sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Kellopeli appelsiini pitää otteessaan

Anthony Burgessin Kellopeli appelsiini aiheutti paljon kohua ilmestyessään sekä kirjana, että elokuvana. Stanley Kubrick kielsikin elokuvansa esittämisen Iso-Britanniassa ja kielto poistui vasta Kubrickin kuoltua, 27 vuotta elokuvan julkaisun jälkeen.


LIKE 2007

Kirjan päähenkilö on Alex, jonka näkökulmasta kirjan tapahtumat käydään. Alex on nuori rikollinen, joka ihannoi väkivaltaa. Kirjassa Alex yhdessä jenginsä, drugiensa, kanssa tekee ryöstöjä, raiskauksia ja pahoinpitelyitä, kunnes ystävät pettävät Alexin ja tämä joutuu vankilaan.

Alexia ehdotetaan mukaan uuteen väkivaltarikollisten parannusohjelmaan, johon tämä suostuu. Ohjelma osoittautuu kuitenkin todella raa'aksi ja aiheuttaa Alexille pahoja vaikeuksia vapautumisensa jälkeen, sillä hän alkaa voida samantien pahoin ajatellessaan väkivaltaa tai kuullessaan rakastamaansa klassista musiikkia.

Burgess on kirjoittanut kirjan itse keksimällään nadsat-slangilla, joka on toisinaan melko vaikeasti ymmärrettävää. Moog Konttinen sai aikoinaan kirjan ansiokkaasta suomennoksesta Finlandia-palkinnon. Kirjan loppuun onkin kasattu kahden aukeaman verran sanastoa, että lukija pysyy kärryillä asioista.

★★★★★

Kirja oli rankoista aiheistaan huolimatta erittäin mielenkiintoinen ja piti otteessaan taukoamatta ilman pahempia suvantovaiheita. Huolimatta Alexin todella häijystä luonteesta, Burgess on kirjoittanut päähenkilöstä ihmismäisen, jota pystyy säälimään tämän kokiessa pahoja kauheuksia valtion rikollistenparannusohjelmassa ja tämän jälkeisessä elämässä vapaana vankilan jälkeen.

Tämä kirja sopii hyvin Helmet-haasteen kohtaan 9: Sinulle vieraalla kielellä (eli ei omalla äidinkielelläsi) tai murteella kirjoitettu kirja.


Tommi

3 kommenttia:

  1. Raju meininki! Fresh blogi ku vähä erilaisempaaki juttuu tääl. Terkkui Nurmijärven ghetoost ja keep going mään.

    VastaaPoista
  2. Heh, kiitos kehuista. Koitetaan pitää meininki jatkossakin "rajuna" :)

    Tommi

    VastaaPoista
  3. Jahas, laitetaan tännekin kun tuo Tommi Syrjä koijjaa ihmisiä, eli ottaa rahat muttei lähetä tuotteita. PETOSPEKKA siis.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, ne piristävät aina päivää!