Helmi Kekkonen: Vieraat

Helmi Kekkosen Vieraat valikoitui kuunneltavaksi varsin sponttaanisti. Muut kirjat tökkivät ja kaipasin vain jotain, jotain mihin hukuttaa itseni. Ja hukutin.

Vieraat lähtee liikkelle elokuisesta illasta. Pariskunta on kutsunut muutamia läheisiä ystäviään, sukulaisia ja naapureita illalliselle. Senja ottaa vastaan vieraat, mutta ihmettelee samalla, missä mies Lauri on? Lauri lähti hakemaan kukkia, eikä ole tullut takaisin.

Siltala 2016

191s. / 4h 52min

lukijana Krista Putkonen-Örn

kuunneltu äänikirjana

Varsinaisia odotuksia kirjalle ei ollut, olin kuullut siitä joitakin kehuja, mutta en missään vaiheessa mieltänyt kirjaa omakseni, kunnes se lopulta valikoitui luettavakseni pliisusta takakansitekstistä huolimatta – tai juuri sen takia. Teemana vanhemmuus ei tuntunut kovin kiinnostavalta, mutta sitä onneksi käsitellään kirjassa hyvin laajasti, eikä vain tietyllä tapaa. On aikuisia lapsia, on lapsettomuutta ja vauva, on karmeita kohtaloita ja synkkiä lapsuusmuistoja. 

Miten Vieraat herättääkään ajattelemaan. Miten paljon tulkitsemme muita, heidän tekojaan, sanojaan tietämättä välttämättä sitä mikä siellä takana on. Läheisiä ihmisiäkin. Sisäinen kipu aukeaa tässä kirjassa, se levähtää silmille. Se tuntuu vavisuttavalta, mutta kuitenkin hyvältä. Miten paljon puhumattomuus vaikuttaa. Miten harvoin saamme valutettua toiselle palan sieluamme, omaa itseämme ja ajatuksiamme. Miten joku voi olla niin lähellä, mutta samalla niin kaukana. Tässä, mutta silti tuolla, poissa. Huh.

Episodiromaaniksi todella voimakas. Kerralla läpi, koko kirja. Raadollinen ja kaunis. Kaunis kirja josta pidin. Se jos joku on jotain. En todellakaan tiedä, mitä Vieraista sanoisin. Sitä ei mitenkään voinut laskea käsistään, ei jättää hetkeksi kesken. Yllätyin miten suuresti Vieraat vavisutteli. Alkuun hieman tökki, en ihan heti päässyt sisään, mutta kirjan alun ymmärsi paremmin, kun kirja eteni pidemmälle.

Henkilöt ovat tavallisia, osa vittumaisia, osa tylsiä, niinkuin me ollaan. Simple as that. Kaikki henkilöt tuntuivat osaltaan tärkeiltä kirjalle ja kirja hiotulle. Kunkin hahmon elämäntilanne välittyy kirjan sivuilta upeasti ja koskettavasti. Heillä on salaisuuksia, murheita, joihin lukija pääsee osallisena sukeltamaan. Kaikki eivät ole pitäneet siitä, että kunkin ihmisen tilanteessa vain "piipahdetaan" ja sitten kertoja jo vaihtuu. Itse pidin. 

Vaikka kirjalla on pituutta vain vajaa 200 sivua, siinä rakentuu upeasti jokaisen henkilön kokemukset. Jännite rakentui kirjan aikana hienosti ja se piti otteessaan, ei tiputtanut matkalle. Loppu toisaalta yllätti, toisaalta ei. Se oli kuitenkin hieno loppu. Aika arvattavissa, mutta silti. 

Jälleen yksi kirja joka varmasti toimi paremmin äänikirjana, kuin luettuna. Krista Putkonen-Örn hurmaa taas. Hän pukee sanat puheeksi, joka kattaa kaiken. 

Siltala 2016

191s. / 4h 52min

lukijana Krista Putkonen-Örn

kuunneltu äänikirjana

Helmet-lukuhaasteessa kirja sopii useampaan kohtaan. Muunmuassa 2. kirjablogissa kehuttu kirja, 6. kirjassa on monta kertojaa, 10. kirjan kansi on mielestäsi kaunis, mutta itse nostan sen kohtaan 14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella. Alla se ei-niin-houkutteleva takakansiteksti.

On kaunis loppukesän päivä, taivas on sininen ja kantaa heleänvärisiä kuumailmapalloja, mies on lähtenyt ostamaan ruusuja, nainen pukeutuu valkoiseen leninkiin. Kaikki on hyvin ja valmista vieraiden tulla, viini on kylmää, pöytä on katettu.

Mutta kun asiat alkavat muuttua, olivat ne mitä asioita tahansa, sen huomaa liian usein liian myöhään, vasta silloin kun paljon on jo tapahtunut tai kun mitään ei enää tapahdu, kun elämä on pysähtynyt paikoilleen, kohtaan jossa kukaan ei haluaisi olla. Tunnit kuluvat, ja tahoillaan illallisille osallistuvat vieraat valmistautuvat juhliin tietämättä, että juuri tämä päivä, juuri nämä illalliset ovat sellaiset, joiden jälkeen kaikki on toisin.