torstai 11. elokuuta 2016

Lastenkirjoja (Paddington, Pekka Töpöhäntä, Muumit ja Nalle Puh)

Viime aikoina tullut luettua monia lastenkirjoja ja ajattelin koostaa näistä jonkinlaista yhteispostausta.  Olen hyvin huono arvioimaan kirjoja arvosanoilla, varsinkin lastenkirjat saattavat tuottaa päänvaivaa. Tykkään aina silloin tällöin (ja vähän useamminkin) palata lastenkirjojen pariin, usein sellaisten joita olen itse lapsuudessani lukenut. Kirjoista löytyy usein tärkeitä opetuksia ja niitä lukiessa saa hymyn huulille.

Michael Bond: Karhu nimeltä Paddington 

 

 

Herra ja rouva Brown ovat hakemassa tytärtään juna-asemalta. Siellä he kohtaavat karhun, jolla on kaulassaan kyltti, jossa pyydetään huolehtimaan karhusta. He päättävät pitää huolta hänestä ja nimeävät hänet Paddingtonin rautatieaseman mukaan. Perheen lapset Jonathan ja Judy innostuvat uudesta karvaisesta kaveristaan. Kirja kertoo Paddingtonin kommelluksista. Paddington on hyväntahtoinen, hieman hajamielinen karhu, joten hänelle sattuu ja tapahtuu.

Kirjassa on kahdeksan tarinaa. Kirja on klassikko ja vaikka se onkin julkaistu jo vuonna 1958, on se kestänyt hyvin aikaa. Muistan lapsena katsoneeni Paddingtonista kertonutta TV-sarjaa, mutta kirjaa en ole lapsena lukenut, jonka tähden se nyt päätyikin luettavaksi. Sympaattinen kirja, pidin.


Gösta Knutsson: Pekka Töpöhäntä koulussa

 

 

Isäntäperheen poika Olli ottaa Pekan kouluun mukaan, mutta se ei mene ihan putkeen.  Pekka kertoo koulusta Monni-kissalle, joka päättää perustaa kissakoulun, nolatakseen Pekan. Kouluun tulee opettajaksi Monnin sukulainen Konrad, joka kyselee Pekalta vaikeimmat kysymykset ja Monni tapansa mukaan koittaa saada Pekan näyttämään tyhmältä.


Lapsena on hyllystä löytynyt useampikin äidin vanha Pekka Töpöhäntä-kirja. Nyt olen niiden pariin palannut uudestaan. Pekka Töpöhäntä-kirjat ovat helppoa ja rentoa luettavaa. Pekka Töpöhäntä koulussa ei jotenkin niin paljon minuun iskenyt kuin muut mitä olen lukenut. Monni kumppaneineen juonii muissakin kirjoissa Pekkaa vastaan, mutta tässä kirjassa se on ehkä eniten mukana. 


Gösta Knutsson: Pekka Töpöhäntä ja Maija Maitoparta

 

 

Pekka matkustaa Monnin, Pillin ja Pullan kanssa Helsinkiin. Monni, Pilli ja Pulla juonivat taas Pekkaa vastaan ja Pekka päätyy laivalle hurmaavan Maija Maitoparran kanssa. He joutuvat erilleen toisistansa ja ajautuvat seikkailuihin.

Ehdottomasti suosikkini näistä muutamista tämän sarjan kirjoista, joita olen kerennyt lukemaan. Ihana rakkaustarina, jota lukiessa oikein odotti, että Pekka ja Maija päätyvät yhteen.


Tove Jansson: Kuinkas sitten kävikään?

 

Tove Janssonin kuvittama klassikkokuvakirja, joka tunnetaan rei'istään. Joka sivulla on aukko mistä näkee vähän seuraavalle aukeamalle. Kirjassa seikkailevat Muumipeikko, Pikku Myy ja Mymmeli.



Oli ihana saada tämä käsiini, rakastan kirjan kaunista kuvitusta. Luin kirjan ihaillen sitä suuresti. Aivan mahtava ja kaunis.


A.A. Milne: Nalle Puh



Kaikkien tuntema karhu ei paljon esittelyjä kaipaa. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 90 vuotta ensimmäisen Nalle Puh-kirjan julkaisusta. Kirjassa on ihania Nalle Puhista ja muista metsän asukkaista kertovia tarinoita. Valloittavan ihana kirja.

Tiia

2 kommenttia:

  1. Tuo kurkistusrei'in varustettu Kuinkas sitten kävikään on aivan ihana! Pitäisikin lainata (jos löytyy) ja verestää omia muistoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lainaamaan, jos löytyy! Kuvitus on kaunis ja nuo kurkistusreiät idealtaan ihana. :) Muistojen verestys tämän parissa on varmasti mukavaa.

      Poista

Kiitos kommentistasi, ne piristävät aina päivää!