tiistai 15. elokuuta 2017

Estelle Maskame: Dimily - Rakastan

Suomalaisen lehdessä oli mukavanoloinen tarjous, DIMILY-trilogia yhteensä 25 euroa. Eihän se auttanut kuin kipittää kauppaan rahat kourassa ja poistua ovesta hymyssä suin ja kassissa muutama uusi kirja. Tartun ensimmäiseen osaan päivän sisällä ja ahmin sen suhteellisen nopeasti siihen nähden, että en ole kesäkuukausina juurikaan lukenut. Kaksi päivää ja ensimmäinen osa on koluttu loppuun. Ensimmäinen osa, Did I mention I love you, eli suomennettuna Dimily - Rakastan kahmaisee mukaansa kutkuttavaan tarinaan.

Eden Munro on 16-vuotias. Hänen vanhempansa ovat eronneet kolme vuotta sitten, isä vain otti ja lähti, eikä hän ole kuullut isästään sen koommin. Portlandissa asuva Eden yllättyy isän pyytäessä häntä visiitille Santa Monicaan, Kaliforniaan isän uuden perheen luo. Eden kokee yllätyksen kun isän uuden vaimon kolme lasta eivät olekaan riehuvia pikkuvintiöitä, vaan vanhin on 17-vuotias Tyler ja nuoremmat tulevat muutamat vuodet perässä. Eden tuntee helpotusta, kunnes tapaa vanhimman velipuolensa. Tyler on oikea maanvaiva, paha poika joka käyttää huumeita, ryyppää ja kaahaa autollaan miten sattuu. Eden saa uusia kavereita Tylerin tyttöystävästä Tiffanista, sekä Rachael naapurista jotka ovat rikkaita bilettäjiä. Eden sen sijaan on aika kiltti tyttö, tavis. Kuinka ollakaan, niinhän siinä käy. Eden ihastuu velipuoleensa, ihmiseen joka käyttäytyy kammottavasti häntä ja muita kohtaan. Onko tuon ulkokuoren alla mitään hyvää?

Uppouduin kirjaan. Edenin ja Tylerin kutkutteleva ihastus kyllä veti mukanaan, joten voinee todeta - aika passeli, joskin hieman kliseinen nuortenkirja. Kirjailija Estelle Maskame on trilogian ilmestyessä ollut 18-vuotias ja aloittanut Dimilyn kirjoittamisen jo 13-vuotiaana. Nuoren iän huomaa, ei laadussa - vaan tiedossa. Kirja tuntuu aidolta kokemukselta. Sellaiselta, mitä nuoruus onkin. Tunteiden paloa. Draamaa. Kirjassa on bileitä, ihmissuhdedraamaa, mutta samalla se ei kuitenkaan ole liian raju.

Kalifornian miljöö välittyy kuvauksesta upeasti, varsinkin kun jonkinlainen käsitys Santa Monicasta löytyy päästä jo valmiiksi.

Dimily ei nouse ehkä kirkkaimpiin lukukokemuksiini tänä vuonna, enkä sitä odottanutkaan. Mukava viihdyke se kuitenkin on. Hauskaa huomata, että näin nuori kirjailija on saanut kustannussopimuksen. Maskame julkaisi ensin kirjaansa netissä, jossa se sai suuren suosion. Olen aloittanut jo seuraavan osan ja voipi olla ettei senkään kahlaamisessa kauaa mene!

Gummerus 2016
409s.
Oma ostos

7 kommenttia:

  1. Luin sarjan ilmestymisvuonna. Mukava nuorisotrilogia tai YA-trilogia. Maailmalla on yleistynyt tuo, että kirjoitetaan netissä ja kustantaja bongaa kiinnostavan kirjailijan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avaus ainakin passeli. Kakkososasta en vielä osaa sanoa muuta kuin lupaavalta sekin vaikuttaa! Ajattelinkin, että Maskame ei varmaan ole ainoa jonka joku kustantaja on netistä bongannut. :)

      Poista
  2. Vähän tekisi mieli lukea tämä, ihan vaan kokeilumielessä ja aivot narikkaan viihteenä... Arviosta päätellen voisin kyllä ehkä jopa pitää siitä, joten pitäneekö mennä käymään kirjastossa! Santa Monicahan sopisi vielä hyvin nyt kun syksy alkaa lähestymään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämä on sellasta mukavan kevyttä. :) Suosittelen kokeilemaan! /Tiia

      Poista
  3. Hei Tiia&Tommi ja kiva kun olette tulleet takaisin! :) Pidin tästä Eskamen ensimmäisestä kirjasta, mutta jätin trilogian lukemisen toisessa osassa kesken, kun se alkoi toistaa itseään. Ehkä joskus taas innostun lukemaan koko sarjan loppuun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kiva olla takaisin, kun on näin mukava vastaanotto :) Mä jotenkin arvasinkin, että toistoa tulee trilogian aikana, kun pitää saada Tylerin ja Edenin suhteesta soppaa kolmeen kirjaan :D /Tiia

      Poista
  4. Hei Tiia&Tommi ja kiva kun olette tulleet takaisin! :) Pidin tästä Eskamen ensimmäisestä kirjasta, mutta jätin trilogian lukemisen toisessa osassa kesken, kun se alkoi toistaa itseään. Ehkä joskus taas innostun lukemaan koko sarjan loppuun...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, ne piristävät aina päivää!