenkin, on teksti erittäin osuvaa.

Bulgakovin mestariteoksesta inspiroituneena aloitinkin vähän aikaa sitten toisen venäläisen kirjallisuuden klassikon, Dostojevskin Idiootin, jonka parissa olen myös hyvin viihtynyt. Kiitos klassikkohaaste!

Nyt postausta omalta osaltaan jatkaa Tiia: 

Kuten jo alussa lukeekin, alkuun tarkoitus oli lukea Ruohometsän kansa, mutta jostain syystä kirja ei oikein kutsunut hyllystä. Pähkäilin alkuun pääni puhki vaihtoehtoja. Omasta hyllystä löytyisi useita klassikoita, mutta jätin lukemisen todella viime tinkaan ja mietin että jätänkö koko klassikkohaasteen väliin. Eräs kirja kuitenkin kutsui hyllystä, tämä.

Meni hetki, ennenkuin tajusin että tätähän voi soveltaa klassikkohaasteeseen. Tämä kirja, johon on koostettu Grimmin parhaita ja suosituimpia satuja, tuskin itsessään on klassikko - mutta sen sisältö todella on. Vai miltä kuulostaa Tuhkimo, Peukaloinen, Lumikki, Punahilkka, Hannu ja Kerttu? Ne ovat luultavasti kaikki vähintään nimeltä suurimmalle osalle tuttuja. Monille ne ovat varmasti tutuimpia Disneyn elokuvasovituksista, niinkuin itsellenikin moni näistä.

Tartuin kirjaan ennakkoluulottomasti, sillä se houkutti. Ostimme sen alennuksesta viime vuonna, eikä hintaa jäänyt montaa euroa. Tilasimme sen netistä, joten en tiennyt sen olevan kokonaan kuvitettu. Meillä on myös toinen Grimmin veljesten Jacobin ja Wilhemin kirja, jossa toki jokaisessa sadussa taisi olla yksi kuva, mutta en osannut odottaa että tässä on kirjan jokainen sivu kuvitettu. Mietin hetken, viitsinkö mennä tässä haasteessa siitä mistä aita on matalin, ja lukea siihen kuvakirjan. Sitten päätin, no miksi ei. Luen kuvitettuja kirjoja, mutta en yleensä kuitenkaan kuvakirjoja (poikkeuksia lähinnä Tove Janssonin Kuinkas sitten kävikään?).

Tässä kohtaa kuvakirja tuli kuitenkin tarpeeseen, sillä ihastuin siihen silminnähden. Prinsessatarinat Lumikki, Tuhkimo, prinsessa Ruusunen ovat itselleni entuudestaan tuttuja pelkästään niistä Disneyn elokuvista. Ne oli oikein mukava lukea ja nähdä tarinana. Nimenomaan nähdä, sillä katsokaa:

Svend Otto S.:n Kuvat ovat todella isoja ja kauniita. Niitä on tosiaan joka sivulla ja niiden avulla tarinan voi todella nähdä.

Monet tarinat ovat tosiaan tuttuja lapsuudesta,  Taikapöytä, kulta-aasi ja ryhmysauva on mukana yhdessä lapsuudesta tutussa satukokoelmassa, jonka nappasin vanhempien kaapista omaan hyllyyn. Saapasjalkakissan voisin vahvasti väittää lukeneeni samalla kuvituksella ala-asteen äidinkielen tunnilla. Kaikki tarinat olivat siis jollain tapaa valmiiksi tuttuja ja yllätyin miten hyvin muistin ne, kun intouduin lukemaan kirjaa. Esimerkiksi Susi ja seitsemän pientä kiliä on tuttu lapsuudesta, mutta enpä olisi arvannut että muistan sen niin hyvin. Sama Saapasjalkakissan ja Peukaloisen kohdalla. Muistan yleensä juonikuviot todella huonosti, varsinkin jos lukemisesta on aikaa. Näiden kanssa syttyi heti lamppu, mutta jotain pientä jännitystä onneksi oli ilmassa, etten ihan sanasta sanaan kuitenkaan muistanut. Ehkä nämä on tullut lapsena sitten koluttua todella hyvin tai sitten tarinat ovat painaneet ikimuistettavan jäljen aivolohkoihini.

Grimmin sadut yllättävät siinä, että miten ehdottomia ne ovat pahuuden kanssa. Paha saa aina palkkansa (ts. kuolee), eikä toisia tilaisuuksia ole. Ei mahdollisuuksia muuttua. Nykyisissä saduissa varmaan lähestulkoon poikkeuksetta paha saa pienen opetuksen ja mahdollisuuden muuttua ja sitten kaikki ovat sulassa sovussa keskenään. Ihan niin rajuja nämä Grimmin sadut eivät kuitenkaan ole, kuin alkuperäiset, joita en ole itse ikinä lukenut, olen vain kuullut niistä. Yllättävän rajuilta tuntuvat nämäkin. Jos joku pohtii näitä lapsille lukiessaan pitäisikö tekstiä sensuroida (olen kuullut että tätä tapahtuu), niin valinta on tietenkin oma. Olen itse kuunnellut näitä samoja tarinoita lapsena kasetilta äänikirjoina, enkä ole traumatisoitunut vaan muistan ne kuuntelukokemukset positiivisena. Pidin saduista lapsena todella paljon. Pidän vieläkin.

Muihin lukuhaasteisiin: 
Helmet-lukuhaasteen kohtaan 22. Kuvitettu kirja, 
Ajattomia satuja ja tarinoita -lukuhaasteeseen
Uudelleen luettua -lukuhaasteeseen